lauantai 3. marraskuuta 2018

Synkkä Syysunelma, 3.11.2018, Rajamäki


Vuosina 2017 ja 2016 tuli osallistuttua Synkkikseen, ja tänäkin vuonna seurasta tuntui löytyvän innokkaita lähtijöitä. Itse arvoin osallistumista loppumetreille saakka, mutta kun kaverit olivat reitin suunnitelleet, kartat printanneet ja sääennustekin lupaili korkeintaan kohtalaista kaatosadetta, lähti ilmoittautuminen 100 kilometrin pyöräsarjaan. Valmistautuminen oli reittien ja varusteiden osalta (omalta osaltani) huomattavasti heikompaa kuin edellisinä vuosina – näköjään luotto matkakumppaneihin ja edellisiin kohtalaisen sujuviin suorituksiin johti aika suurpiirteiseen suhtautumiseen. Loppujen lopuksi maksoin tästä ainakin sen hinnan, että lähdön hetkellä ei otsalamppu sitten toiminutkaan (testattu toimivaksi kotona, mutta johto poikki) ja lähtö meni säätämiseksi.  Lisäksi olin jossain määrin tuuliajolla reittivalintojen suhteen. Matkaan kuitenkin päästiin n. 7 asteen lämpötilassa ilman tietoakaan päivällä seudun kastelleesta vesisateesta.

