sunnuntai 23. elokuuta 2020

23.8.2020, Saariselkä MTB Stage 3

Sunnuntai aukeni harmaana, kuten oli luvattu. Lämpötila oli silti 15 asteen tienoilla. Lähdön hetkillä tuli muutama pieni pisara, mutta sade jäi yritykseksi. Kokonaistuloksissa eteen oli 7 minuuttia ja taakse n. 4, joten taktiikaksi valikoitui puolustus.
(kuva: Saariselkä Booking)
Lähtö oli rauhallinen ja ensimmäiset 5 km ajettiin sopuisasti valtavassa kärkiporukassa helppoa hiekkauraa. Polkujen ja mutasilmäkkeiden alkaessa repeily tietysti alkoi. Ajoin edeltä kiinni kokonaistuloksissa takanani olleen Ilves-kuskin, ja päätin jäädä siihen rullailemaan. Poluilla sai jo välillä vähän rutistaa, mutta hiekkatiellä peesissä pääsi lepuuttelemaan. Ensimmäisen huollon jälkeen 15km kohdilta kärkeen meni kaksikko pitämään vauhtia mäntymetsän helpoilla poluilla ja avotunturin hiekkauralla. Niilanpään nousussa Ilveksen kaveri piti taas tahtia, samoin kuin saman tunturin murkulalaskussa. Muut jäivät tässä hieman jälkeen, ja ilveksen kanssa nautiskelimme joenrannan muutaman kilometrin polkuosuuden. Tässä meinasi ajaminen jo välillä tuntua, mutta sykkeet pysyivät hyvin alhaalla. Lopulta alkoi Kiilopään kivikkoinen nousu. Alun perin olin ajatellut siihen lisätä vähän vauhtia, mutta nyt tahti tuntui aika sopivalta. Jotenkin iskuhalut olivat kadonneet matkalle. Takana oli taas pari-kolme kuskia mukana. Kiilopään lasku meni vauhdilla, ja sen jälkeen ihmettelin minne ajoseura jäi. Maalissa kuulin takana jonkun menneen ympäri, ilman pahempia vaurioita silti ilmeisesti. Tästä jatkoin sitten sooloilua eiliseltä tuttuja polkuja. Sykkeet eivät millään nousseet eikä jalkoihinkaan tahtonut saada liikettä. Ahopäiden nousut olivat erilaiset kuin eilen, ja yllättävän pitkät. Ne sai pyöritellä aika rauhassa. Laskukin tuli otettua jo vähän varovaisemmin. "Loppusuoran" tutussa nousussa onnistuin laittamaan vähän enemmän tehoa peliin, kun huomasin jonkun ilmaantuneen taustalle. Kaveri ottikin kiinni lopun tekniikkatestissä pari kilometriä ennen maalia. Tämähän generoi pienen loppukirivaihteen loppusuon kohdalta, ja sain pienen eron aikaiseksi ennen maalia. Aurinkokin lämmitti viimeiset 20-30 kilometriä.
Ahopäät (kuva: Saariselkä Booking)

Lopputulos oli pettymyksen aiheuttava etapin 12. ajalla 3:09. Kokonaistuloksissa silti säilyi 9. sija reilun minuutin erolla. Kävi ilmi, että olinkin seuraillut väärää kaveria, en pahinta uhkaajaa. Näin se etappikisa-aloittelija oppii, torjuntavoitto tuurilla silti.

Kokonaisuutena MTB Stages oli ns. kokemisen arvoinen. Paukkuja oli aika hyvin, kevään/kesän treenit näköjään toimivat. Kolmannen etapin ja ruokailun jälkeen oli kyllä aika valmis olo. Ajamiseen ja sijoitukseen pitää olla tyytyväinen. Ja Epic Evo on kyllä erinomainen kapistus tällaiseen tekemiseen.

