sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Synkkä Syysunelma 2016, 21.10.2016

Pyöräilykausi näytti päättyneen Taivassalon ajeluun, kun syyskuussa pieni sairastelu työkiireineen johti motivaatiopuutteeseen. Lokakuun alussa seurasta tuli kuitenkin kyselyä saisimmeko kasaan porukan Synkkään Syysunelmaan (ex Mammuttimarssi), ja jostain syystä homma alkoi kiinnostaa. Pyörät oli otettava esille ja kahdessa viikossa löydettävä uinuva pyöräilijä. Alkuun näytti (ja tuntui) pahalta, mutta jotain pohjia kai on, kun jonkinlainen siedettävä suoritustaso kuitenkin palautui tuossa ajassa.
Pientä oikomista rastille 24.
Saimme lopulta kasaan kolmen hengen porukan ja ilmoittauduimme 100 km pyöräsarjaan (joukkueet Kymijoen Kyynel 1, 2 ja 4). Tarjolla oli sarjat 50, 100 ja 160 km sekä juosten että pyörällä. Aikarajat pitemmillä matkoilla olivat molempiin sarjoihin 24 ja 30 tuntia. Matkat oli mitattu semiaggressiivisen juoksijan reittivalintoja pitkin. Idea 100 km matkalla oli kiertää 26 rastia oikeassa järjestyksessä rastin numero 6 sisältäessä uintitehtävän. Järjestäjä julkaisi ainoastaan rastien koordinaatit, muu jäi osallistujien varaan. Syyskelin lisäksi maustetta hommaan tuo starttiaika, joka oli klo 20:00.
Markku ja Sanna kantoivat päävastuun karttavalmisteluista ja reittisuunnittelusta. Itse olen ollut sitä mieltä, että maastopyöräily on parhaimmillaan silloin, kun katse on luotuna tiukasti kolme metriä eturenkaan eteen eikä reitiltä pysty eksymään vaikka yrittäisi. Minkäänlaista kokemusta seikkailu- tai suunnistuskisoista minulla ei ollut, joten kaikki olisi uutta. Tietysti yritin olla mukana suunnittelussa, mutta parempi ehkä että ne jotka osaavat, myös tekevät. Meille sopivasta tavoiteajasta ei oikein ollut ensikertalaisina tietoa, mutta ajomatkalla paikan päälle tuntui aika luontevasti syntyvän konsensus siitä, että 12 tuntia voisi olla aika lähellä todellisuutta.
Paikan päällä säädettiin 1,5 tuntia ja ryhmityttiin lähtöalueelle kuuntelemaan nokkahuilukonsertti. Tämän jälkeen matkaan n. 50 muun eri matkoja ajavan pyöräilijän kanssa. Rastille 1 ajettiin letkassa hyvinkin reipasta vauhtia pehmoista hiekkatietä pitkin. Joku rohkea käytti tässä myös ensimmäisen oikomismahdollisuuden. Ainakaan aikaa tuossa eivät säästäneet, mutta fiilikseen varmasti pääsi. Rasti 2 löytyi myös letka-ajelun ansiosta nopeasti. Tuolla pätkällä kuitenkin ehdin vähän ihmetellä, että kuinka porukka tunnistaa oikean pikkutieristeyksen ihan reippaassa vauhdissa ja säkkipimeässä. Rasti 3 olikin jo retkeilyreitillä ja vaati maastopyöräilyä. Eikä oikea polunalku löytynyt ihan ensiyrityksellä. Rastille 4 teimme sitten muista poikkeavan reittivalinnan: ajoimme vitoselle ja haimme nelosen jalan, sillä muuten olisi pitänyt työntää pyöriä metsässä yli 500 metriä. Tämä korvattiin nyt parin kilometrin jalkapatikalla. Ratkaisu oli selvästi hermoja säästävä, mutta GPS-seuranta näytti, että takkiin kyllä tuli ajallisesti aika reilusti. ”Juostessa” tuli tosin mukavan lämmin. Rasti 5 olikin sitten helppo, ja siitä oli lyhyehkö tiesiirtymä uimaan rastille 6. Karhusolan Tiukunen odotti meitä perillä märkäpuvussa ja pyysi kauniisti riisumaan. Itselläni kävi tuuri, kun sain vielä kuivat pelastusliivit. Tuonelan joutsen odotti silitystä 5 m laiturin päästä. Matka sinne meni hyvin nopeasti, mutta paluumatka laiturille tuntuikin jo aika pitkältä. Ylös noustessa 2-asteinen ilma ei tuntunut enää pahalta. Kuten ei myöskään järjestäjän tarjoama grillimakkara nuotiolla.
Täydessä vauhdissa leveällä hiekkatiellä jossain rastin 11 tienoilla.
Matkaa oli kuitenkin jatkettava. Rastille 7 piti taas vähän jalkasuunnistaakin, mutta se löytyi Sannan ansiosta helposti supasta. Rasti 8:kin löytyi sujuvasti, vaikka matkalla piti metsätieristeyksessä vähän pohtia. Rastilla onnistuimme myös auttamaan kaveria, joka oli etsinyt sitä n. 10 minuuttia. Me löysimme sen heti, vaikka järjestäjän tulkinta hiidenkirnusta olikin aika lavea. Tällä rastilla 160 km jalkamiesten kärki myös sai meidät kiinni. Seuraaville rasteille saavuimmekin heidän kanssaan tasatahtia. Rasteille 9 ja 10 ajoimme leveämpää tietä kiertoreittiä, sillä emme halunneet riskeerata. Varmasti meille oikea valinta, mutta osaavammat oikaisivat aika reilusti. Matkalla rastille 11 pidimme ensimmäisen pizzatauon, jonka aikana pari joukkuetta meni ohitse. Samalla pätkällä oli myös pieni erimielisyys rastin sijainnista, joka itsessään oli hyvin selkeä. Tällä kertaa suurpiirteisempi kartanlukutapa oli se oikea. Seuraava rastiväli oli helppo siirtymä, mutta loppu tarjosi taas pienen lämmitelyn, kun rasti oli metsämäen päällä. Rastille 13 ajettiin jälleen metsäteitä ja mäkiä, sekä koitettiin pysyä kärryillä risteyksistä. Siirtymä rastille 14 oli todella pitkä meidän reittiämme; oikojat säästivät reilusti aikaa. Rasti löytyi tutulla varmuudella pienen metsärämpimisen jälkeen lammen rannasta. Metsässä vilkkuvat muut valot tietysti aina vähän auttavat. Rasti 15 oli suhteellisen lähellä ja helppo, mutta matkan mäet alkoivat jo tuntua. Läheisellä rastilla 16 kartanolla puolestaan oli järjestäjän tarjoama vesipiste, jota hyödynsimme ruokailun ohessa.
