EVOC MTB, Rajamäki, 13.5.2017

Suomen kesä pelasti jälleen. Auringonpaistetta, 12 astetta ja 60 km maastoajoa. Tällä kertaa sai ajaa siis kesäkamoissa. Ilmoittautumiset ja muut rutiinit sujuivat tyylikkäästi. Kiinnostus oli ennakkoon tietysti tuloksessa, mutta etenkin siinä, kuinka 140 mm joustava keinutuoli pelaa marakisassa.

Starttiin muutama minuutti. Takana enemmän väkeä kuin edessä. Kovimmat jätkät puuttuvat vielä.

Startti oli huomattavasti helpompi käsitellä kuin viikko sitten Jämsässä. Kärki vähän himmaili alun ulkoilureitillä ja muutama kiireisempi paranteli asemiaan. Polulle siirryttäessä mentiin sopuisasti jonoon ja käynnisteltiin ajamista. Kangaspolut olivat aika neutraalia ajelua, mutta muutaman kilometrin jälkeen alkava kivikkopätkä olikin aika kamalaa suorittamista (toinen kierros alkoi pelottaa jo valmiiksi). Letkasta muutama kovempi meni menojaan ja lopulta meitä taisi olla vain kolme henkeä porukassa. Teknisemmäsä laskussa alfalttipätkälle yksi karkasi ja seuraavaan nousuun tullessa toinen hyytyi. Sain siis ajella useamman kilometrin polkurallia ihan itsekseni, kunnes irtohiekkanousussa takaa tuli 40-sarjalainen jäykkäperällä ohi ja onnistuin jäämään takarenkaaseen roikkumaan. Suurin piirtein samoihin aikoihin edessä alkoi vilkkumaan letkan verran selkiä, joten paikka vaikutti hyvältä.

Kierroksen viimeisten ~7 kilometrin aikana saavutimme letkan siten, etta maalialueelle tulimme isommalla porukalla. Tässä ajeltiin muutama sata metri mukavuuspainotteisesti, kunnes veturini ilmoitti, että ajamaan tänne oltiin tultu. Kaveri vetikin ulkoilureitillä letkaa hyvää tahtia. Kohteliaisuuttaan hän tarjosi vetotehtäviä muillekin, mutta joutui toteamaan, ettei ainakaan minusta ole vetämään hiekkatiellä. Takaa joku kaveri lähti jossain vaiheessa kovaa irti, mutta muuten näin mentiin kivikkopolulle saakka ja saavutettiin muutama yksittäinen kuski. Kivikkopätkällä kuvittelin olevani väsynyt, mutta jostain syystä pyörä kulki aika hyvin: oma letka jäi ja saavutin muutaman edellä menevän. Jäykkäperällä ajavat hyytyivät melkoisesti hakkaavassa kivikossa.

1. kierroksen jälkeen maalialueella. Hyvästä vedosta on kiitettävä, etenkin kun siitä on kuvatodiste.

Hetken aikaa ajelin aiemmin irti lähteneen jäykkäperäkuskin takana, mutta hänellekin kivet ja juuret tekivät tehtävänsä, joten toisen kierroksen loppupuolisko meni soolosuoritukseksi. Neulaspolkuralli oli hauskaa ja onnistuin vielä saavuttamaan pari kuskia. Tällä kertaa vauhdinjako meni siis kohtalaisen hyvin kohdilleen. Keskisykekin kertoi sen, että kovempaa en olisi päässyt edes yrittämällä, joten letkat olivat kaikesta päätellen aika sopivat.

Vaikka Rajamäen kisa onkin pääsääntöisesti teknisesti helppo, niin silti sen verran löytyy kivikkoa, että ainakin minun käytössäni reilusti joustava mukavuuspainotteinen sohva on aika sopiva valinta.