Kanattiko? Kannatti: Uusi putkihuivi!
Rastille 1 ajettiin epämääräisessä jonomuodostelmassa kuntorataa pitkin. Lämpö pääsi nousemaan kohtalaisen korkealle. Toiselle rastille (uintirasti) ajettiin pääasiassa isoa asfalttitietä, mutta loppupätkälle otettiin polkupohjainen reittivaihtoehto. Huomasin että 1) karttatelineen olisi voinut kiristää, 2) karttatelineen ja lampun kombinaation olisi voinut koestaa ja jotenkin suunnitella toimivaksi, jotta näkisi polulla edes vähän eteensä, ja 3) lähes 3 baria Mezcaleissa liukkaassa juurakossa ei toimi. Kohdan 1 sain lähes kuntoon raikastavan uinnin yhteydessä ja kohdalle 3 en tehnyt mitään, koska päättelin pysyvämme jatkossa pääosin teillä.
Rastit 3 ja 4 olivat aika helppoja isojen teiden lähellä olevia rasteja, joten matka tuntui etenevän vauhdilla. Vitoselle porukka oli ehtinyt jonkin verran hajaantua ja tällä kertaa itse rastiakin jouduimme muutama minuutin etsimään. Kohta rastin jälkeen pidimme lyhyen pizzatauon n. 2,5 tunnin kohdalla ja näytti siltä, että saattaisimme selvitä alle 12 tunnissa maaliin. Sanna ja Markku suunnistivat meidät polkuviidakosta sujuvasti selville vesille, missä odotti raikas vastatuuli. Rastit 6 ja 7 olivat helposti haettavia rasteja, mutta kasille ajellessa alkoi jo muistua mieleen, mistä tässä oli kyse. Noin 13 kilometrin siirtymä välillä 7 - 8 kesti n. tunnin, osa vastatuuleen ja pätkä kuraisella upottavalla hiekkatiellä. Vaikka matkaa oli takana vasta neljä tuntia, oli olo jo varsin ajanut. Pieni suklaanmussutus nosti mielialaa ja rasti 9 oli helppo hakea lähistöltä. Seuraavaksi oli kuitenkin edessä 16 kilometrin siirtymä rastille 10, ja aikaa meni taas yli tunti loppumatkan ollessa taas maastoajoa. Tuuli oli onneksi helpottanut jonkin verran. Rasti 11 oli ”helppo nouto” lähistöltä, mutta läheiselle rastille 12 tipuimme Markun kanssa kartalta. Sanna kuitenkin tiesi missä ollaan ja suunnisti myös suoraan rastikivelle metsässä.
Kello alkoi olla tässä vaiheessa n. kolme (7 tuntia ajettu), ja vielä oltiin kahdentoista tunnin vauhdissa. Matkanteko alkoi kuitenkin vähän hidastumaan vaikka mitään erityisiä ongelmia ei ollut. Rastit 13 ja 14 olivat suunnistuskykyisille aika helppoja, mutta jotkut muut niitä hetken hakivat, kun eivät malttaneet olla tarpeeksi tarkkoina. Kuulemma on ärsyttävää mennä meistä jatkuvasti suoralla tieltä ohi ja löytää meidät kuitenkin seuraavalta rastilta odottamassa pizza suussa. Ymmärrän, ja voin jopa samaistua.
Ruokatauko. (Kuva: Markku Tikkanen)
Rastille 15 (Rokokallio) oli taas n. 10 kilometrin siirtymä, kun teimme vähän turvallisemman reittivalinnan. Rastin lähestymisessä jouduimme hieman arpomaan, eikä varsinainen rastikaan halunnut tulla löydetyksi. Emme olleet ongelman kanssa yksin. Kivien ja aukion etsiminen jyrkännemaastosta ei ollut helppoa. Lopulta totesimme muidenkin jo pitempään turhautuneiden kanssa turvautuvamme sallittuihin teknisiin apuvälineisiin, jolloin rasti löytyi suhteellisen nopeasti. Kuvaukseen sopivia paikkoja tästä maastosta löytyi paljon, eikä varsinainen rastipiste eronnut muista käytännössä mitenkään. Taitavatkin suunnistajat viettivät tällä rastilla 45 minuuttia, mutta jotkut hakivat sen aivan suoraan. Tietysti on hankala sanoa, ketkä käyttivät tekniikkaa ja ketkä liikkuivat täysin luomuna.
Rasti 16 oli sijainniltaan helppo, mutta vei jonkin verran aikaa, sillä pyörät piti jättää sivuun. Rasti 17 puolestaan oli myös helppo, mutta päätimme väsyneinä jättää noudattamatta virkeänä tehtyä suunnitelmaa, mikä johti pieneen mutta hallittuun sompailuun. Tässä vaiheessa oli jo ollut jonkin aikaa selvää, että 12 tuntia ei tulisi riittämään. Kun rastivälit pidentyvät, vauhti hidastuu, sekä tehdään pieniä suunnistuksellisia erikoisratkaisuja, ajankulku vain tuntuu nopeutuvan.
Viimeiset kaksi rastia sekä siirtymä maaliin olivat hyvin selkeitä. Aikaa tähän 12 kilometrin kokonaisuuteen meni silti aika tarkkaan tunti. Maalissa kilometrejä oli kertynyt 144 ajassa 12:41. Fyysisesti ei tuntunut mitenkään erityisen pahalta. Keskisyke oli ollut todella matala, mutta tuntuihan 13 tunnin ajelu tietysti asiaankuuluvissa ruumiinosissa. Lopputoimenpiteet: ruoka, sauna, parin tunnin torkut autossa ja sitten kotiin. Saa nähdä vieläkö viitsii koetella onneaan syksyisessä suomikelissä.
Pukeutuminen
-          Alla lyhyet pyöräilyhousut
-          Päällä GoreTex-housut
-          Alla ohut merino-pitkähihainen
-          Päällä kevyt softshell-takki
-          Softshell-hanskat
-          Buffit päässä ja kaulassa
-          Jalassa maiharit
-          Pukeutuminen oli optimaalinen sateettomaan, märkään ja seitsemänasteiseen yöhön
Varusteet ja huomiot
-          Valot testattava kunnolla. Ilman kypärävaloa liikkuminen on ikävää. Pieni Pezl-ledi kartanlukuvalona kypärässä on hyvä.
-          Reittivalmisteluun pitää käyttää aikaa, jos aikoo olla kyvykäs toimija (!)
-          Vedenpitävät pyöräilykengät olisivat hyvä juttu
-          Varustetulla pyörällä pitäisi tehdä koeajolenkki pimeällä polulla
-          Olisihan rengaspainetta voinut tiputtaa matkan aikana. Ja olisi pitänyt. Ei vain ehtinyt.
-          Kartat alkavat olla kunnossa: Siirtymäkartat 2-4 rastia / sivu, rastin lähestymiskartta ilmakuvalla, teiden nimet ja välimatkat. (+ pari kyvykästä suunnistajaa)
-          Kolme Synkkistä putkeen ilman vesisadetta! 0-asteen tuntumassa alkaa olla aika viileää. 5-10 asteessa ei pääse varsinaisesti palelemaan. Vesisateessa leikki on varmasti aivan erilainen.
-          Matkamittari pyörään
-          Jos hyvän ajan haluaa varmistaa, kannattanee ottaa käyttöön voimassaolevien sääntöjen sallimat teknisesti edistyneet apuvälineet. Aiempina vuosina eivät olleet sallittuja, nyt olivat.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Pirkka MTB, 16.9.2018

