Evo MTB, 29.9.2019

Koska kalenteri mahdollisti ja keli oli lähes siedettävä, oli keikka Evolle edessä. 10-asteinen tihkusade odotti paikan päällä yhdessä yllättävän monen maastopyöräilijän kanssa. Ainut ongelma märkyyden lisäksi oli se, että reitistä ei ollut mitään käsitystä, ja lisäksi koko 65 km lenkki koostui vain yhdestä 40+25 km kierroksesta. Noh, pikaiset lämmittelyt ja lähtöviivalle. 

Palkintopalli odottaa Suomen mestareita.

Lähdössä SM-matkalaiset saivat viiden minuutin etumatkan ennen kuin suurempi massa päästettiin perään. 65 kilometrin startti oli suhteellisen rauhallinen ja päädyin ajelemaan kärkiporukkaan. Ensimmäiset kilometrit nautiskelin peeseistä sijoilla 2-3 pääasiassa nopealla metsäautotie-tyyppisellä pohjalla. Sähköpyörät tuntuivat vähän sotkevan pakkaa, kun vetivät välillä jonkin välin kiinni ja välillä karkasivat. Vähän hankalammaksi tilanne muuttui, kun siirryttiin polulle (mistä polku kyllä tuntui puuttuvan). Muutama kuski pääsi vähän karkaamaan, mutta pysyivät silti näköetäisyydellä. Reitti tuntui olevan pääasiassa nopeaa reittiä, mistä poikettiin silloin tällöin juuripitoisille poluille, jotka olivat suhteellisen lyhyitä ja aika teknisiä. Jalkautumisia joutui poluilla tekemään silloin tällöin, etenkin jos edellä oli joku hitaampi aiemmasta lähdöstä. Rasitustason sain pidettyä aika korkealla, mutta meno tuntui kohtalaisen hyvältä. Yksi paha järjestäjän virhe reitillä oli, kun pyörän joutui nostamaan uran yli vedetyn metalliketjun yli.

Homma kuitenkin tyssäsi kertalaakista 35 km kohdalla. Tieltä polulle käännyttäessä takavaihtaja haukkasi ketjun ja katkaisi mennessään pinnan, mikä puolestaan rikkoi vannenauhan ja rengas päästi ilmat. Ajoittain takavaihteet olivat jo aiemmin rutisseet, mutta mitenkään hälyttävältä se ei ollut tuntunut. Porukkaa lappoi ohi ja korjailussa meni aikansa, etenkin kun co2-patruunan suutin hajosi. Lainapumppu auttoi, mutta lopulta edes varasisuri ei pitänyt ilmoja. Pari naista meni ohi, eikä voinut todeta muuta kuin että Päivit tua menee. Eipä pyörällä kuitenkaan olisi koko matkaa maaliin edes ajanut, sillä pieni pyöritysyritys johti taas ketjun haukkaamiseen. Reipasta hölkkää 5 km maalialueelle, suihkuun, syömään ja kotiin.

Vaikka kulku oli kohtalaista, keskeytys harmitti yllättävän vähän. Kyseessä oli kuitenkin kauden ainut keskeytys yhteentoista kilpailuun. Pieni harmitus iski jälkikäteen, sillä keskeytyshetkellä olin ilmeisesti neljäs, ja maalissa kakkonen, kolmonen ja nelonen olivat kaikki sekunnin sisällä. Olisi ollut ihan kiva olla tuossa porukassa vääntämässä.

Yhteenvetona kaudesta jäi aika positiivinen kuva. Viisi kuukautta kisoja jaksoi aika hyvin, vaikka nousukunto jäikin jonnekin heinäkuun tienoille. Ajaminen oli aina hauskaa. Talvikauteen voi lähteä viime kautta paljon paremmista asetelmista, joten jos suunnitelmat pitävät ollenkaan, niin ensi keväänä voisi periaatteessa olla jopa vähän paremmassa iskussa. Vielä jos kalustopuolella saisi aikaiseksi pientä päivitystä, niin motivaatio nousisi entisestään ja pystyisi ehkä kiusaamaan vähän parempiaan.

