keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

XCM Korkeakangas, 11.7.2016

Valkeakosken marakisa oli jo jäämässä väliin, mutta tulipa viime tipassa lähdettyä. Aika moni kuitenkin vaikutti tämän jättävän välistä, sillä osallistujamäärä ei kovin valtava ollut.  Viikon sateista huolimatta reitti oli yllättävän kuiva ja aurinko paistoi lähes koko ajan, vaikka ukkonen kulkikin läheltä ja muutama pisara tipahti. Reitti muodostui kolmesta 21 km kierroksesta ja yksi kierros kahdesta n. 10 km lenkistä, karkeasti kahdeksikon muotoinen reitti siis. Viime vuotisesta SM-kisasta matkaa oli vähän lyhennetty jättäen (onneksi) kaikkein raastavimmat paikat pois. Tällaisenaan reitti sopi minulle aika hyvin.

Matkaan lähdin Tahkon kramppien jäljiltä hieman varovaisemmin. Ensimmäisen lenkin kivisellä polkupätkällä meno oli pienessä jonossa vähän tökkivää. Lenkin lopun jyrkässä nousussa tuttu kokeneempi kaveri tuli ohi, ja ajattelin ajella hänen perässään ainakin puolimatkaan, koska vauhti olisi luultavasti tasaista. Ensimmäisen kierroksen toisella lenkillä meitä oli n. neljän hengen porukka ja vauhi tuntui hyvältä, joskin hieman rauhaliselta. Mutta näin jäisi paukkuja viimeiselle kierrokselle.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä tämä porukka kuitenkin hajosi, kun muut jäivät vaihtelemaan juomapulloja. Jatkoin itsekseni, ja hyvissä voimissa teknisehkö polku kulkikin lentämällä. Maasto tasoittuu kyllä kummasti, jos vain jaksaa pitää vauhtia. Ajoin pari kaveria kiinni nousussa ennen toista lenkkiä, josta tulikin sitten kohtalaisen tuskainen. Olin selvästi innostunut liikaa toisen kierroksen alkupuoliskolla sillä 30-40 km väli ei meinannut kulkea lainkaan, vaikka ajelin porukan mukana.


Laskettelurinteen nousussa toisella kierroksella. (Kuva Mikko Rantanen)

Kolmannelle kierrokselle lähdin vain ajatuksella päästä maaliin. Edellä ajoi kolme kaveria, mutta en ottanut paineita tuossa porukassa pysymisestä vaan rauhoitin menoa. Hieman yllättäen herrat eivät kuitenkaan kadonneet horisonttiin heti, vaan pysyin suurin piirtein perässä. Kivikkopolulla porukka harveni , kun meno yhdellä kaverilla lopahti ja kaksi muuta näyttivät karkaavan.  Sain heidät kuitenkin kiinni laskettelurinteen nousussa. Porukassa ajo loppui kuitenkin kisakeskuksen kohdalla, kun yksi teki pienen ajovirheen polkunousussa ja vähän jäi, enkä itse enää pysynyt edellä menneen perässä.  Viimeisellä kympillä ajettiin muutaman kymmenen metrin välein aika pitkälle kunnes loppupuoliskolla tuntui siltä, että edellä ajava kannattaa ottaa pienessä nousussa kiinni. Ajelimme sitten peräkkäin maaliin asti pääasiassa hänen vetämänään. Lopputaistoa ei saatu aikaiseksi, kun kaverilla jalat jumittivat pahasti. Onneksi ajettiin eri sarjoissa.

Tälläkään kertaa en siis onnistunut pysymään missään suunnitelmassa, mutta maalissa tuntui suhteellisen hyvältä. Ylikovaa ajamista kannattaisi ehkä yrittää välttää. Erityisen positiivista oli, ettei missään vaiheessa tuntunut mitään kramppeihin viittaavaa, ilmeisesti menneen viikon ajelut olivat kohdallaan. Sijoitus 12 kuulostaa aika hyvältä, mutta kertonee enempi osallistujamäärästä kuin kovasta ajosta.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Tahko MTB, 2.7.2016

Tahkon suhteen kävi tuuri. Kisapäivä oli lauantai, ja pyörän sain alle jo keskiviikkona. Rajamäeltä alkoi siis n. 1,5 kuukauden mittainen maastotauko, joten taaskaan ei kovin luottavaisena voinut lähteä matkaan. Takuutapaus sinänsä sujui mallikkaasti, kalenteriaikaa vaan kului odotteluineen ja lähettelyineen, lisäksi oma parin viikon lomailu hidasti asiaa.