Virallinen KoPy-raportti täällä.

lauantai 22. elokuuta 2020

22.8.2020, Saariselkä MTB Stage 2

Kisapäivä 2:n aamu häikäisi auringonpaisteella. Karsinasta sama paikka kuin eilen, edessä oli vähän harvempaa. Kuuluttaja tuotti pettymyksen ilmoittamalla matkan olevan 68km luvatun 80:n sijaan. Tämä korvattaisiin viimeisen etapin 9km pidennyksellä. Lähtörivissä oli aikaa ihmetellä ympärillä olevien kuskien kevyttä rengastusta.

Starttipam, ja eiliseltä tuttuun nousuun. Pysyttäydyin ~20 kuskin kärkiryhmässä, joka repesi kahtia pari sataa metriä ennen Kaunispään huippua. Repeily jatkui laskun jälkeen Palopään nousussa. Huomasin ajelevani neljän hengen letkassa läskipyörän peesissä. Tuokin letka repesi ennen huippua ja vähän jäin läskistä. Flow-laskuun pääsin kuitenkin tuntumaan ja nautin menosta. Urupään nousun ja laskun peesailin. Sovimme vuorovedosta kohti kisakeskusta ja siitä eteenpäin helpoille urille. Rasitustaso pysyi lenkkileveleillä, mikä tuntui fiksulta tempulta.
30 kilometrin nurkilta alkoi nautittava tasaisehko polkuosuus, mitä kesti kymmenisen kilometriä. Tässä kasaantunut ryhmä muuttui hiljalleen soolokuskeiksi. Hiljalleen sykekin alkoi nousta, kun sain pientä eroa taaksepäin aikaiseksi. Tarjoilin renkaansa rikkoneelle kaverille pumpun ja sisurin, ja tästä kiitoksena takaa tuli nuori kaveri, joka tarjosi peesit hiekkatieosuudelle Kiilopäälle 44km tienoille. Nousun alussa reidet uhkailivat krampilla ja selkä edellä karkasi. Luotin kuitenkin kokemukseen, ja sain kelattua kaverin kiinni reilusti ennen huippua. Huipulla eroa oli mukavasti yli 100 metriä. Sykkeet olivat tietysti vähän koholla, mutta homma tuntui olevan hallussa. Laskua seuraavat polkuosuudet olivat puhdasta nautiskelua. Ahopäiden nousu oli helppo ja lasku puolestaan nautittavaa kivikkotykitystä. Tämän hauskuuden hinta oli tyhjenevä takarengas. Suihkaus co2- kapselista auttoi 1,5km, jonka jälkeen oli pysäköitävä ihmettelemään. Vuoto oli jossain kumin ja vanteen välimaastossa, eikä litku toiminut. Maaliin oli 10 tuttua kilometriä, joten suhautin renkaan niin täyteen kuin uskalsin, ja toivoin parasta. Ohi meni kaksi kaveria. Toisen saavutin parissa kilometrissä, mutta toisen kohdalla oli luovutettava huomista ajatellen. Harmillista, koska hän ajoi samassa sarjassa. Rengas kuitenkin jaksoi hitaasti tyhjentyen maaliin saakka.

Maalissa sijalla 9 ja olo tuoreena. Aika meni rengasmurheiden verran päälle 3,5 tuntia (3:34). Viimeiselle etapille olisi lystiä laittaa kaikki peliin jossain vaiheessa, mutta voi olla, että paukut on jo ammuttu. Sunnuntai kertoo.

Virallinen KoPy-tarina täällä.

perjantai 21. elokuuta 2020

21.8.2020, Saariselkä MTB Stage 1

Päivä 1 aukeni sumussa. Illan / yön sade oli tehnyt omat temppunsa maastolle. Lämpötila oli kuitenkin sovelias ~14 astetta. Lämmittelyt oli hoidettu jo eilen, joten aikalailla suoraan siirryimme lähtökarsinaan kolmanteen-neljänteen riviin.