2018 XCM SM-kilpailu ja cup-finaali Ylöjärvellä. 90 kilometrin SM-matkalle en edes haaveillut, mutta alustava fiilis oli, että 60 kilometrin cup-matkalla olisi kiva ottaa kaikki irti. Pirkan rata on teknisesti aika helppo, mutta nousuja on riittävästi osan ollessa myös mukavan ikäviä. Kunto tuntui olevan tämän kauden mittapuulla kohdallaan ja rata sekä keli (14 astetta + aurinko) suosivat. Lähtöaamuna tuntui kuitenkin jännältä kurkussa. Eihän se ole syy jättää lähtemättä, mutta automatka ei sitä täysin hoitanutkaan, vaan toi lisäksi pienen päänsäryn. Voi hitsi.
Perillä kuitenkin ajattelin, että jotain täytyy ajaa kun paikalle vaivautui, joten ilmoittauduin yhdelle kolmenkympin kierrokselle. Lähtöviivalla sitten katselin kun edeltä porukka hävisi mäkeen viisi minuuttia ennen omaa starttia. Ja sama melkein toistui omassa lähdössä. Yksi porukka lähti yllättävän kovaa ja hävisi alkunousun jälkeen. Jupisin itsekseni, mutta halusin uskoa oman ”tasaisen reippaan” tahdin toimivan pidemmän päälle. Reitti oli olemukseltaan kuiva, mutta kivet ja juuret olivat ikävän liukkaita ja kosteita. Onneksi niitä oli siedettävän vähän. Ajo kulki oloon nähden siedettävästi, ja muutamia oman matkan ohiteltaviakin onneksi löytyi. Ohittelua sai kyllä tehdä aika reippaasti kun pitemmän matkan kuskeja alkoi löytymään. Lopulta ei ollut mitään tietoa ketkä olivat milläkin matkalla.
Rantanen napsii aina vauhdikkaan näköisiä kuvia. Eipä vääristellä todellisuutta siellä putken takana. (Kuva: Mikko Rantanen)
Vauhdin ja sykkeet sain pidettyä aika korkealla, mutta olo oli kohtalaisen jumissa oleva. Sama koski ajamista, sillä renkaat tuntuivat lipsuvan koko ajan ja ylämäistä ei tullut ohiteltavien kanssa juuri mitään. Loppupuolella onnistuin jopa kippaamaan nurin käytännössä suoralla polulla. Samoin tein kolme pientä harhaanajoa, joista sai palata vähän takaisin ja jahdata taas jo kertaalleen ohitettuja. Viitisen kilometriä ennen maalia takaa tuli kovaa ohi kaveri Akilleksen vaaleassa paidassa, joka innosti roikkumaan perässä. Hyvällä vedolla vauhti vähän nousi ja sainkin pari kuskia (taas) kiinni. Ihan varma en ollut nousujen määrästä ennen maalia, mutta yhdessä onnistuin taas vähän tupeksimaan ja lopulta olin tunnistavinani viimeisen seinänousun. Siihen ei kyllä enää ollut intoa puristaa. Veivasin mäen ylös ja kiihdytin loppupätkän maaliin.
Ajo oli vauhdiltaan suhteelilisen reipasta, mutta kaikin tavoin todella tukkoisen tuntuista. Lopputuloksena oli kuitenkin 30 kilometrin kolmas sija, joten kai tuo meni kuitenkin kohtalaisesti. Valitse taistelusi.
Kotiinviemiset. Pitäähän se kuvata, kun kerrankin saa pokaalin! =)
Kauden yhteenveto
Alkukauden tuntuma kantoi koko kauden. Talven laiskottelusta johtuen kunto laahasi vähän koko ajan. Varsinaisesti tätä ei voi pitää huonona asiana, sillä intoa riitti hyvin myös syyskauteen ja ajotunteja on tullut tasaisen reilusti koko kesän ajan. Oli itse asiassa varsin mukava ajella fiiliksen mukaan ja nauttia kesästä. Viime vuonna vauhti oli kova, mutta homma lässähti jo heinäkuussa. Nyt kisoissa ja stravasegmenteillä tietysti vähän harmitti, kun ajat laahasivat kaiken aikaa. Kovien ulkotreenien tekeminen tuntui vähän hankalalta; vasta muutamat trainerivedot elo-syyskuun sateissa muistuttivat totuudesta.
Kauteen 2019 olisi tarkoitus taas saada kunto hieman koholle. Strategiana on kohtuullisen systemaattinen harjoittelu riittävällä määrällä kovia treenejä ja ilman kovin pitkiä treenitaukoja. Tuntimäärät pysynevät ennallaan, joten mitään kovin erikoista tasonnostoa ei liene luvassa. Olisi hienoa löytää sellainen suorituskyky, mikä palkitsisi kisoissa mutta ilman itsensä hyydyttämistä. Luotan siihen, että tämä pk-kesä maksaa itsensä takaisin talven ja ensi kesän aikana. Uusi pyörä (tai kaksi) olisi tietysti kiva...