Peurunka XCM-400, 21.9.2019

Kylmä ja märkä antoi sen verran armoa, että auton keulan uskalsi kääntää kohti Laukaata. Tuntuihan se 6 lämpöastetta paikan päällä aika viileältä, mutta reitin nousumetrien uskalsi luottaa nostavan lämpöä. Kolme kierrosta, reilut 400 metriä nousua kierrosta kohti.

Lähtöviivalla oli erikoisen vähän porukkaa. Ehkäpä kolme cupin kisaa viikon välein ja siihen päälle seuraavana viikonloppuna järjestettävä XCM SM verotti osallistujia epämääräisen sääennusteen lisäksi. Liikkeelle kuitenkin päästiin. Startti oli yllättävän rauhallinen ja iso kärkiporukka pysyi kasassa yli kaksi kilometriä. Polkujen alkaessa repeilyä alkoi tapahtumaan ja huomasin eteneväni 4-5 hengen porukassa. Nousut mentiin ihan semireippaasti kuitenkin siten, että jotain jäisi säästöön tuleville kierroksille. Porukassa ajanut kuopiolainen veti lähes koko kierroksen, kunnes kierroksen lopulla BMC-kuski nosti hieman vauhtia. Kierroksen vaihtoon tultiin 3-4 hengen porukassa ja aika hyvissä voimissa.

Pelkkää tasaista mäntymetsää? (Kuva: Sanna Laitinen)

Toisen kierroksen alkuun sain itse vetovuoron, eikä muilla tuntunut olevan kiirettä ohi. Multamäen tapponousussa kaverit hieman jäivät, mutta ottivat tasaisemmalla alustalla taas kiinni. Viitisen kilometriä ennen kierroksen vaihtoa kuopiolainen meni taas kärkeen ja meno tuntui hyvältä. Vähän edempänä menneestä porukasta alkoi löytyä merkkejä ensimmäisistä hyytymisistä.

Kolmannen kierroksen alkuun oli taas minun vetovuoroni. Kilometrin-parin jälkeen kuopiolainen alkoi hieman jäämään ja BMC-kuskikin jätti välillä vähän väliä. Multamäkeen mennessä kaverit olivat jääneet vähän enemmän ja asetin tavoitteeksi löytää edeltä vielä pari selkää. Vähän yllättäen viimeisellä kierroksella tuli Multamäkeen ihan ok aika, vaikka meno tuntui kohtalaisen puuskuttavalta. Parin kolmen kilometrin jälkeen jälleen eräässä nousussa edessä alkoi vilkkua selkä. Muutama kilometri meni jahdatessa, ja viimeisessä pitkässä nousussa oli kiva mennä ohi. Toinenkin ohitettava löytyi cyclocross-nousun päältä. Loput kilometrit maaliin pystyi rullailemaan aika hyvillä mielin.

Peurungan kisa on omille kyvykkyyksilleni aika optimaalinen. Paljon hapenottomäkeä, laskut ovat osin kivikkoisia mutta eivät teknisiä, ja polut ovat nopeita. Maalissa oli silti melkoinen yllätys, kun oma nimi komeili yleisen sarjan tulosluettelossa sijalla 3. Myönnettäköön, että osallistujamäärällä oli tähän ”kohtalaisen ratkaiseva” vaikutus. Kuitenkin ero kärkeen oli yllättävän pieni näin pitkään kisaan. Olisipa viivalla ollut enempi kuskeja, niin olisi saanut paremmin mitattua itseään. 

Isojen poikien vieressä melkein hymyilyttää.

Maracupin kisat on nyt ajettu kohtalaisen hyvällä henk.koht. osallistumisasteella 7/8. Toivottavasti kelit tarjoavat siedettävän mahdollisuuden kauden päätökseen Evolla SM:ien yhteydessä ajettavassa avoimessa 65km XCM-kisassa.

Luukki MTB, 8.9.2019

Edellisestä Luukin käynnistä oli vierähtänyt arviolta viitisen vuotta, joten nyt olikin kiva lähteä kokeilemaan sikäläistä maastoa cup-kisassa. Viime kerralla kisaa piti ajaa muistaakseni kolme kierrosta, mutta nyt rata oli muutettu täysin täysmatkan ollessa yksi 55 km kierros. Kuvitelmissa siinsi helpohkoa polkua ja aika paljon ulkoilureittiä. Meni puoliksi oikein.