Startti tapahtui etuauton perässä asfalttinousuun yllättävän rauhallisesti. N. 30 kuskin kärkiporukka pysyi kasassa myös Kaunispään polkuosuudelle siirryttyä. Repeily alkoi muutaman sata metriä ennen huippua. Jukan kanssa olimme tuon porukan loppujoukossa. Hissin yläasemalta lähdettiin suoraan laskuun, minkä nautittavuuden poisti laseihin tärähtänyt huuru. Oli jänskättävää laskea mutakuoppiin näkemättä niitä. Eroa eteenhän siis syntyi. Laskun lopussa lasit löysivät paikkansa paidan alta. Alkulenkin loppu meni sujuvasti peesaillen vältellen liiallista innostumista.
Kaunispää, tunti ennen starttia.

 

Kaunispään nousu, tieltä polulle (kuva: Saariselkä Booking)

Kisakeskuksen kohdalta (~10km) siirryttiin ensin hiekkatielle ja sitten "kumpuilevalle" mäntymetsäpolulle. Tässä M40-kuski tarjosi yli 5km mukavaa peesiä. Rasitustaso pysyi sopivasti punarajan alla. Itse tarjouduin vetämään hiekkatien Tolosjoen ylitykseen 20km kohdille. Joki oli märkä ja takana näkyi viitisen kuskia kanniskelemassa pyöriään. Tästä hieman innostuneena veivailin 3km nousun Kulmakurulle hieman reippaammin kuin olisi pitänyt, mutta fiilis oli hyvä. Nousun loppu hieman jo meinasi ahdistaa. Perässä olleita ei kuitenkaan enää näkynyt ja edellä vilkkui pari selkää.

Ennen Tolosjoen toista ylitystä (kuva: Paula Nyländen)
Piiitkän laskun aikana vaikutti ensin siltä, että saavuttaminen takkuaa, mutta yllättäen sainkin varoitella paria kaveria ohitusaikeista. Seuraavissa nousuissa ja laskuissa sekä edellä että takana oli liikettä, ja meno tuntui mukavalta. Tolosjoen toisen ylityksen jälkeen reilussa 30 kilometrissä jyrkissä nousuissa joutui hieman jalkautumaan porukassa edetessä. Nousu tuntui aika tiukalta - olin muutaman hengen letkan kärjessä ja koitin vain pitää jalat pyörimässä. Porukalla ei ollut kiire ohi. Nousun lopulla yksi kaveri päätti hieman puristaa ja roikuin perässä nousun laelle muiden jäädessä. Totesin kuitenkin vauhdin olevan naksun verran liikaa seuraavia päiviä ajatellen ja eroa alkoi hiljalleen syntymään.

Loppuliuku (kuva: Saariselkä MTB)

Viimeiset vajaat 15 km olivat tuttuja eiliseltä ja upeaa baanaa teknisesti helpohkoine kivikkoineen ja loivine nousuineen. Sain yhden jo pitkään edellä vilkkuneen Saariselkäpaidan kiinni, mutta aiemmin karannut selkä jäi haaveeksi. Kivikkoisemmissa laskuissa olin jo lähes takarenkaassa, mutta loivassa ja pitkässä nousussa jouduin taas ajattelemaan huomista. Viimeiset kolmisen kilometriä olivat sitten helppoa rullailua vailla paineita. Harmittavasti 2,5 tunnin alitus jäi sekunneista kiinni (no, kymmenistä sekunneista). Spekseihin meni kuitenkin aika hyvin, nousumetrejä kertyi pyöreät 1000. Maalissa olo oli yllättävän hyvä, sijoitus eliten 10. Jospa huomisellekin jäi jotain.