Maalissa ei tullut virallisia tuloksia kyseltyä ja myöhemmin netissä kohdallani oli DNS. Numerolapun siru ei ollut toiminut, mutta löytyihän sieltä silti sijoitukseksi 17. Tyytyväinen pitää olla. Viime vuoden aika ei ole vertailukelpoinen, sillä reittiin oli lisätty polkua ja kierroksen pituus oli kasvanut n. 26 km:sta yli 30 kilometriin.

Jämsä MTB, 7.5.2017

Kisakauden avauksen tarjosi tänä vuonna CC Ilves Jämsänkoskella. Kisakuume oli kova, joten parin sadan kilometrin ajomatka yhteen suuntaan 30 km kisaa varten tuntui ihmeen järkevältä. Tarjolla oli kolme 10 kilometrin kierrosta keskisuomalaista polkua. Kovin suuresta tapahtumasta ei ainakaan vielä ole kyse, mutta silti viivalla oli eri sarjoista n. 70 kuskia, ja mukana tietysti koviakin nimiä. Keli oli upean aurinkoinen, mutta lämpömittari näytti n. viittä astetta, joten ihan kesäkamoissa ei tarvitsisi ajella.

Reittiin tutustuin varovasti palellen. Metsässä ei oikein viihtynyt, vaan aikaa oli paljon miellyttävämpi viettää maalialueen auringossa. Sen verran selvisi, että valtavia korkeuseroja ei olisi, mutta hienoa polkua sitäkin enemmän.

Startissa jännitettiin hieman pidempään ajanoton temppuilun takia, mutta lopulta päästiin irti. Kärki lähti kovaa liikkeelle. Itse tuotin itselleni pettymyksen, ja annoin kovempien mennä. Alku hapotti pahasti ja oman paikan löytyminen oli hankalaa. Lisäksi parin kilometrin jälkeen jokin keppi asettautui voimansiirtoon, joten piti pysähtyä poistamaan ylimääräiset kyytiläiset. Löysin kuitenkin kohta jonkinlaista ajoseuraa, mutta kyyti ei tuntunut ihan oikealta. Teknisemmän pätkän jälkeen kierroksen puolivälin tienoilla ajattelin hakea vähän lisää vauhtia. Tätä kestikin reilu kilometri, kun takarengas lipsahti ja alkoi tyhjentyä (ensimmäinen kerta kun snake skin antautui kyljestä). Ei auttanut kuin pysähtyä ja katsoa kun porukkaa lappoi ohi. Samalla suhautin renkaaseen ilmaa ja litkut näyttivät toimivan. Matka jatkui ja rengas jatkoi tyhjenemistä. Ohittelin muutaman kaverin ennen kierroksen päättymistä päästääkseni heidät maalialueella uudelleen edelle, kun pysähdyin taas lisäämään ilmaa. 

Nopeaa polkua. (kuva: Waterproof sport)

Toinen kierros tuntuikin jo paljon paremmalta. Oli jälleen hauska ajella kiinni edellä meneviä, etenkin kun rengas alkoi pitämään ilman sisällään. Nyt alkoi meno jo tuntua lähes maastoajolta ja pystyin nauttimaan reitistä. Kierroksen loppuun mennessä oli kuitenkin kaikki saavutettavissa olevat saavutettu, joten kolmas kierros jäi hieman tylsäksi. Pientä puristusta tietysti yritin, mutta kun selkiä ei näy, niin niitä ei näy.

Maalissa jaloissa tuntui ihan ajaneelta, mutta ei mitenkään väsähtäneeltä. Edellä oli pari kaveria n. minuutin päässä, joten ilman pakollisia hengähdystaukoja tulos olisi saattanut olla vähän parempi. Hieman kovempaa olisi muutenkin pitänyt päästä, mutta näköjään pyörä kulkee vain niin kovaa kuin jaksaa polkea. Syytän kisaa edeltäneitä sairasteluita.

Totuus paljastuu vajaan viikon kuluttua maramittaisessa kisassa Rajamäellä...