Maastokisakauden 2021 päätös Ylöjävellä (eli Tampereella) houkutteli kunnon ollessa siedettävä. Kun sääennuste tarjosi kuivaa >10-asteista auringonpaistetta, niin ei se auttanut kuin siirtää itsensä Hämeeseen. Treenituntimäärät olivat päässeet CX-järjestelyiden ja muiden syiden takia vähän putoamaan viime viikkoina, mutta koska osa treeneistä oli Neo-treenejä, saattoi kuvitella laadun paikkaavaan määrän.
Paikan päällä vaikutti hämärästi tutulta. Pieni lähilenkkeily muistutti paremmin mieleen, että molemmin puolin kisakeskusta oli Mäkeä. Ai kuinka mukavaa. No; lähtöpaikalle odottamaan (osallistujamäärä oli maltillinen mutta ok), vähän huokailua ja menoksi. Ensimmäiseen ylämäkeen en uskaltanut ihan kaikkea laittaa peliin ja vähän jäin takarenkaista, mutta seuraavissa laskuissa ja lisänousuissa sain tilanteen paikattua. Ensimmäiset 10 km menivätkin peesaillen yllättävän kovaa ja sujuvasti. Jyrkän polkunousun jälkeen meni pahasti haukkomiseksi, mutta siitäkin jotenkin selvittiin tippumatta kyydistä. Seuraava vitonen meni edelleen peesissä, mutta nyt vähän jojoillen isomman porukan takana. Lopulta porukka sai ratkaisevan eron ja meitä jäi nelisen kuskia ajamaan "omaa ajoa". Kivikkolaskuissa kiittelin itseäni, että olin vähän tiputtanut rengaspaineita ennen lähtöä, ja heti sainkin ihmetellä hassun tuntuista takarengasta. Reikähän siellä. Muutama minuutti sähläystä patruunan kanssa sai renkaan lähes pitämään, mutta matka jatkui risteyksestä pitkäksi kun keskityin renkaaseen. Reilun kilometrin pummi sähläyksen kera toi 6-7 minuuttia sakkoa, mutta vielä isompana harmina hyvästä porukasta tippumisen.
Kisakeskuksen lähestymisnousut tuntuivat sopivan pahoilta. Sain pari ohi mennyttä kiinni, mutta huomasin renkaan taas vuotavan. Toisen kierroksen alussa piti pitää pieni suhautustauko - nyt rengas tuntui pitävän kunnolla. Kierroksen alun ajelin parin kuskin kanssa, mutta polkujen kunnolla alkaessa kaverit jäivät ja ajo muuttui sooloiluksi. Meno tuntui ihan hyvältä, mutta jotenkin pieni puristus jäi puuttumaan, vaikka koitinkin pitää tavoitteena ohittaneiden metsästämisen. Lopulta ainoat, ketkä sain kiinni, olivat rengas- tai muissa säätöhommissa. Aivan loppupuolella näin nousuissa selän, mutta eipä se riittänyt. Maaliin tullessa olo oli vähän liiankin tuore, joten ehkäpä tuo meni itsekseen ajellessa vähän liian jeluksi. Todiste tästä löytyikin sykemittarista, vaikka ihan ok lukemat sieltä löytyikin.
Kausi 2021 jäi aika torsoksi, mutta silti paremmaksi kuin 2020. Suorituskykyä alkoi olla vasta viimeisissä kisoissa: Pirkka oli ensimmäinen setti, missä ei tarvinnut tippaakaan huolehtia kramppien uhasta, vaikka nousuakin oli varsin mukavasti. Kesä -21 saa silti varsin hyvä arvosanan, mitä korottaa loistava alkukesän keli. Kauteen -22 olisi tarkoitus lähteä vähän erilaisella treeniohjelmalla; jännä nähdä onko vaikutus hyvä, huono vaiko pään sisässä.