Virallinen seuraraportti täällä.

torstai 20. elokuuta 2020

Pre-Stages Analysis 2020

No niin. Kisakausi 2020 käynnistyy sittenkin. Kerrankin oli jonkinlainen suunnitelma ja tavoite: tarkoitus oli olla tänä vuonna parhaassa ajokunnossa koskaan, ja todistaa se maailmalle marakisoissa. Pyöräkin oli uusi. Laiffi kuitenkin päätti toisin, kun edellä mainittu maailma sekosi paskeimpaan kevääseen ikinä. Espanjanleiritkin hävisivät kalenterista. Eih!
 
Talvikausi meni kuitenkin trainerilla hyvällä motivaatiolla ilman katkoksia. Kevään puolella suorituskyky kyykkäsi, kun kyykkytreenit innostivat liikaa. Tästä kun sai kunnon takaisin kohdilleen, olikin kisakausi peruttu. Kevään hyvissä ajokeleissa mentiin fiiliksellä, ja kun tunneissa oli tarkoitus heinäkuussa hakea piikkejä, alkoikin sataa. Kun sade loppui, alkoi arki. Taas ajeltiin lähinnä tunteen ja ajankäytön vaatimusten mukaan. Välillä jalkaa tuntui riittävän vaikka mihin, mutta välillä periaatteessa helppo taivallus muuttuikin työksi.
 
180km mäkiseen etappikisaan onkin siis hyvä lähteä tietäen, että pohjakunto on varmaankin omalla mittapuulla ihan hyvä. Varsinaisen kisakunto onkin sitten arvoitus. Kulku voi olla "kovaa", mutta meno voi myös tyssätä täysin alkuunsa. Nyt tuleekin testattua henkinen kovuus: pystynkö aloittamaan kaikessa rauhassa, vaikka muut katoaisivat horisonttiin? Vai pitäisikö olla oikeasti kova, ja laittaa kaikki peliin alusta saakka toivoen,  että  pääsee maaliin saakka.

 

Palopään nousun loppusuora

Starttia edeltävän torstain käytimme maastotiedusteluun 15 asteen loistokelissä. Aloitimme ajelemalla ~20 km kakkosetapin alkua. Pitkiä nousuja, niitä vastaavia pitkiä laskuja, teknisesti helpohkoa kivikkoa ja paljon vauhtia. Samaa periaatetta näytti noudattavan myös kaikille etapeille yhteinen maalin lähestyminen. Tällä pätkällä oli tosin joitain lyhyitä vähän teknisempiäkin osuuksia. Tutustumisen aikana tuli siis ajettua n. 30 etappikilometriä. Tietysti jäljelle jäävään 150 kilometriin voi mahtua kaikenlaista. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että jos sää pysyy siedettävänä, on luvassa kolme päivää pelkkää herkkua pienellä fyysisellä pahoinvoinnilla höystettynä. Lähtökohtakin on kunnossa, kun samasta majoituksesta lähdemme matkaan menestystä enteilevillä kisanumeroilla 1 ja 2.

Matkakertomuksen alku retkestämme löytyy täältä.