lauantai 1. syyskuuta 2018

Pyssymäki XCM, 1.9.2018

Messilän ”suorituksen” jälkeen ruumis ja mieli kaipasivat rangaistusta henkisestä ja fyysisestä heikkoudesta. Sopivalta rangaistukselta alkoi tuntumaan se, että istuisin päivän autossa ja kävisin ajamassa Nivalan marakisan aika lailla toisella puolella Suomea. Perjantai-illalla tein go-päätöksen, joten auto starttasi klo 6:00 lauantaina.
Ennakkoon minulla ei ollut kisasta muuta tietoa kuin se, että kyseessä olisi nopeahko reitti. Pikainen lähimaastotiedustelu paikan päällä kertoi, että 1) ainoat mäet olisivat kisakeskuksen nyppylän nouseminen pariin-kolmeen kertaan, ja 2) polut ovat kivisiä.
Siitä se lähtee!
Lähtökarsinassa oli taas sopuisan väljää kauden kääntyessä syksyksi ja Nivalan sijaitessa eteläisestä näkökulmasta ns. hevonkuusessa. Harmi sikäli, sillä reitti paljastui aika optimaaliseksi, ja kelikin oli käytännössä paras mahdollinen. Startti oli yllättävän räväkkä. Vauhti kelattiin tieosuudella neljäänkymppiin ja kärkiryhmä erkani isosta kakkosryhmästä. Siirryttäessä ”dual trackille” tipahti kakkosryhmästä kohta meidän n. 5-7 hengen porukka. Alku oli jopa hieman jännittävä, sillä reitistä ei ollut varsinaisesti mitään käsitystä, vauhti oli kova, ja jonossa edellä ajava n. renkaanmitan päässä. Homma kuitenkin eteni edellä menevään luottaen, ja kivikkopolut alkoivat. Näitä arviolta kilometrin-parin rypistyksiä riittikin sitten kisakeskuksen nousuihin saakka lyhyiden tiepätkien kanssa erinomaisesti rytmitettyinä. Nousuihin ryhmä oli karsiutunut nelihenkiseksi, ja vauhtia piti kuopiolaiskaksikko. Heti kisakeskuksen jälkeen kävikin sitten vahinko. Jätimme tuolla porukalla yhden polkulenkin ajamatta. Tämä selvisi, kun toiselle kierrokselle lähtemisen jälkeen vastaan tuli letka kovempia kuskeja, joiden olisi pitänyt olla meidän edellämme. Jatkoimme silti ajamista, koska virheen paikasta ei ollut mitään käsitystä, emmekä olleet varmoja kuka oli väärässä paikassa. Myöhemmin takaa tuli kuitenkin todellisuudessa edellämme olleita ohi, jolloin homma oli selvä.
Perussuorittamista. (Kuva: Tarja Kivirinta)
Jossain määrin tietysti harmitti, että päivän kestävä autolla ajelu johtaisi pyöräilyn hylkäämiseen. Tämähän kävisi siis hyvin jutun alussa kaivatusta rangaistuksesta? No; hetkisen selän oikaisun jälkeen päätin kuitenkin ajaa maaliin kisatyyppisesti, vaikka iso osa fiilistä katosikin. Ryhmä oli tässä vaiheessa hajonnut, kun yksilöt tekivät omia ratkaisujaan. Sain siis ajella itsekseni, ja homma alkoi taas vähän ajan kuluttua lähes maistumaan. Kivipolut ovat yllättävän hauskoja kun pinta on kuiva ja ylitekniset ”ajokelvottomat” paikat puuttuvat. Toisella kierroksella tuli nautiskeltua myös aiemmin väliin jäänyt polkuosuus. Se ei ollut varsinaista ajamisen juhlaa. (10 km/h tökkimistä – ensi vuonna tämä uusi polkukin on tekeytynyt paremmaksi.)
Maalissa kilpailun johtaja oli palveluhenkinen ja lupasi kuitata eksymisen sopivalla aikasakolla. Pisteille siis päästiin ja tuloksissä komeili ajassa 10 lisäminuuttia. Sakko oli varsin maltillinen, sillä ajoaikoja GPS-jäljestä tutkailemalla selvisi, että minun vauhdillani juuri tuo lisäaika olisi mennyt 1. kierroksella täyden reitin ajamiseen. Aika on siis hyvin lähellä todellista ja varsinaisen sakon osuus on lähinnä se, että virheen selviämisen jälkeen vähän hölläiltiin ja loppurutistus jäi täysin tekemättä.
Jos kaudella 2019 on kisakunto päällä ja kelit kohdillaan, niin Nivalassa taitaa tulla käytyä. Tällä kaudella vielä cupfinaali / SM-viikonloppu. Yllättäen: jos ei sada.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Finlandia MTB, 12.8.2018