Paikalle päästessä ilmoittautumisjonolla oli pituutta hetken seisoskelun perusteella reilusti yli puoli tuntia. Käänsin siis rutiinit päälaelleen ja kävin ajelemassa vähän reitin alkua ja loppua ilman numeroa. Näytti pintakostealta ulkoilureitiltä. Numeron sain lopulta 15 min ennen starttia, ja tästä saikin siirtyä lähes suoraan lähtöryhmitykseen. Kuulutukset menivät täysin ohi kaiuttimien sijoittelujen takia ja startti oli hieman hämärä, mutta liikkeelle päästiin aika hyvässä sovussa. Oma paikka jäi vähän taakse, eikä n. 5 kilometrin ulkoilureittipätkällä juuri pystynyt parantelemaan. Se ei juuri haitannut, sillä seuraavat vajaat 8 kilometriä olivat pääosin liukasta, teknistä ja hankalaa polkua. Ajaminen ei sujunut lainkaan, eikä asiaa auttanut parin sentin paksuinen keppi takavaihtajan välissä. Onneksi ei pysyviä vaurioita. Neljän minuutin pummi isolla porukalla ei myöskään nostanut mielialaa.

Seuraavat n. 12 km ajettiin taas nopeaa ulkoilureittiä. Oma ajo sujui lähes siedettävästi enimmäkseen ahvenanmaalaisessa seurassa. Saimme myös kiinni (tai lähes kiinni) muutaman kuskin edeltä. Laskettelumäen nousussa tuntui ihmeen tiukalta. Vauhtiralli päättyi sitten parin kilometrin mittaiseen tekniikkatestiin, minkä jälleen enemmän tai vähemmän reputin. Tahti oli kuitenkin jotakuinkin samalla tasolla kuin edessä ja takana menevillä. Polku oli onneksi suhteellisen pian takana, minkä jälkeen alkoi käytännössä 30 kilometrin loppuralli maaliin: hiekkatietä, muutama kilometri asfalttia, sekä paljon ulkoilureittiä. Aluksi suorittaminen näytti vähän heikolta, mutta 35 kilometrin kohdalla asfalttinousussa tavoitin edellä menneitä. Tästä eteenpäin tulikin tasaisin väliajoin joku selkä edellä vastaan, kun pääsi ajamaan ylös-alas-hapenottoajoa. Viimeisenä saavutin tamperelaisen läskikuskin, jolla oli todella hyvä vauhti viimeiset 10 kilometriä. Lopun lyhyillä polkupätkillä meinasi vähemmän yllättäen mennä vähän sähläämiseksi, mutta koska loppukirinousu oli asfalttia, oli kaluston puolesta suhteellisen helppo työ hoitaa kaksintaistelu kotiin.

Oikeastaan koko kisan ajan oli jotenkin haluton fiilis. Ehkä se johtui pilvisestä pintakosteasta kelistä ja siitä, että maastoajot ovat olleet hyvin vähissä, ehkä jostain muusta. Radalla flow oli poissa ja rytmitys oli jotenkin epämiellyttävä. Polkujen teknisyys oli aika överi: missään muussa XCM-kisassa ei ole tarvinnut jalkautua näin paljon. Merkinnät olivat pääosin ”ihan ok”, mutta hyvin harvat väärät polut oli suljettu, eikä mistään risteyksestä ollut ennakkovaroitusta. Pummi roikkui ilmassa. Ehkä reilut 50 km vain on vähän liian paljon merkattavaa. Muutenkin ajaisin vieraassa maastossa ennemmin useampia kierroksia, kun reitti tulee tutuksi ja tietää mitä on luvassa. Lisäksi ilmoittautumisruuhka oli erikoinen. Kaikkein eniten kuitenkin hämmästytti kuuluttajan ilmoitus mahdollisesta sanktiosta, mikäli palkittavat eivät ilmaannu palkintojenjakoon. Mitä ihmettä?

Sijoitus 13 on lukuna yllättävän hyvä, ilman pummia ja paremmalla fiiliksellä olisi voinut olla 10-sakissa. Top-7:n takana erot olivat aika valtavia. Kuntokäyrän on kuitenkin myönnettävä olevan alaspäin, ja mieli alkaa jo valmistautumaan harjoituskauteen. Jos joku kisa kuitenkin vielä…