Maisema perjantai-iltana. Uusi runko on kiva.


Jotta pelkkä pyörä ei aiheuttaisi epävarmuutta, hommasin paikan päältä uudet kengät. Muuten uusittua oli rungon lisäksi vielä gripit sekä hanskat. Perjantaina sain kuitenkin tehtyä ihan mukavat testiajot, kaikki oli siis suhteellisen valmista lauantain 60 km sisäänajoa varten.

Kisa-aamuna oli mahtava keli. Maasto oli kuiva, aurinko paistoi ja porukkaa alkoi kertyä lähtöalueelle. Otin aika hyvissä ajoin paikan siten, että näin kärkipään kuskit, mutta väliin jäi kunnioittava rako. Ja niinhän siinä kävi, että tuohon väliin ilmestyi ehkä pari sataa kuskia. Lähtö tapahtui reippaasti, mutta ulkoilureitillä vauhti olikin yllättävän rauhallista. Kaarisillalle tuli pieni sumppu ja taluttaa sai, mutta asfalttitiellä oli varmasti 150 kuskia vielä kärjen kanssa samassa vauhdissa. Ilmeisesti Vastaranta ei halunnut pitää vauhtia, eikä kellään muulla kärkikuskilla ollut intoa lähteä hurjastelemaan häntä vastaan.

Nilsiän polkupätkällä porukka sitten jonoutui ja mummonmäkeen tultiin vähän hajanaisemmissa ryhmissä. Itse olin päässyt nousemaan oikein sujuvasti sopivan tuntuiselle paikalle, ja vähän ennen Kinahmin nousua meitä oli n. 10 hengen porukka, jossa oli mukana naisten kärki. Kinahmin polulle käännyttäessä kävi mielessä, että nyt joutuu ajamalla nousemaan ylös (edessä ei näkynyt ketään), mutta polulla perä tuli vastaan heti. Tunkkaava letka antoi kuitenkin hienosti tilaa naisten ykköselle (Kanerva), joka tuli ajamalla ylös. Pääsin sopivasti hänen kyytiinsä Kinahmin poluille; toiseen huoltoon asti saikin siis nauttia aika vauhdikkaasta polkurallista.

Hiekkasuoralla Kanervalle tarjottiin suhteellisen vauhdikas peesi, ja samasta palvelusta meitä pääsi nauttimaan muutama muukin. Meno tuntui hyvältä, mutta sykkeet olivat jo aika pitkään huidelleet punaisella. Kinahmi II:lle tullessa alkoi jaloissa tuntumaan krampin oireita kummallisen aikaisessa vaiheessa. Polku nousi portaille asti ihan hyvin, mutta portaat ilmeisesti veivät loput mehut. Mäen päällä piti todeta, että jos maaliin haluaa, niin on pakko vähän höllätä. Seuraavat 15 km polkuja ja hiekkateitä olivat aika synkkiä. Aluksi takaa tuli n. 10 kaveria tipotellen ohi ja tämän jälkeen ajelin pääasiassa itsekseni. Toivoin vain ettei tulisi täyttä katkeamista, vaan pystyisin pitämään edes siedettävää vauhtia.

Asfalttitien lopulla ennen Tuulivaaran nousuja takaa tuli taas n. 10 hengen porukka, johon yritin päästä mukaan. Tässä porukassa ajoi naisten kakkonen. Ei voi puhua, että nousuissa olisi ollut erityisesti iskua, mutta ei kaikilla muillakaan ihan helppoa ollut, joten porukka vähän hajosi ja pysyin niin ja näin mukana. Tuulivaaran huollon jälkeen alkaa mielestäni upea pätkä ja siinä alkoikin taas tuntua, että hommasta selvitään. Parin kaverin kanssa ohiteltiin toisiamme ennen viimeistä huoltoa olevissa mäissä.