Messilän Finlandia houkutteli taas lähes kuukauden kisatauon jäljiltä. Hienot kesäkelit olivat kerryttäneet ajotunteja pohjille ihan mukavasti. Olisihan se kuitenkin pitänyt arvata, että jossain vaiheessa todellisuus taas palaa maailmaan. Nyt se tapahtui kesken ajomatkan kisapaikalle: lämpötila 14 astetta ja vesisade. Fiiliskuskin fiilikset vähän tipahtivat, ja vähän harmitti, että ilmoittautuminen oli kahdelle kierrokselle.
Lähtökarsinassa oli tällä kertaa reilusti tilaa; täyden matkan kuskeja oli arviolta reilut 30. Joko keli, tai sitten samana viikonloppuna järjestettävät Imatra MTB ja Jämi84 saattoivat verottaa osallistujia. Startista jono muodostui ja jopa hajosi nopeasti. Kärkiryhmä hävisi aika nopeasti ja itse jäin ajamaan kahden hengen porukassa. Toinen teki kuitenkin pienen ajovirheen heti ensimmäisen varsinaisen polkupätkän alkuun, minkä jälkeen jatkoin soolona. Polut tuntuivat aika liukkailta johtuen ehkä siitä, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun ajoin Mezcaleilla märässä. Ajo kuitenkin kulki siedettävästi.
Kauhee meno. Tai hyvin feikattu. (Kuva: Mikko Rantanen)
Kohta puolen tunnin jälkeen ajoin virolaisen kaverin kiinni, mutta sen jälkeen ei ketään enää näkynytkään. Takaa kuului välillä vinkuvia jarruja ja jossain vaiheessa kaveri takaa kävi moikkaamassa, mutta jäi jälleen reilusti taakse. Ajamisessa oli jotenkin erikoinen ote. Sykkeet pysyivät aika alhaalla lukuun ottamatta pahimpia nousupaikkoja. Kivikkoiset polut ja laskut menivät kohtalaisen mukavasti, mutta niistä olisi nauttinut kyllä paljon enemmän kuivalla kelillä. Puolentoista tunnin kohdalla alkoi tuntua siltä, että homma riittää. Vauhti piti pitää kahden kierroksen tasolla eikä missään näkynyt ketään, joten kilvanajon fiilis oli poissa. Päätin kuitenkin tutkailla oloa kierroksen vaihdossa.
Viimeiset nousupätkät tuntuivat ihmeen raskailta, vaikka syke oli aika alhaalla. Ei siis vain irronnut. Numero irti ja suihkuun. En kuitenkaan ollut ainut keskeyttäjä, sillä samoilla ajoilla ensimmäisen kierroksen ajaneista yllättävän moni sai tarpeekseen. Kun keli on hankalan puolella, niin neljän tunnin suoritus vaatii jo innokkuutta. Datan mukaan yhden kierroksen suoritus kävi keskitasoisesta treenistä, normaalista kisasuorituksesta oltiin aika kaukana. Nyt täytyy katsoa onko ennen cup-finaalia sopivia kisoja tarjolla, vai tuleeko taas kuukauden kisatauko.

Cycli XCM, 15.7.2018

Laajavuoresta oli kuukausi vierähtänyt, joten Seinäjoelle oli kiva lähteä. Intoa lisäsi tietysti loistava keli sekä se, että reitti on ainakin kuivana todella mukava: vauhdikkaita juurilla ja kivillä höystettyjä polkuja sekä vielä vauhdikkaampaa ulkoilureittiä. Tälle vuodelle kisakeskuksen reitityksiä oltiin vähän muutettu, jolloin kierroksen lopuksi noustiin laskettelukeskuksen huipulle saakka ja sahattiin lopuksi vielä vähän rinnettä ylös-alas.
Porukkaa oli viivalla aika mukavasti, mutta järjestäjän ovela ratkaisu pakottaa jono muodostumaan aika ”väkivaltaisella” tavalla osoittautui hyvin toimivaksi (pari shikaania ensimmäisen nousun lopulla). Parin kilometrin jälkeen huomasin ajavani n. 8 hengen porukassa, jossa vauhti oli mukavan reipas. Ensimmäisen kierroksen puolivälin tienoilla tajusin kyllä vauhdin olevan liikaa, mutta en malttanut jättäytyä pois. Reipasvauhtinen ajaminen on kai kuitenkin se syy, miksi tätä tehdään. Loppunousut nousivat aika helposti, mutta viimeisen kierroksen krampit kyllä vähän tuoksahtivat ilmassa.
Toiselle kierrokselle oli pakko vähän rauhoittaa, ja samasta porukasta pari muutakin kuskia vaihtoivat moodia. Alkuun mentiin enempi vähempi samaa tahtia, mutta muutaman kilometrin jälkeen ajelimme kahdestaan Maastoonpolje-paitaisen kanssa. Näin mentiin toinen kierros loppuun, kunnes ajokaveri vähän arpoi reitin kanssa loppunousuissa/-laskuissa. Kolmannelle kierrokselle sain siis lähteä itsekseni.
Ensimmäisen kierroksen suorittaminen alkoi nyt vähän painamaan. Ulkoilureittipätkät, jotka ajettiin ajoittain yli 35 km/h menivät nyt juuri ja juuri päälle kahtakymppiä. Eipä se kuitenkaan muillekaan helppoa ollut, sillä kierroksen lopuilla sain silti pari kaveria vielä kiinni. Loppunousut tekivät tehtävänsä, sillä heti nousun alkuun iski molempiin reisiin kramppi. Kevyellä pyörityksellä nousu silti nousi ja keveydestä huolimatta perässä ajellut kaveri kärsi ilmeisesti vielä enemmän. Tämän jälkeiset nousut ja laskut menivät aika mukavasti, eikä kramppikaan enää uhkaillut.
Maalissa oli harvinaisen mukavaa riisua kypärä ja hanskat. Lämmin oli, mutta ajaminen tuntui maaliin asti hauskalta. Viime vuoteen verrattuna aika heikkeni reilusti, mutta pistetään valtaosa muuttuneiden loppunousujen piikkiin...

