Parin-kolmen
vuoden tauon jälkeen oli taas Valkeakosken vuoro. Reitistä oli ihmeellisen
hämärät muistikuvat. Luvassa olisi kuitenkin kolme kahdeksikon muotoista
kierrosta. Edellisenä päivänä oli tullut julmasti vettä ja kisa-aamunakin oli
satanut. Paikan päällä oli kuitenkin mukavan lämmintä ja aurinkoista. Lyhyet
alkulämmittelyt palauttivat maastoa vähän mieleen, mutta reittilinjaukset
vaikuttivat aika uudenlaisilta. Liukkailta vaikuttavien kivien ja juurien
ansiosta tuli onneksi tiputettua rengaspaineita ennen lähtöä. Pyörän perän olin
myös onneksi saanut kuntoon, mutta kiekkojen osalta ei voinut kuin toivoa
jaksamista.
Lähtöviivalla oli
porukkaa ihan mukavasti, mutta enempikin olisi mahtunut. Startti oli hieman
räväkkä ja jäin vähän jalkoihin. Ensimmäinen kunnon nousu alkaa alle kilometrin
ajon jälkeen. Jaloista ei oikein tuntunut irtoavan, vaikka vauhti ei ollut
mikään erityisen paha. Heti tutulta tuntuvien alkupätkien jälkeen siirryttiin
uudelle kivikkopolulle. Jalkojen puolesta olisi voinut mennä kovempaa, mutta
kovin tekniseltä tuntui. Kiittelin itseäni tiputetuista rengaspaineista.
Ensimmäisellä siirtymällä huomasin olevani hieman liian rauhallisessa kyydissä,
joten uskaltauduin lisäämään vauhtia. Seuraavat kivikkojuurakkopolut kulkivat
mukavasti ja laskettelurinteen nousussa riitti ohiteltavia. Kierroksen toiselle
puoliskolle lähtiessä takaa tuli muutaman hengen porukka vähän kovempia
kuskeja, jotka olivat tehneet pienen suunnistusvirheen. Suurin osa karkasi ja
porukka hajosi, mutta parin kyydissä pystyin roikkumaan aika hyvin. Liukkaat
kivikkonousut ja vesiesteet olivat yllättävän hauskoja, mutta kolmas kierros
alkoi vähän kummittelemaan mielessä.
 |
| Serpenttiininousu (kuva: #Waterproofsport) |
Toiselle
kierrokselle lähdettiin kolmen hengen porukassa. Kaverit olivat vähän minua
uskottavampia, joten otin tavoitteeksi pysyä perässä mahdollisimman pitkään.
Oli osin ilahduttavaa, että toinen pisti minut kärkeen aika hyväksi matkaksi,
mutta arvelin sen kyllä kostautuvan. Sekä liukkaat paikat että kivikot menivät
yllättävän sujuvasti, ja pysyinkin porukassa lähes kierroksen vaihtoon.
Kolmannen
kierroksen alussa alkoi tuntumaan hieman hankalammalta. Vielä kaverina olleella
turkulaisella oli ketjuongelmia, joten sain ajaa kierroksen ensimmäisen
puoliskon itsekseni. Vauhti ei enää päätä huimannut mutta ohitustulva ei
pelottanut, sillä arvelin muiltakin jo ylimääräisten menohalujen hävinneen. N.
50km kohdalla turkulainen ilmestyi taas kantaan ja jouduin tunnustamaan, etten
enää pysynyt kyydissä. Sykkeet eivät oikein tahtoneet nousta, eivätkä jalat
pyörineet. Viitisen kilometriä ennen maalia sain vielä pienen lepotauon, kun
takarengas suhautti ilmoja ulos. Patruuna kuitenkin palautti tilanteen aika
nopeasti. Viimeiset polut tuntuivat kohtalaisen hankalilta, kun vauhtia ei enää
saanut pidettyä yllä. Ennen maalia oli vielä kiivettävä jonkin verran
laskettelurinnettä, missä viimeisessä serpentiinimutkassa sisäreidet menivät
voimakkaaseen kramppiin. Tämä oli kuitenkin käytännössä vain hauskaa: olihan
tässä jo tehty töitä kramppien eteen, ja ajamallahan ne aukeavat.
Sijoitusmielessä
oli tietysti kiva ajaa juuri ja juuri kymppisakkiin. Viikon päästä siintävää
Laajavuoren kisaa varten pitäisi kuitenkin keksiä sopivan palauttava viikko.
Maalissa muiden kanssa jutellessa tuntui vallitsevan yhtenevä käsitys siitä,
että reitti oli aika tiukka. Täydellä matkalla keskeyttäneitä oli n. neljännes,
joten sekin kertonee jotain. Voittajan
(Sairanen) aikaa täytyy kyllä ihailla. Pienehkön osallistujamäärän takia aikoja
on hankala vertailla, mutta pika-analyysin perusteella taso säilyi Korson
tienoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti