MTB Marathon Laajavuori, 11.6.2017

Laajavuoren kisakeskus Killerillä oli jo aiemmin erinomainen ja nyt sinne oli ilmestynyt uusi aareena/halli. Hieno juttu, kamat vaihtoon ja ensimmäisestä oikeasta kesäpäivästä nauttimaan. Ajelin lämmittelyksi kolme varttia reitin alkua ja loppua, sekä mietiskelin, että millähän tavalla kisaan lähtisi. Pientä taudin uhkaa oli ollut jo muutaman päivän ilmassa, mutta päätöstä ei syntynyt. Ajattelin kisatunnelman tuovan ratkaisun lähdön jälkeen. Luvassa olisi 72 km ja kolme kierrosta.

Starttisäätöä. (Kuva: Touho Häkkinen)

Laajavuoren startti jonouttaa letkan todella hyvin (hiekkatietä hivuttavaan ylämäkeen), ja tällä kertaa kärki lähti siedettävää vauhtia liikkeelle. Oma paikka letkassa löytyi kivuttomasti ja koska ajo tuntui yllättävän hyvältä, päädyin kohtalaisen reippaaseen ajeluun. Kurakot olivat pääosin kuivuneet ja Karhuvuoren nousut nousivat ihan mukavasti. Lopun ässämäessä ja Kypärämäen nousussa säästelin vähän seuraaville kierroksille.

Kypärämäen noususta nautiskelua 1. kierroksella. (Kuva: Touho Häkkinen)

Toiselle kierrokselle lähdettiin muutaman hengen letkassa, mutta alkupuolen nousujen jälkeen pari kaveria lähti kiihdyttelemään omia menojaan. Jäin vetämään letkaa ja hiljalleen meno alkoi tuntumaan aika raskaalta. Pientä lohtua toi se, että irtohiekkatiellä kävi toinen kaveri hetken aikaa kärjessä lisäämässä vauhtia, mutta palasi pian taakse todeten, että hyvähän se on täällä kyydissä istua. Polulle siirryttäessä taaempaa siirtyi uusi kaveri kärkeen, mutta nyt piti todeta menon käyvän liian kovaksi. Ja kohta toinenkin kaveri karkasi. Jo ennen kierroksen lopun nousuja piti todeta, että oli tullut otettua kisan alkupuolisko liian kovaa (kyllähän mittari sen koko ajan kertoi, mutta kun...). Oli siis pakko rauhoittaa menoa, kun kolmaskin kierros pitäisi jaksaa.

Hidastaminen tuntui tietysti henkisesti pahalta, mutta fyysisesti helpotti kummasti. Heti 3. kierroksen alussa tuli kaksi kaveria takaa ohi ja pelkäsin kunnon ohitustulvaa, mutta enempää ei näkynyt. Pientä piristystä sain siitä, että vaikka olin hidastanut, niin silti saavutin jonkun (krampeista kärsivän) Karhuvuorella. Ei kai tuolla kukaan helpolla pääse.

Kierroksen toinen puolisko oli vähän ajelua, mutta koska pientä latautumistakin ilmeisesti pääsi tapahtumaan, päätin aloittaa ”loppukirin” ässämäestä. Siinä kävi sikäli hyvin, että tässä nousussa sainkin sitten jonkun vielä kiinni, ja kohta sen jälkeen toisen. Loppu olikin sitten kiritystä maaliin.

Sijoitus oli 21. yli 3,5 tunnin ajalla. Korsoon verrattuna suoritus oli ehkä vähän parempi, ja maltillisemmalla alkupuolikkaalla ajasta olisi ehkä vielä joku minuutti poistunut. Tulokseen en ole tyytyväinen, mutta Korson jäljiltä kuitenkin pientä toivoa. Jos tässä nyt malttaisi käyttää pienen kisatauon jossain määrin järkevästi treenailemalla, niin ehkäpä Tahkolle pääsisi alle kolmen tunnin kunnossa. (Nyt tietysti on luvassa taas kura-Tahko, jolloin kaikki ajat voi unohtaa...)

