sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Peurunka XCM-400, 21.9.2019


Kylmä ja märkä antoi sen verran armoa, että auton keulan uskalsi kääntää kohti Laukaata. Tuntuihan se 6 lämpöastetta paikan päällä aika viileältä, mutta reitin nousumetrien uskalsi luottaa nostavan lämpöä. Kolme kierrosta, reilut 400 metriä nousua kierrosta kohti.
Lähtöviivalla oli erikoisen vähän porukkaa. Ehkäpä kolme cupin kisaa viikon välein ja siihen päälle seuraavana viikonloppuna järjestettävä XCM SM verotti osallistujia epämääräisen sääennusteen lisäksi. Liikkeelle kuitenkin päästiin. Startti oli yllättävän rauhallinen ja iso kärkiporukka pysyi kasassa yli kaksi kilometriä. Polkujen alkaessa repeilyä alkoi tapahtumaan ja huomasin eteneväni 4-5 hengen porukassa. Nousut mentiin ihan semireippaasti kuitenkin siten, että jotain jäisi säästöön tuleville kierroksille. Porukassa ajanut kuopiolainen veti lähes koko kierroksen, kunnes kierroksen lopulla BMC-kuski nosti hieman vauhtia. Kierroksen vaihtoon tultiin 3-4 hengen porukassa ja aika hyvissä voimissa.
Pelkkää tasaista mäntymetsää? (Kuva: Sanna Laitinen)
Toisen kierroksen alkuun sain itse vetovuoron, eikä muilla tuntunut olevan kiirettä ohi. Multamäen tapponousussa kaverit hieman jäivät, mutta ottivat tasaisemmalla alustalla taas kiinni. Viitisen kilometriä ennen kierroksen vaihtoa kuopiolainen meni taas kärkeen ja meno tuntui hyvältä. Vähän edempänä menneestä porukasta alkoi löytyä merkkejä ensimmäisistä hyytymisistä.
Kolmannen kierroksen alkuun oli taas minun vetovuoroni. Kilometrin-parin jälkeen kuopiolainen alkoi hieman jäämään ja BMC-kuskikin jätti välillä vähän väliä. Multamäkeen mennessä kaverit olivat jääneet vähän enemmän ja asetin tavoitteeksi löytää edeltä vielä pari selkää. Vähän yllättäen viimeisellä kierroksella tuli Multamäkeen ihan ok aika, vaikka meno tuntui kohtalaisen puuskuttavalta. Parin kolmen kilometrin jälkeen jälleen eräässä nousussa edessä alkoi vilkkua selkä. Muutama kilometri meni jahdatessa, ja viimeisessä pitkässä nousussa oli kiva mennä ohi. Toinenkin ohitettava löytyi cyclocross-nousun päältä. Loput kilometrit maaliin pystyi rullailemaan aika hyvillä mielin.
Peurungan kisa on omille kyvykkyyksilleni aika optimaalinen. Paljon hapenottomäkeä, laskut ovat osin kivikkoisia mutta eivät teknisiä, ja polut ovat nopeita. Maalissa oli silti melkoinen yllätys, kun oma nimi komeili yleisen sarjan tulosluettelossa sijalla 3. Myönnettäköön, että osallistujamäärällä oli tähän ”kohtalaisen ratkaiseva” vaikutus. Kuitenkin ero kärkeen oli yllättävän pieni näin pitkään kisaan. Olisipa viivalla ollut enempi kuskeja, niin olisi saanut paremmin mitattua itseään. 
Isojen poikien vieressä melkein hymyilyttää.
Maracupin kisat on nyt ajettu kohtalaisen hyvällä henk.koht. osallistumisasteella 7/8. Toivottavasti kelit tarjoavat siedettävän mahdollisuuden kauden päätökseen Evolla SM:ien yhteydessä ajettavassa avoimessa 65km XCM-kisassa.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Luukki MTB, 8.9.2019