maanantai 30. syyskuuta 2019

Evo MTB, 29.9.2019


Koska kalenteri mahdollisti ja keli oli lähes siedettävä, oli keikka Evolle edessä. 10-asteinen tihkusade odotti paikan päällä yhdessä yllättävän monen maastopyöräilijän kanssa. Ainut ongelma märkyyden lisäksi oli se, että reitistä ei ollut mitään käsitystä, ja lisäksi koko 65 km lenkki koostui vain yhdestä 40+25 km kierroksesta. Noh, pikaiset lämmittelyt ja lähtöviivalle. 
Palkintopalli odottaa Suomen mestareita.
Lähdössä SM-matkalaiset saivat viiden minuutin etumatkan ennen kuin suurempi massa päästettiin perään. 65 kilometrin startti oli suhteellisen rauhallinen ja päädyin ajelemaan kärkiporukkaan. Ensimmäiset kilometrit nautiskelin peeseistä sijoilla 2-3 pääasiassa nopealla metsäautotie-tyyppisellä pohjalla. Sähköpyörät tuntuivat vähän sotkevan pakkaa, kun vetivät välillä jonkin välin kiinni ja välillä karkasivat. Vähän hankalammaksi tilanne muuttui, kun siirryttiin polulle (mistä polku kyllä tuntui puuttuvan). Muutama kuski pääsi vähän karkaamaan, mutta pysyivät silti näköetäisyydellä. Reitti tuntui olevan pääasiassa nopeaa reittiä, mistä poikettiin silloin tällöin juuripitoisille poluille, jotka olivat suhteellisen lyhyitä ja aika teknisiä. Jalkautumisia joutui poluilla tekemään silloin tällöin, etenkin jos edellä oli joku hitaampi aiemmasta lähdöstä. Rasitustason sain pidettyä aika korkealla, mutta meno tuntui kohtalaisen hyvältä. Yksi paha järjestäjän virhe reitillä oli, kun pyörän joutui nostamaan uran yli vedetyn metalliketjun yli.
Homma kuitenkin tyssäsi kertalaakista 35 km kohdalla. Tieltä polulle käännyttäessä takavaihtaja haukkasi ketjun ja katkaisi mennessään pinnan, mikä puolestaan rikkoi vannenauhan ja rengas päästi ilmat. Ajoittain takavaihteet olivat jo aiemmin rutisseet, mutta mitenkään hälyttävältä se ei ollut tuntunut. Porukkaa lappoi ohi ja korjailussa meni aikansa, etenkin kun co2-patruunan suutin hajosi. Lainapumppu auttoi, mutta lopulta edes varasisuri ei pitänyt ilmoja. Pari naista meni ohi, eikä voinut todeta muuta kuin että Päivit tua menee. Eipä pyörällä kuitenkaan olisi koko matkaa maaliin edes ajanut, sillä pieni pyöritysyritys johti taas ketjun haukkaamiseen. Reipasta hölkkää 5 km maalialueelle, suihkuun, syömään ja kotiin.
Vaikka kulku oli kohtalaista, keskeytys harmitti yllättävän vähän. Kyseessä oli kuitenkin kauden ainut keskeytys yhteentoista kilpailuun. Pieni harmitus iski jälkikäteen, sillä keskeytyshetkellä olin ilmeisesti neljäs, ja maalissa kakkonen, kolmonen ja nelonen olivat kaikki sekunnin sisällä. Olisi ollut ihan kiva olla tuossa porukassa vääntämässä.
Yhteenvetona kaudesta jäi aika positiivinen kuva. Viisi kuukautta kisoja jaksoi aika hyvin, vaikka nousukunto jäikin jonnekin heinäkuun tienoille. Ajaminen oli aina hauskaa. Talvikauteen voi lähteä viime kautta paljon paremmista asetelmista, joten jos suunnitelmat pitävät ollenkaan, niin ensi keväänä voisi periaatteessa olla jopa vähän paremmassa iskussa. Vielä jos kalustopuolella saisi aikaiseksi pientä päivitystä, niin motivaatio nousisi entisestään ja pystyisi ehkä kiusaamaan vähän parempiaan.