Viimeiseen huoltoon tulni näennäisen itsekseni ja siitä eteenpäin maali onkin lähellä. Paukut olivat aika loppu, mutta meno tuntui silti hyvältä. Juuri ennen El Grandea takaa tuli kaveri, joka musteli meidän ajelleen samassa kohti yhdessä viime vuonnakin. Ehdin todeta hänelle, että ”suht hyvin menee”, kun molempiin reisiin iski täysin yllättäen krampit. Kaveri hävisi ja takaa tuli muita. Krampit kuitenkin helpottivat muutaman sadan metrin päästä ja pystyin jatkamaan normaalisti. Nousua en kuitenkaan uskaltanut yrittää ”ylikovaa”, ettei kävisi huonosti. Grandessa muutama selkä edellä hävisi, mutta jäi muutama taaksekin. Aivan nousun päällä tuli onneksi joku takaa ohi suht reippaasti, jolloin päätin pysyä perässä. Hän päästikin minut edellä laskuihin ja laskussa sain kiinni yhden edellä menneen. Syke huiteli aivan tapissa, mutta samassa porukassa ajanut 120:läinen kannusti meitä ajamaan kilpaa maaliin. Ei olisi millään huvittanut, mutta eihän sitä voinut luovuttaa kun vasta puolimatkassa oleva heppu tsemppaa. Tämän loppukirin voitin, ja maalissa oli kyllä täysin tyhjä olo. Aika meni vähän päälle kolmen tunnin, eli tavoiteltavaa vielä jäi. Sijoituksissa oli aika tiukkaa, sillä sekä edessä että takana oli minuutin sisällä 5-10 kuskia.

Tulos oli siis kohtalaisen hyvä. Viime vuonna lähdin vähän liian hitaasti, ja tänä vuonna ehkä vähän liian kovaa. Huonolla kisa- ja maastotuntumalla täytyy olla kuitenkin todella tyytyväinen. Koneesta lähti varmasti irti kaikki mitä oli. Se jäi vähän harmittamaan, että Suunto oli lopettanut tallentamisen jo kaarisillan sähläyksessä, joten dataa ei jäänyt käteen.

Kokonaisuutena Tahkolla oli taas (tietysti) mahtava festivaalitunnelma. Kaikkien sarjojen kärjessä mentiin totta kai lujaa, mutta ehdottoman vaikutuksen teki Aki Färm 240:llä. Keskinopeus oli tasan sama kuin minulla, mutta matkaa neljä kertaa enemmän. Aivan käsittämätön suoritus!

EVOC MTB, Rajamäki, 7.5.2016

Maracuppi lähti käyntiin Rajamäeltä. Ilma oli taas upea, mutta odotukset kuitenkin sen mukaiset, että toissapäivänä ajettiin Kuusaalla. Odotukset hieman vielä putosivat, kun lämmittelyaika meni ilmoittautumisjonossa ja unohtuneen juomarepun takia juomapullosäädöissä. Luvassa olisi kaksi n. 26 km kierrosta.

Lähdössä jouduin jäämään hyvin taakse, sillä porukka oli jo ryhmittynyt kun pääsin paikalle. Saattoajon aikana ajelin omalla paikallani, ja metsään siirtyessä ohittaminen oli hankalaa. Olin myös aika epävarma omasta jaksamisestani edellisen kisan jäljiltä.

Kierroksen alkukolmanneksen ajan nousin hitaasti ylöspäin. Lyhyen teknisemmän pätkän aikana kävi selväksi, että myös ajotaidosta olisi hyötyä... Muuten reitti oli nopeaa polkua ja osin hiekkapohjaista tietä. Yhtään varsinaista polkunousua reitillä ei ole, Kuusankoskella näitä oli kuitenkin pari. Kierroksen n. puolivälin nousussa sain kiinni kolmen hengen letkan, joka eteni sopivan tuntuista vauhtia. Tässä porukassa menikin kierros loppuun. Välillä sykkeet putosivat aika alas, eli ehkä vauhtia pitäisi olla enempi.