Rasti 17 oli taas lähellä. Löysimme sen rautaisella osaamisellamme helposti (= hyvä tuuri ja toinen joukkue), mutta ymmärrän hyvin, että joku tuon etsimiseen hiekkakuopasta käytti ihan reilusti aikaa. Metsähiekkatie rastille 18 (Kiikalan lentokentän lähellä) oli aika pehmeä, mutta matka taittui mukavasti. Rasti itsessään oli helppo, etenkin kun juoksusarjan kärki ilmestyi juuri sopivasti luoksemme pieneltä polulta, joka vei suoraan rastille. Miten nuo suunnistajat oikeasti löytävät nämä polut?
Tässä vaiheessa matkaa oli takana 8 tuntia ja tankovalo alkoi indikoimaan punaista, joten vihdoinkin pääsi vaihtamaan ensimmäiset akut. Hyvä näin, sillä rasti 19 Kultalammella olikin seikkailu. Rastin lähestymiseen Sanna otti suoremman ja ehkä haastavamman reitin, Markun kanssa menimme (ennakolta) CX-ystävällisempää kiertopolkua. Meidän polkumme käytännössä hävisi pois ja vaikka juoksukärki taas antoi rastivinkin, niin olimme vähän hukassa. Sanna löytyi kuitenkin läheltä valojen perusteella ja poimimme rastin. Rastilta poistumiseen meillä oli selkeä ennakkosuunitelma, mutta olimme Markun kanssa tulleet rastille aika erikoisesta suunnasta, joten oikea lähtösuunta ei ollut oikein selvillä. Riittävän pitkän arpomisen jälkeen oikea suunta ja polku kuitenkin löytyi. GPS-seuranta taas jälkikäteen vähän lohdutti, sillä samanaikaisesti toinenkin joukkue oli hukassa samalla rastilla ja vielä paljon pahemmin.
Polkupätkä rastilta 19 pois oli aika hankala ajaa pimeässä, mutta tielle päästyämme siirtymä rastille 20 oli aika sujuva (vaikka itse olin taas risteysten kanssa aika hukassa). Jälkiviisaana rastin 19 kanssa olisi voinut toimia paljon fiksummin. Kai se on vain kokemus ja tuntuma, joiden perusteella osaa päättää oikein, kannattaako joskus oikoa vai kiertää. Rastin 20 jälkeen oli taas (viimeinen) pizzatauko. Lisäenergia taisi tulla vähän myöhässä, sillä väsymys iski päälle porukkaan. Tilannetta ei helpottanut se, että vaikka nyt päästiin ajamaan useampi kilometri asfalttia tutuissa maisemissa, niin vastatuuli / viima oli aika ikävä. Kaiken tämän pohjalta rastille 21 mennessä teimme kunnollisen suunnistusvirheen. Lisämatkaa ei nyt kauhean paljoa tullut, mutta virhe oli hyvin typerä. Eli väsytti. Rastille 22 pääsimme kuitenkin taas sujuvasti 160-juoksukärjen kanssa viimeiset pari sataa metriä samaa matkaa. Taas jatkaessamme teimme ensimmäisen oikean oikaisun metsän läpi pyörien kanssa. Hyvin meni (100 metriä) ja matka jatkui. Matkalla rastille 23 oli taas ihan konkreettista hyötyä siitä etten ollut yksin. Olin taitellut kartan typerästi, ja olisin ajanut suoraan rastille 24. Kun minut taas autettiin kartalle, oli 23 aika selkeässä paikassa. Rastille 24 mennessä päästiin taas oikaisemaan metsämäen yli. Onneksi täällä meni jokin poluntapainen; lisäksi aiemmin kulkeneiden jäljet auttoivat. Rasti itsessään löytyi mukavasti mutta oli ilmeisesti riittävän hämäävä, sillä matkalla näkyi metsässä etsiviä valoja aika reilusti väärässä paikassa.
Valjennut aamu viimeisellä rastilla. Ei tunnu missään.
Rastilta 24 alkoikin sitten ”loppukiri”. Vauhti pysyi siis rauhallisena, mutta loppu alkoi jo häämöttää. Jaksaminenkin parani selvästi. Rasti 25 oli suhteellisen selkeässä paikassa korkean jalkaisin kiivettävän mäen päällä, mutta olin piirtänyt omaan karttaani reitin sopivan huolimattomasti, joten en ollut rastia lähestyttäessä tai sen vieressä ollenkaan kartalla. Rasti 26 olikin enää nautiskelua, kun sai vielä uudestaan kiivetä toisen kallioisen mäen päälle.
Maaliin tulimme n. 130 km ajaneena juuri alle 13 tunnin, mikä oli yllättävän lähellä ummikkona veikkailtua 12 tuntia. Vertailun vuoksi tietysti 100 km pyöräkärjen aika oli 9:33 ja 160 km kärjen 11:41. Vaikka aikaa meni ihan reilusti, niin sijoitus omassa sarjassamme oli n. puolivälissä, joten sijoituksellisestikin suoritus oli lopulta varsin ok (vaikkei nyt mitään sijoituksia edes haettu). Satasen juoksukärki tuli maaliin n. puoli tuntia meidän jälkeemme ja 160 km juoksun voittoaika oli 21 tuntia. (Tulokset: https://www.dropbox.com/s/uy4m7d96hltuc0i/Synkkis_tulokset_2016.pdf?dl=0). Jos ajasta jotain huonoa pitää todeta, niin olisi ollut kiva olla maalissa pimeällä, kun lähtökin tapahtui pimeässä.
Tapahtumasta jäi siis kaikin puolin hieno fiilis. Valvottu yö tietysti pyöristää vähän muistikuvia, mutta hauskaahan tuo on. Keli oli käytännössä niin hyvä kuin lokakuun lopussa vain voi olla: pari astetta lämmintä ja maasto oli rutikuiva. Oli täysin liioittelua kiusata XC-täpäriä virittämällä siihen lokasuojat. Mutta teen sen silti uudestaan, jos tällaiseen eksyn: 12 tuntia takapuoli märkänä ei juuri houkuta. Olisihan tämä tietysti muutenkin ihan erilainen yö, jos vettä tulisi tai olisi 8 astetta pakkasta.
Huh... Tulipa pitkästi tekstiä, mutta minkäs teet. Homma vain on niin mukava pikakelata läpi. (GPS-pikakelaus: http://www.tulospalvelu.fi/gps/2016synkkis/?v=m3)