Edellisestä Luukin käynnistä oli vierähtänyt arviolta viitisen vuotta, joten nyt olikin kiva lähteä kokeilemaan sikäläistä maastoa cup-kisassa. Viime kerralla kisaa piti ajaa muistaakseni kolme kierrosta, mutta nyt rata oli muutettu täysin täysmatkan ollessa yksi 55 km kierros. Kuvitelmissa siinsi helpohkoa polkua ja aika paljon ulkoilureittiä. Meni puoliksi oikein.
Paikalle päästessä ilmoittautumisjonolla oli pituutta hetken seisoskelun perusteella reilusti yli puoli tuntia. Käänsin siis rutiinit päälaelleen ja kävin ajelemassa vähän reitin alkua ja loppua ilman numeroa. Näytti pintakostealta ulkoilureitiltä. Numeron sain lopulta 15 min ennen starttia, ja tästä saikin siirtyä lähes suoraan lähtöryhmitykseen. Kuulutukset menivät täysin ohi kaiuttimien sijoittelujen takia ja startti oli hieman hämärä, mutta liikkeelle päästiin aika hyvässä sovussa. Oma paikka jäi vähän taakse, eikä n. 5 kilometrin ulkoilureittipätkällä juuri pystynyt parantelemaan. Se ei juuri haitannut, sillä seuraavat vajaat 8 kilometriä olivat pääosin liukasta, teknistä ja hankalaa polkua. Ajaminen ei sujunut lainkaan, eikä asiaa auttanut parin sentin paksuinen keppi takavaihtajan välissä. Onneksi ei pysyviä vaurioita. Neljän minuutin pummi isolla porukalla ei myöskään nostanut mielialaa.
Seuraavat n. 12 km ajettiin taas nopeaa ulkoilureittiä. Oma ajo sujui lähes siedettävästi enimmäkseen ahvenanmaalaisessa seurassa. Saimme myös kiinni (tai lähes kiinni) muutaman kuskin edeltä. Laskettelumäen nousussa tuntui ihmeen tiukalta. Vauhtiralli päättyi sitten parin kilometrin mittaiseen tekniikkatestiin, minkä jälleen enemmän tai vähemmän reputin. Tahti oli kuitenkin jotakuinkin samalla tasolla kuin edessä ja takana menevillä. Polku oli onneksi suhteellisen pian takana, minkä jälkeen alkoi käytännössä 30 kilometrin loppuralli maaliin: hiekkatietä, muutama kilometri asfalttia, sekä paljon ulkoilureittiä. Aluksi suorittaminen näytti vähän heikolta, mutta 35 kilometrin kohdalla asfalttinousussa tavoitin edellä menneitä. Tästä eteenpäin tulikin tasaisin väliajoin joku selkä edellä vastaan, kun pääsi ajamaan ylös-alas-hapenottoajoa. Viimeisenä saavutin tamperelaisen läskikuskin, jolla oli todella hyvä vauhti viimeiset 10 kilometriä. Lopun lyhyillä polkupätkillä meinasi vähemmän yllättäen mennä vähän sähläämiseksi, mutta koska loppukirinousu oli asfalttia, oli kaluston puolesta suhteellisen helppo työ hoitaa kaksintaistelu kotiin.
Oikeastaan koko kisan ajan oli jotenkin haluton fiilis. Ehkä se johtui pilvisestä pintakosteasta kelistä ja siitä, että maastoajot ovat olleet hyvin vähissä, ehkä jostain muusta. Radalla flow oli poissa ja rytmitys oli jotenkin epämiellyttävä. Polkujen teknisyys oli aika överi: missään muussa XCM-kisassa ei ole tarvinnut jalkautua näin paljon. Merkinnät olivat pääosin ”ihan ok”, mutta hyvin harvat väärät polut oli suljettu, eikä mistään risteyksestä ollut ennakkovaroitusta. Pummi roikkui ilmassa. Ehkä reilut 50 km vain on vähän liian paljon merkattavaa. Muutenkin ajaisin vieraassa maastossa ennemmin useampia kierroksia, kun reitti tulee tutuksi ja tietää mitä on luvassa. Lisäksi ilmoittautumisruuhka oli erikoinen. Kaikkein eniten kuitenkin hämmästytti kuuluttajan ilmoitus mahdollisesta sanktiosta, mikäli palkittavat eivät ilmaannu palkintojenjakoon. Mitä ihmettä?
Sijoitus 13 on lukuna yllättävän hyvä, ilman pummia ja paremmalla fiiliksellä olisi voinut olla 10-sakissa. Top-7:n takana erot olivat aika valtavia. Kuntokäyrän on kuitenkin myönnettävä olevan alaspäin, ja mieli alkaa jo valmistautumaan harjoituskauteen. Jos joku kisa kuitenkin vielä…