Pullojen vaihdossa porukka hajosi, ja ajattelin hakea vähän vauhtia lisää, kun ajo tuntui turhan hyvältä. Muutaman minuutin välein eteen ilmestyikin selkiä, joita oli hauska ajaa kiinni. Kierroksen viimeisen kolmanneksen alussa jäin 40-sarjalaisen perään, kun tuntui, ettei nouseminen enää taida onnistua. Hänen kanssaan ajoinkin lopun matkan; poluilla kaveri ajoi aika reippaasti ja lyhyellä asfalttipätkällä mentiin vuorovedolla. Ja hyvä näin, koska kaveri kertoi pyöräni perän heiluvan. Maalissa huomasin, että linkun kiinnityksessä on reilusti väljää. Viimeisen reilun kilometrin kaveri pisti minut nuoremmuuttani vetämään, joten pitihän se yrittää pitää toinen takana. Tällä kertaa pysyi.

Kisa (ja reitti) oli ehdottoman hieno taas. Rohkeammin olisi pitänyt lähteä ajamaan, sillä nyt mentiin lähes lenkkisykkeillä (niinpä niin). Ajasta olisi 5-10 minuuttia ollut otettavissa suht helposti pois. Nyt vaan en uskaltanut, ja lähtöhässäkän takia pystynyt. Sijoitus oli 33., jota olisi kyllä ollut kiva parantaa. Mukavaahan se on koko ajan ohitella, mutta silloin on kyllä lähdetty liian hitaasti... Ihmeellistä kyllä, Kuusaan ajo ei juurikaan lopulta tuntunut, muuten kuin henkisesti.

Pyörän rungosta paljastui jälkiselvittelyssä väljyyden lisäksi halkeama hiilikuidussa, joten maastotaukoa on luvassa takuutapauksen verran.

Kuusankoski MTB, 5.5.2016

Upea ilma ja hyvin porukkaa. Paikalla oli mm. Länkeniltä vahva edustus ja muutama muukin kova kuski, joten ainakin kärjessä mentäisiin kovaa. Reittiin tutustumisessa selvisi, että rapa tulee lentämään. Reitti oli rytmitetty todella hienosti; karkeasti 5 km polkua, 5 km ulkoilureittiä ja 5 km taas polkua, 3 kierrosta.

Ensimmäinen kierros meni reittiä ihmetellessä. Polulta ulkoilureitille ilmestyin itsekseni, mutta puolessa välissä takaa tuli juna, mihin hyppäsin kyytiin. Meno tuntui yllättävän raskaalta kaiken aikaa. Kierroksen lopun laskussa paikallistuntemuksesta olikin hyötyä, kun letka jäi taakse. Polulla oltiin kuitenkin taas yhdessä, ja toinen kierros meni porukassa ajellessa. Herrasmiehinä annoimme päävetovastuun porukan naiselle. Toisen kierroksen aikana kulkupuolikin alkoi hieman helpottaa.

Toisen kierroksen loppulaskussa tuli taas eroa muihin, vain yksi kaveri pysyi suurin piirtein mukana. Maalissa kuulin, että ilmeisesti taempana oltiin menty laskussa kunnolla ympäri. Viimeisen kierroksen pidimme mukana pysyneen kaverin kanssa mahdollisimman reipasta vauhtia vuorovedolla. Pari kuskia ajoimme kiinni, ja loppupuolella näkyi vielä yksi selkä edessä. Loppunousussa sain tämän melkein kiinni ja ajokumppani vähän jäi. Loppulaskun jälkeen olimme edessä menneen kaverin kanssa peräkkäin, mutta minulta loppuivat paukut loppusuoralla. Sijoitus 13., joten tulos oli ihan ok tässä seurassa.

Kaikein kaikkiaan oli mahtava päivä ja pääsi ihan kisatunnelmaan, kiitokset Kuusankoskelle!