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

MTB Marathon Laajavuori, 16.6.2018

Kolmen viikon rauhallisen rullailun jälkeen oli vuorossa Laajavuoren mäkiset kolme kierrosta ja 72 kilometriä. Reitti oli ennätyskuivassa kunnossa, mutta rennon treeniotteen takia jätin henkilökohtaiset ennätystavoitteet taka-alalle ja lähdin nousujohteista kisaa tavoittelemaan.
Lähdössä otin paikan porukan keskeltä ja nieleskelin tyytyväisenä pölyä ensimmäiset kilometrit. Vauhdikkaat laskut tuntuivat vähän ikäviltä isossa laumassa kun porukka haki paikkaansa. Karhuvuoren nousuihin mennessä porukan menohalut olivat kuitenkin tasaantuneet ja varsinainen ajaminen pääsi käyntiin. Kierroksen puolivälistä eteenpäin ajoin LaPy-paitaisen kaverin perässä, kunnes Kypärämäen nousussa tuntui, että vähän enempi pitäisi itsestään jättää reitille. Toisen kierroksen sainkin sitten aloittaa itsekseni, ja aika pitkälti se myös soolosuorituksena menikin. Ajamiseen löytyi ihan mukava moodi. Karhuvuoren nousuihin oli mukava vähän innostua, kun muitakin kiipeilijöitä näkyi edellä. Joko tästä tai sitten liian säästeliäästä geelin käytöstä johtuen ässämäen ja Kypärämäen nousuissa turha into olikin sitten poissa.

Karhuvuori ensimmäisellä kierroksella. (Kuva: Jori Soininen)
Kolmas kierros alkoi sitten aika väsyneenä, eikä edelläkään näkynyt ketään. ”Lentohiekkapätkälle” tullessa takaa tuli kuitenkin Croc-paitainen kuski vauhdilla ohi, ja jäin takapyörään roikkumaan. Paikka oli varsin otollinen, sillä sykkeet laskivat yli kymmenellä lyönnillä yli kymmeneksi minuutiksi vauhdin kärsimättä lainkaan. Tämä kävin hyvin levosta, ja polkujen jälleen alkaessa pysyin perässä suhteellisen helposti. Vaikka toisella kierroksella olin jo ollut luopumassa suunnitelmasta, niin ässämäen alkaessa taas löytyikin innostusta vauhdin lisäämiseen kun muutama selkäkin näkyi edellä. Energiaa oli 3,5-tuntisen jälkeen ilmeisen mukavasti jäljellä, kun Kypärämäen nousussa sain vielä sykkeet hyvin lähelle maksimia. Maalissa sijalla 24 pyöristetyllä ajalla 3:40.

Tuloksia ja aikoja tutkailemalla reitti ei ilmeisesti ollut kuitenkaan erityisen paljoa viime vuotta nopeampi, jos lainkaan. Itselleni hävisin n. 5 minuuttia, mikä on tällä matkalla ehkä pienoinen parannus kauden aiempiin kisoihin verrattuna. Ehkä kunto siis pikkuhiljaa kehittyy. Ja vaikka suorituskyky viime vuodesta vähän laahaakin, on yleistuntuma kisaamiseen ihan positiivinen. Luultavasti vielä jonain päivänä mennään taas ”kovaa”.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Korso 96 MTB, 26.5.2018