Korso 96 MTB Marathon, 4.6.2017

Korsoon oli taas kiva lähteä parin vuoden tauon jälkeen. Matkana olisi 64 km, eli kaksi kierrosta. Ennen lähtöä oli mukava ottaa tuntumaa aurinkoisiin polkuihin. Reittiin oltiin tehty pieniä muutoksia kisakeskuksen alueelle ja polkua lisätty vähän muuallekin, mutta tutut kivikot ja juurakot oli tietysti säilytetty. Reitti on aika tasainen, mutta lyhyet kivipätkät saavat kyllä jalkoihin hyvän tunteen.

Lähtöalueella äänentoisto ei toiminut, joten ohjeet jäivät kuulematta. Lisäksi starttialue on aika ahdas ja lähtijöitä oli paljon. Liikkeelle kuitenkin päästiin, ja jäin taas perinteisesti pussiin kun siirryttiin polulle. Pitäisi varmaankin olla aggressiivisempi starteissa, mutta jotenkin nuo tulee aina pelattua varman päälle. Alkupuoliskolla kierrosta ajelin pienessä letkassa, mutta asfalttikiihdytysten jälkeen se pääsi karkaamaan polkunousussa. Jotenkin meno tuntui aika raskaalta, vaikka sykkeet pysyivät ihan sopivalla alueella. Kierroksen toinen puolisko meni pari kaverin kanssa vähän jojoillessa, sillä onnistuin (onnistuimme) ajamaan kolme kertaa harhaan, jolloin takaa aina tuli ohiteltavia letkoja. (Opasnuolia reitillä oli määrällisesti vähintään riittävästi, mutta vääriä polkuja voisi koittaa sulkea jollain näkyvällä muovilla...)

Stemmin ihailua porukalla ekan kierroksen lopulla. Tämä myös selittää, miten reitiltä eksytään, kun opasnuolet ovat 1,5 metrin korkeudella. (Kuva: Tarja Kivirinta)

Toiselle kierrokselle lähtiessä pari muuta kaveria jäivät vaihtamaa pulloja, joten alkupätkän sain jumppailla itsekseni. Ulkoilureitille kuitenkin muodostui taas parin kolmen hengen letka, millä ajoimme vähän myöhemmin naisten kakkosen kiinni hiekkapolkunousussa. Tällä porukalla ajelimme jonkin aikaa, kunnes lyhyellä alfalttisiirtymällä meno tuntui sen verran rauhalliselta, että ajattelin vähän kiristää vauhtia. Aluksi letkasta ei ketään lähtenyt kyytiin, mutta muutaman kilometrin päästä yksi kaveri ilmestyi kantaan ja toinen haamuili hieman kauempana takana. Tässä vaiheessa kun maaliin oli n. puoli tuntia matkaa, alkoi taas menon tukkoisuus ihmetyttämään. Takaa tullut kuski otti vetopaikan, mutta hiljalleen eroa häneen vain syntyi. Täyttömäelle tullessa olin n. 100 metriä perässä ja sain mäessä eron kiinni (osin koska hän ei päässyt hitaammasta ohi), mutta viimeisellä vitosella sama toistui. Mitään erityistä ongelmakohtaa ajamisessa ei ollut, mutta kulkua ei vain irronnut.

Maaliissa oli ihan ok olo, mutta sijoitus painui aika alas ollen 28. Tuloksia ja aikoja ihmetellessä selitystä löytyi sitä kautta, että Peurungassa oli aika paljon samoja kuskeja. Jos voitin jonkun Peurungassa yli 10 minuutilla, niin nyt marginaalia oli vain pari minuuttia. Jos taas Peurungassa aika oli meillä samaa luokkaa, niin nyt hävisin helposti tuon 10 minuuttia. Viikossa siis kunto heikkeni n. 10 minuuttia, vaikka Peurunka kulki vieläpä huonosti.