 

Muistilista itselleni ensi vuoteen:

  • Pukeutuminen oli täydellinen
  • Merinovilla-alusasu (uintiin saakka puuvillapaita), päällä pyöräily-t-paita
  • Lyhyet pyöräilybibsit tuomassa pehmusteen
  • Gore-tex kuorihousut
  • Ohut softshell-takki
  • Gore-tex maiharit (Kultalähteellä kiitin itseäni, vaikka lukoista jouduinkin siis luopumaan)
  • Buffia päässä ja kaulassa
  • Softshell-sormikkaat

Muuta mainittavaa

  • Reittisuunnitteluun pitää käyttää kunnolla aikaa. Ja rasteista pitää olla tarkat lähetsymiskartat ja/tai -ohjeet. Nyt oli hyvä valmistautuminen porukan osalta, mutta itse olin mm. huolimaton.
  • Tuskin opin suunnistamaan seuraavaksi kerraksi, joten sopivaa aggressiivisuutta voisi reittiin hakea, mutta ei liioitellen. Itsekseni en pääse reittiä maaliin.
  • Teiden nimistä voi olla apua.
  • Akkuja oli jopa liikaa: Fenix BC30 on hyvin säästeliäs täystehoa himmeämmällä. Kypärävaloa voi muuten vain säästellä.
  • Kypärävalon akun voisi asentaa siten, ettei akkua tarvitse aina irroitaa kun ottaa repun selästä...
  • Syötävää tarvitsee pitkään suoritukseen. Jos aikaa pitää hakea, niin voinee syödä kerralla enemmän ja nopeammin.
  • Matalan sykkeen touhussa ei juuri geelejä viitsinyt käyttää.
  • Lämpö pysyy hyvin yllä, jos sopivin välein järjestää itselleen vähän rämpimistä.
  • Karttateline on pakollinen. Lisäksi olisi hyvä olla valo, jolla karttaa on näppärä lukea.