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Peurunka XCM-400, 21.9.2019


Kylmä ja märkä antoi sen verran armoa, että auton keulan uskalsi kääntää kohti Laukaata. Tuntuihan se 6 lämpöastetta paikan päällä aika viileältä, mutta reitin nousumetrien uskalsi luottaa nostavan lämpöä. Kolme kierrosta, reilut 400 metriä nousua kierrosta kohti.
Lähtöviivalla oli erikoisen vähän porukkaa. Ehkäpä kolme cupin kisaa viikon välein ja siihen päälle seuraavana viikonloppuna järjestettävä XCM SM verotti osallistujia epämääräisen sääennusteen lisäksi. Liikkeelle kuitenkin päästiin. Startti oli yllättävän rauhallinen ja iso kärkiporukka pysyi kasassa yli kaksi kilometriä. Polkujen alkaessa repeilyä alkoi tapahtumaan ja huomasin eteneväni 4-5 hengen porukassa. Nousut mentiin ihan semireippaasti kuitenkin siten, että jotain jäisi säästöön tuleville kierroksille. Porukassa ajanut kuopiolainen veti lähes koko kierroksen, kunnes kierroksen lopulla BMC-kuski nosti hieman vauhtia. Kierroksen vaihtoon tultiin 3-4 hengen porukassa ja aika hyvissä voimissa.
Pelkkää tasaista mäntymetsää? (Kuva: Sanna Laitinen)
Toisen kierroksen alkuun sain itse vetovuoron, eikä muilla tuntunut olevan kiirettä ohi. Multamäen tapponousussa kaverit hieman jäivät, mutta ottivat tasaisemmalla alustalla taas kiinni. Viitisen kilometriä ennen kierroksen vaihtoa kuopiolainen meni taas kärkeen ja meno tuntui hyvältä. Vähän edempänä menneestä porukasta alkoi löytyä merkkejä ensimmäisistä hyytymisistä.
Kolmannen kierroksen alkuun oli taas minun vetovuoroni. Kilometrin-parin jälkeen kuopiolainen alkoi hieman jäämään ja BMC-kuskikin jätti välillä vähän väliä. Multamäkeen mennessä kaverit olivat jääneet vähän enemmän ja asetin tavoitteeksi löytää edeltä vielä pari selkää. Vähän yllättäen viimeisellä kierroksella tuli Multamäkeen ihan ok aika, vaikka meno tuntui kohtalaisen puuskuttavalta. Parin kolmen kilometrin jälkeen jälleen eräässä nousussa edessä alkoi vilkkua selkä. Muutama kilometri meni jahdatessa, ja viimeisessä pitkässä nousussa oli kiva mennä ohi. Toinenkin ohitettava löytyi cyclocross-nousun päältä. Loput kilometrit maaliin pystyi rullailemaan aika hyvillä mielin.
Peurungan kisa on omille kyvykkyyksilleni aika optimaalinen. Paljon hapenottomäkeä, laskut ovat osin kivikkoisia mutta eivät teknisiä, ja polut ovat nopeita. Maalissa oli silti melkoinen yllätys, kun oma nimi komeili yleisen sarjan tulosluettelossa sijalla 3. Myönnettäköön, että osallistujamäärällä oli tähän ”kohtalaisen ratkaiseva” vaikutus. Kuitenkin ero kärkeen oli yllättävän pieni näin pitkään kisaan. Olisipa viivalla ollut enempi kuskeja, niin olisi saanut paremmin mitattua itseään. 
Isojen poikien vieressä melkein hymyilyttää.
Maracupin kisat on nyt ajettu kohtalaisen hyvällä henk.koht. osallistumisasteella 7/8. Toivottavasti kelit tarjoavat siedettävän mahdollisuuden kauden päätökseen Evolla SM:ien yhteydessä ajettavassa avoimessa 65km XCM-kisassa.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Luukki MTB, 8.9.2019