Korsossa olin taas mukana 64 kilometrillä. Koko toukokuu on ollut pelkkää kesäkeliä, joten ainakaan teoriassa treenailua ei ole estänyt mikään. Paitsi työ ja muut vapaa-ajan vietteet. Olisi tehnyt mieli lähteä kokeilemaan, kuinka kovaa tänään on ”täysillä”, mutta jostain syystä jaloissa hieman painoi, ja Ojalan Henkan lähtöviivahaastattelussaan antama vinkki häntäpään kuskeille säästellä viimeiselle kympille tuntui olevan suunnattu minulle. 
Hieno kuva. Ja paljonhan näitä tuntui menevän. (Kuva: Ilkka ja Anu Lastumäki)
Lähdin siis liikkeelle rauhallisesti, ja ohi tuntui menevän 200-300 kuskia. Asfalttialoitukset ovat tympeitä. Polkujen alkaessa jonomuoto kuitenkin löytyi, mutta ajaminen oli aika tökkivää massan keskellä. Hiljalleen kuitenkin jokin rytmi löytyi. Pyrin ajelemaan letkoissa, mutta pari kertaa lyhyillä siirtymillä ajoin edempänä menneen letkan kiinni. Näin mentiin, kunnes kierroksen puolivälissä tuntui aika raskaalta; kulkua ei juuri ollut. 96-matkaa taittanut Kopyn Jukka tuli takaa ohi ja alkoi häviämään. Kierroksen loppupuolen polut kuitenkin alkoivat kulkea paremmin, ja aivan kierroksen lopussa olinkin taas Jukan perässä.
Täyttömäen päällä ensimmäisellä kierroksella. (Kuva: Ilkka ja Anu Lastumäki)
Toiselle kierrokselle lähdettiin Jukan vedolla ja takarenkaaseeni oli ilmestynyt jonkinlainen letka. Jukka tekikin tyypillistä omaa vahvaa suoritustaan eikä antanut letkan (näkyvästi) häiritä. Polen käytöstä edellä oli hauska seurata, vauhti tuntui mukavalta, ja polut sujuivat paljon paremmin kuin ensimmäisellä yrityksellä. Tuntui hyvältä. Jukka jäi kierroksen puolivälin huoltoon, jolloin veturi hävisi. Itse armottomana peesailijana en kuitenkaan tuntenut solidaarisuutta takana tulevia kohtaan, vaan päätin vähän kiristää tahtia. Letka jäikin muutamalla polkaisulla (jos eivät jääneet kaikki huoltoon), ja ajaminen alkoi maistua vielä paremmalta. Edestä ilmestyi selkiä muutaman minuutin välein. Jostain syystä vain on paljon hauskempaa kisan loppupuolella ohitella muita, kuin valua hitaasti alaspäin...
Täyttömäelle olin ajatellut ottaa kaiken irti, kun edeltävällä sorasuorallakaan ei ketään näkynyt edessä. Hyvin lyhyen puristuksen jälkeen edessä oli kuitenkin muutaman hengen letka, enkä viitsinyt ruveta etuilemaan. Mäen huipulla tarjosin letkassa ajelleelle co2-kapselin, jottei tarvitsisi taluttaa viimeisiä kilometrejä maaliin. Loppukilometreillä ei ketään enää näkynytkään, joten maaliin sain saapua aika rauhassa.
Omakuva. Koska on kiva ajaa pyörällä kivikossa, kun takaiskari toimii. Toisin kuin Rajamäellä.
Korson rata on kyllä varmasti yksi parhaista, mutta jokin taas mätti suorituksessa. Maalissa oli varsin hyvä olo, mutta ilmeisesti ensimmäinen kierros oli todellakin aivan liian hidas. Vertailemalla loppuaikoja Evoc MTB:n aikoihin, niin suoritus oli n. 7 minuuttia heikompi suhteessa muihin saman tasoisiin kuskeihin. Eli takkiin tuli. Se puolestaan ei ollut varsinainen yllätys, että viime vuodesta aika heikkeni reilusti ja samoin sijoitus, ollen 34. Tulee olemaan todella mielenkiintoista nähdä, saako vielä kesän kuluessa kuntoa ylös, vai saako parin-kolmen kuukauden laiskottelusta talvella maksaa koko kesän. Eipä sillä, että asialla valtavaa merkitystä olisi... Jyvässeudulla sitten seuraavaksi, luulisin!

Evoc MTB, 12.5.2018

Kesä tuli rytinällä. Jotenkin se on mukavampi kisata helteessä, kuin nihkeässä kymmenessä lämpöasteessa. Palauttelin reittiä mieleeni n. 10 kilometrin verran, minkä aikana seuraan lyöttäytyi englantia puhuva kaveri. Hän kertoi kisaavansa nyt ensi kertaa Suomessa. Muuta vinkkiä en osannut antaa, kuin että jos haluaa kovaa ajaa, niin lyöttäytyy vaikka Evoc-paitaisen perään. Starttiviivalla kaveri olikin eturivissä.
Itse lähdin hieman taaempaa ja rauhallisemmin liikkeelle. Jaloissa ei kuitenkaan erityisesti painanut, joten annoin sykkeiden kuitenkin nousta korkeammalle kuin olin ajatellut. Muuten alku kulki mukavahkosti, mutta kivikkoa ja juurakkoa oli enemmän kuin muistin. Ilmeisesti lämmittelykaverinikin hieman yllättyi sekä kärjen vauhdista että maaston hankaluudesta, sillä alle 10 km kohdalla hän ilmestyi näkyviin ja vähän tupeksi. Tämä puolestaan johti siihen, että häntä väistäessäni kaaduin itsekin pehmeään pusikkoon.
Kierroksen toinen puolisko on teknisesti paljon helpompaa ja tänne muodostuikin pieni ajoporukka. Vauhti ei ollut kamalan kova, mutta hieman raskaalta se vain tuntui. Vetovuoroa tarjottiin, mutta skippasin omalta osaltani todeten, että toiselle kierrokselle on vähän hidastettava. Kierroksen lopussa kuitenkin tuli vähän intoa, joten ajoin edempänä menneen porukan kiinni, ja kierroksen vaihtoon tultiin 10-20 hengen letkassa.
Toisen kierroksen alkupuolisko mentiin n. 10 hengen porukassa. Tekniset pätkät menivät yhtä huonosti kuin edelliselläkin yrityksellä. Kierroksen puolivälissä näkyi edellä KoPyn M18-sarjalaisen Kasperin selkä samaan aikaan, kun letka hajosi osiin. Ajoin Kasperin kanssa tasatahtia samalla kun hän yritti tavoittaa sarjassaan kolmantena ajavaa. Kolmonen saatiinkin kohta kiinni ja ohi mentiin uppohiekkanousussa. Kasperin vauhti oli aika sopivaa, enkä uskaltanut mennä edelle polkupätkillä, etten pilaa hänen kisaansa esim. kaatumalla eteen. Lopun nopeille tiepätkille tullessa en oikein osannut päättää lähdenkö ajamaan kovaa vai chillailenko maaliin. Tein siltä väliltä ja ajelin muutaman hengen porukan mukana. Maaliin tullessa syntyi vielä vajaan sadan metrin ja kolmen hengen loppukiri, mistä irtosi toinen sija.
Vauhdin puolesta suoritus ei ollut erityisen kova. Kisa oli tavoitellun nousujohteinen, mutta sykkeiden puolesta tuli ajettua kovempaa kuin ajattelin. Sinänsä mukava, että toissapäiväinen ei erityisemmin tuntunut, mutta vauhti verrattuna sykkeisiin oli kyllä pieni pettymys. Kello ja sijoitus kertovat vain aika armottomasti nykykunnon, mikä on kyllä ihan treenikauden mukainen. Täytyy toivoa, että rauhalliset treenit nostavat pikkuhiljaa kuntoa viime kauden alun tasoa kohti.