tiistai 27. elokuuta 2019

Finlandia MTB, 26.8.2019


Messilässä järjestettävä Finlandia oli minulle jonkinlaisen onnistumisen velkaa, joten koska keli oli kohdallaan ja jalat vähän ajamista vailla, niin pitihän se lähteä kahta kierrosta ajamaan. Koska alla oli pari kuivahkoa päivää ja reitin piti olla jotakuinkin ennallaan, pystyi starttiin lähtemään aika rauhallisen positiivisen mielin. Taktiikkana olisi ajaa ensimmäinen kierros kaikessa rauhassa ja toisella kierroksella vähän kiristää henkistä ruuvia, jos sinne asti pääsee.
Lähtökarsinassa oli taas harmillisen paljon tyhjää. Riittävän typeriä kuskeja oli vain 24 kappaletta fiksumpien n. 120 kuskin tyytyessä vartin päästä starttaavaan lyhyempään matkaan. Lähdöstä n. 15 hengen kärkiporukka hävisi näkyvistä jo ensimmäiseen kunnon nousuun ja pian ajelimme kahden hengen porukassa minun vedollani. Lupailin ajokaverille että tällä vauhdilla päästään kyllä poimimaan kypsyneitä marjoja viimeistään toisella kierroksella. Yllättäen saimmekin kolme kuskia kiinni jo reilun viiden kilometrin jälkeen. Itse jouduin vähän töpeksimään radan teknisimmissä kivikoissa, mutta porukka oli aika helppo ajaa kiinni. Noin 20 kilometrin kohdalla vetomies sai tarpeekseen ja pisti minut kärkeen pitemmälle ulkoilureitille. Tarkoitus ei ollut hajottaa porukkaa, mutta polkujen alkaessa perässä olikin vain yksi kuski, joka hänkin viihtyi hankalammissa polkunousuissa vähän kauemmin. Teki mieli odotella porukka kasaan, mutta päätin kuitenkin jatkaa omaan tahtiin. Kierroksen lopun nousut olivat yhtä miellyttävät kuin aina. Maalinousun päällä sain Oiz-kuskin kiinni ja starttasimme toisen kierroksen porukassa. 
Toisen kierroksen alkupuolella. (Kuva: Mikko Rantanen)
Vedin ensimmäisen viitisen kilometriä ja annoin sitten kaverille vetovuoron. Tämän jälkeen peli kävikin selväksi: teknisissä laskuissa jäin pahasti jälkeen, jahtasin jälleen kiinni ja roikuin perässä seuraavaan laskupaikkaan. Poluilla mentiin suhteellisen kovaa ja ulkoilureitillä peesissä sai välillä vähän levätä. Kuulimme jossain vaiheessa olevamme suurin piirtein kymmenensiä ja seuraavan olevan hyvin kaukana. Loppuosan polkunousujen alkaessa piti vähän haistella kilpakumppanin jaksamista, mutta pokeri piti hänelläkin hyvin. Viimeisen huollon jälkeisessä nousussa sisäreidet alkoivat jälleen kramppaamaan ja hieman säikähdin jumin iskevän. Nousu kuitenkin nousi ja jalat aukesivat. Hiekkatiellä pääsi vähän leikkimään kissaa ja hiirtä, kun kokeilimme vuoron perään miltä ajaminen tuntuu. Päätin yrittää iskeä vähän ennen laskettelurinteen lakea, jotta pääsen loppulaskuun pienellä erolla. Jalat olivat onneksi samaa mieltä ja suunnitelma toimi täydellisesti. Maaliin voittajafiiliksellä ja sijalla 10. Kokonaisuutena päivä ei ollut kovin raskas Imatraan verrattuna.
Messilän maasto on mahtava (kuivana) ja kisaaminen oli kivaa. Tästä on suurelta osin kiittäminen sitä, että ajoseuraa oli oikeastaan koko ajan. Tuloslistaa katsomalla taisin olla poikkeus, sillä erot olivat lähes poikkeuksetta minuuttiluokkaa. Eli lisää kuskeja viivalle. Edelleen olen sitä mieltä, että 72 km ja 4 tunnin aika näillä pohjilla kertoo vähän liian vaativasta radasta massatapahtumaan. Huomionarvoista on ehkä myös se, että täysmatkan keskeytysprosentti oli 33,33, puolimatkalla 3.