Edellisestä Luukin käynnistä oli vierähtänyt arviolta viitisen vuotta, joten nyt olikin kiva lähteä kokeilemaan sikäläistä maastoa cup-kisassa. Viime kerralla kisaa piti ajaa muistaakseni kolme kierrosta, mutta nyt rata oli muutettu täysin täysmatkan ollessa yksi 55 km kierros. Kuvitelmissa siinsi helpohkoa polkua ja aika paljon ulkoilureittiä. Meni puoliksi oikein.
Paikalle päästessä ilmoittautumisjonolla oli pituutta hetken seisoskelun perusteella reilusti yli puoli tuntia. Käänsin siis rutiinit päälaelleen ja kävin ajelemassa vähän reitin alkua ja loppua ilman numeroa. Näytti pintakostealta ulkoilureitiltä. Numeron sain lopulta 15 min ennen starttia, ja tästä saikin siirtyä lähes suoraan lähtöryhmitykseen. Kuulutukset menivät täysin ohi kaiuttimien sijoittelujen takia ja startti oli hieman hämärä, mutta liikkeelle päästiin aika hyvässä sovussa. Oma paikka jäi vähän taakse, eikä n. 5 kilometrin ulkoilureittipätkällä juuri pystynyt parantelemaan. Se ei juuri haitannut, sillä seuraavat vajaat 8 kilometriä olivat pääosin liukasta, teknistä ja hankalaa polkua. Ajaminen ei sujunut lainkaan, eikä asiaa auttanut parin sentin paksuinen keppi takavaihtajan välissä. Onneksi ei pysyviä vaurioita. Neljän minuutin pummi isolla porukalla ei myöskään nostanut mielialaa.
Seuraavat n. 12 km ajettiin taas nopeaa ulkoilureittiä. Oma ajo sujui lähes siedettävästi enimmäkseen ahvenanmaalaisessa seurassa. Saimme myös kiinni (tai lähes kiinni) muutaman kuskin edeltä. Laskettelumäen nousussa tuntui ihmeen tiukalta. Vauhtiralli päättyi sitten parin kilometrin mittaiseen tekniikkatestiin, minkä jälleen enemmän tai vähemmän reputin. Tahti oli kuitenkin jotakuinkin samalla tasolla kuin edessä ja takana menevillä. Polku oli onneksi suhteellisen pian takana, minkä jälkeen alkoi käytännössä 30 kilometrin loppuralli maaliin: hiekkatietä, muutama kilometri asfalttia, sekä paljon ulkoilureittiä. Aluksi suorittaminen näytti vähän heikolta, mutta 35 kilometrin kohdalla asfalttinousussa tavoitin edellä menneitä. Tästä eteenpäin tulikin tasaisin väliajoin joku selkä edellä vastaan, kun pääsi ajamaan ylös-alas-hapenottoajoa. Viimeisenä saavutin tamperelaisen läskikuskin, jolla oli todella hyvä vauhti viimeiset 10 kilometriä. Lopun lyhyillä polkupätkillä meinasi vähemmän yllättäen mennä vähän sähläämiseksi, mutta koska loppukirinousu oli asfalttia, oli kaluston puolesta suhteellisen helppo työ hoitaa kaksintaistelu kotiin.
Oikeastaan koko kisan ajan oli jotenkin haluton fiilis. Ehkä se johtui pilvisestä pintakosteasta kelistä ja siitä, että maastoajot ovat olleet hyvin vähissä, ehkä jostain muusta. Radalla flow oli poissa ja rytmitys oli jotenkin epämiellyttävä. Polkujen teknisyys oli aika överi: missään muussa XCM-kisassa ei ole tarvinnut jalkautua näin paljon. Merkinnät olivat pääosin ”ihan ok”, mutta hyvin harvat väärät polut oli suljettu, eikä mistään risteyksestä ollut ennakkovaroitusta. Pummi roikkui ilmassa. Ehkä reilut 50 km vain on vähän liian paljon merkattavaa. Muutenkin ajaisin vieraassa maastossa ennemmin useampia kierroksia, kun reitti tulee tutuksi ja tietää mitä on luvassa. Lisäksi ilmoittautumisruuhka oli erikoinen. Kaikkein eniten kuitenkin hämmästytti kuuluttajan ilmoitus mahdollisesta sanktiosta, mikäli palkittavat eivät ilmaannu palkintojenjakoon. Mitä ihmettä?
Sijoitus 13 on lukuna yllättävän hyvä, ilman pummia ja paremmalla fiiliksellä olisi voinut olla 10-sakissa. Top-7:n takana erot olivat aika valtavia. Kuntokäyrän on kuitenkin myönnettävä olevan alaspäin, ja mieli alkaa jo valmistautumaan harjoituskauteen. Jos joku kisa kuitenkin vielä…