Joko Peurungan mäet sopivat minulle paljon paremmin kuin kuvitelinkaan, tai nyt on syytä tutustua palautumiseen ja harjoitteluun vähän paremmin. Mistähän löytäisi hyvät ohjeet sille, kuinka hoidetaan viisi maratonia kuukauden sisään ja treenataan tehokkaasti samalla...? Erityisen jännää on nähdä kuinka Laajavuoren mäen nousevat viikon kuluttua (jos sinne asti selviän terveenä).

Peurunka XCM 400, 28.5.2017

Saavuin parkkipaikalle vähän ennen yhtätoista ja lämpömittari näytti 7 astetta. Jos en olisi ollut edellisenä päivänä valmiiksi Jyväskylässä ja kisa maksettu, niin olisi kyllä jäänyt lähtemättä. Lämmittely ei kiinnostanut ja reittiin olin tutustunut jo viikkoa aiemmin, joten pyörin parkkipaikoilla hyvin pukeutuneena ja odottelin lähtöä. Palelluksen takia laitoin pitkien ajovarusteiden lisäksi windstopper-hanskat ja buffin päähän.

Startista ajettu muutama sata metriä ensimmäiseen lyhyehköön nousuun. Koko letka karkasi, mutta jokainen taisi löytyä viimeisellä kierroksella. (Kuva: Tarja Kivirinta)

Koska jostain syystä motivaatio oli hukassa, päätin lähteä hyvin rauhallisesti liikkeelle. Muut eivät näin tehneet, vaan edellä lähdettiin taas todella vauhdikkaasti. Ajelin omaan tahtiin pienessä porukassa ja ihmettelin puuttuvaa fiilistä. Hiljalleen rupesi hieman lämpenemäänkin, kunnes Multamäen nousussa oli niin kuuma, että lasit menivät huuruun enkä nähnyt juuri mitään. Onneksi olin ottanut kesähanskat mukaan, ja sain ne vaihdettua kohta hiekkatiepätkällä. Buffin sain riisuttua kierroksen loppupuolella hiekkanousussa. Lyhyellä kivipolulla kierroksen lopussa flow pysyi poissa, mikä johti noloon kaatumiseen.

Toisen kierroksen alussa päätin vähän skarpata asenteen osalta. Koko kierros menikin kuopiolaisen perässä ajellessa; aluksi kauempana perässä ja lopuksi lähempänä. Kulkua ei edelleenkään tuntunut olevan, ja välillä sykkeetkin pyörivät n. 150:ssä, mikä on minulle todella vähän kisatouhuissa. Saimme kuitenkin kierroksen aikana jopa jonkun edellä menneen ajettua kiinni. 

Toisen kierroksen ajan näkyi keltaista. (Kuva: Sanna Laitinen)

Viimeiselle kierrokselle päätin vähän lisätä vauhtia, kun parantuva keli tuntui nostavan fiilistä. Kuopiolainen jäi tekemään jotain huoltoa ennen kierroksen alkua, joten nostin vauhtia soolona. Sykettä en tahtonut saada ylös, mutta meno tuntui silti paranevan. Nousupätkillä sain pari kaveria edeltä kiinni ja Multamäen nousussa edellä alkoi näkyä vihreää. Kierroksen toinen puolikas menikin tätä näkyä jahdatessa. Lopun cyclocross-nousussa pääsin edelle ja tästä olikin hyvä avata n. kolmen kilometrin loppukiri maaliin. (Jopa ”kivipolku” meni siedettävästi.)