torstai 10. toukokuuta 2018

Kuusankoski MTB, 10.5.2018

Kisakausi 2018 käynnistyi kotikisalla Kuusankoskella. Tunnelma oli orastavan epävarma, sillä maastoajelut olin aloittanut n. 1,5 viikkoa ennen kisaa ja trainerilukemat olivat n. 10 % vuotta 2017 alempana. Noh, tämä oli kuitenkin vähintään puolitietoinen strategia, sillä viime vuonna kuormitus kauden alkaessa oli jo korkealla, ja kovat treenit yhdessä touko-kesäkuun kisojen kanssa johtivat pieneen väsymykseen. Tänä vuonna rakennetaan kuntoa vähän rauhallisemmin.
Viivalla. (kuva: Niko Konka)
Kisapäivänä ei olisi voinut olla parempi keli, ja viivalle ilmestyikin hyvä määrä kuskeja. Tällä kertaa ihan maan kärkimiehiä ei ollut paikalla, mutta varsin uskottavia kisojen kiertäjiä löytyi. Puolivitsillä heittämäni kisataktiikka sitten lähtikin toteutumaan, kun alun sakkolenkillä edellä ajoi naisten kärkinimi Alusniemi. Päätin roikkua perässä nin kauan kuin jaksan. Jaksamista kesti n. kierroksen puoliväliin, kun urheilukeskuksen pururatanousussa piti todeta, että jos aion ajaa kaikki kolme kierrosta, niin on ehkä syytä hieman rauhoittaa tahtia.
Ensimmäisen kierroksen loppupuolella tuli takaa pari kaveria ohi. Sain heidät kuitenkin viimeisellä polkupätkällä taas kiinni, ja toinen kierros menikin sitten enemmän tai vähemmän heidän vedollaan.
Viimeiselle kierrokselle sain sitten lähteä sooloilemaan, kun yksi selkä oli hävinnyt horisonttiin ja toinen jäi pyöräilyurakkansa tehneenä odottamaan polkujuoksun alkua klo 14. Alkukisan raskaasta menosta huolimatta voimia oli aika hyvin, etenkin kun päätin panostaa sykkeiden pitämiseen kurissa. Eihän tämä tietenkään onnistunut, mutta meno maistui hyvältä. Urheilukeskuksen nousuihin ei tosin enää liiemmin yritystä löytynyt. Kierroksen loppupuoliskon aikana pyrin pitämään reipasta vauhtia ajamatta itseltäni jalkoja alta.
Urheilukeskuksen toinen polkulasku toisella kierroksella. Melkeen hyppäs. (kuva: Niko Konka)
Muutaman viimeisen kilometrin aikana matkalta löytyi muutama kierroksella ohitettava. Kaikkien kanssa yhteispeli sujui hienosti, mutta ilmeisesti hämäännyin kuitenkin sen verran, etten huomannut takaa lähestyvää kilpakumppania. Aivan viimeisen polkupätkän lopulla tajusin jonkun olevan perässä, ja kaveri totesikin juuri ennen asfaltille siirtymistä (n. 300 m maaliin), että loppukiriksi taitaa mennä. Tämähän on aina ilo kuulla, vaikka voimien puolesta olisi voinut jättää väliinkin. Ei muuta kuin kaikki peliin, ja rinnakkain mentiin pieneen maalinousuun saakka, jonka lopulla sain pienen eron ja lopulta kirivoiton. Kerrankin.
Kyllä se kisan ajaminen auringonpaisteessa taas muistutti, miksi tätä haluaa tehdä. Lopputulos oli kuntoon nähden varmasti ihan ok, sillä kovempaakaan en olisi päässyt, ja edellä oli vain seitsemän yleisessä sarjassa. Yksi ennätyskin tuli, kun muutenkin tiukan loppupuristuksen päälle tuli tuo reipas kiri, missä Garmin kellotti uuden maksimisykkeen. Kummakos joutui maalissa vähän puhaltelemaan...
Ylihuomenna Rajamäelle. Siellä otetaan kauden mahdollisesti ainut taktisesti järkevä kilpailu. Ehkä.