Maaliin tulin sijalla 13, mikä on päivän tunnelmaan aika ok tulos. Parempana päivänä olisi tulos saattanut olla pari pykälää parempi. Ilmeisesti Kuusankosken hieman ylikova vauhti nyt kostautui sekä fiilis- että jalkaosastolla. Tosin kisan aikana lämpötilakin oli noussut 16 asteeseen, joten kyllä kelikin parani ihan oikeasti. Onneksi tuli siis kuitenkin ajettua. Viimeisen kierroksen tekeminen tuntui mukavalta ja maalissa + kotimatkalla oli  jo ihan oikea kisapäivän fiilis.

Koskaan en ole kisaa ajanut näin matalilla keskisykkeillä - ehkä tätä täytyy kokeilla toistekin. Ei kylläkään viikon päästä Korsossa, vaan silloin ajetaan taas reippaasti.

Kuusankoski MTB, 25.5.2017

Kuusankosken kisakeskus oltiin siirretty urheilukentältä kuntoutuskeskukselle. Tästä johtuen reittiin oltiin lisätty 2,6 km starttilooppi ja pahimmat nousut sijoittuivat nyt kierroksen puoliväliin entisen alun ja lopun sijasta. Tästä lisää myöhemmin...

Mukana oli taas kovia nimiä mm. Team Evocista ja Länkeniltä, ja startti olikin sen tuntuinen. Paukusta lähdetiin todella kovaa ja alkuloopin polulle siirryttäessä jäin vähän pussiin. Tämän kruunasi se, että pienen puronylityshypyn jälkeen edellä mennyt väisti isoa kantoa hieman myöhään, joten itselleni jäi ainoaksi vaihtoehdoksi ajaa sitä päin. Pyörä onneksi säilyi ehjänä, joten perään vain. Varsinaiselle kierrokselle lähtiessä olikin sitten jo sykkeet tapissa ja jalat lopussa.

Ensimmäisellä kierroksella pääsin suhteellisen hyvin kuitenkin ohittelemaan edellä meneviä. Sykkeet olivat takaa-ajomoodissa, joten ”hyvältähän” se tuntui. Puolivälin jälkeen polkupätkällä edellä näkyi muutama selkä, jotka sain sopivasti kiinni hiekkatielle tullessa. Tässä pääsin hieman lepäämään peesissä viimeiselle polulle saakka. Kävi ilmi, että edellä mennyt kaveri oli sama, jonka kanssa on tullut vaihdettua muutama sana ennen Tahkon loppunousua viime vuosina. Oman tasoinen seura siis näköjään aina löytyy.

Oho. Ihan kuvaan tarttunut, että en minä ihan koko aikaa peesannut sinipaitaa. Maaliin tultiin kuitenkin toisin päin. (Kuva: Antti Tallinen)

Toisella kierroksella kaveri veti alun ihan reippaasti ja päästi minut edelle polkupätkille. Hänellä ei ollut takajarrua lainkaan, joten laskuissa tuli vähän tasoitusta. Polkunousut kiipesivät nyt ihan kivasti, ja hiekkatiellä sain taas peesata. Tosin nyt tuo ei enää levosta käynyt, vaan aika täysillä sain mennä.

Kolmannen kierroksen alku meni ihan kohtalaisesti, mutta hieman tuntui hönkä loppuvan. Urheilukeskusta edeltävään polkunousun alkuun tuntuikin menevän loput paukut. Tämä tuli näytettyä toteen, kun seuraavassa polkunousussa piti katsella kaverin karkaavan. Ehkäpä nämä nousut olisivat sopineet itselleni paremmin kierroksen loppuun...Ainahan sitä yhden nousun kiristää, mutta kun maaliinkin pitäisi jaksaa. Joka tapauksesssa kierroksen loppupuolisko jäi hieman tylsäksi kun menohaluja olisi ollut, mutta enää ei vaan paukkuja löytynyt. Maaliin selvisin silti suhteellisen tyylikkäästi sijalla 9.

Päivä, keli ja kisa olivat kaikin puolin hienot. Lisäksi tuli hyvä muistutus siitä, että sunnuntain cup-kisaan korkeusero-Peurunkaan on syytä lähteä vähän iisimmin.