Pyöräilykausi
näytti päättyneen Taivassalon ajeluun, kun syyskuussa pieni
sairastelu työkiireineen johti motivaatiopuutteeseen. Lokakuun
alussa seurasta tuli kuitenkin kyselyä saisimmeko kasaan porukan
Synkkään Syysunelmaan (ex Mammuttimarssi), ja jostain syystä homma
alkoi kiinnostaa. Pyörät oli otettava esille ja kahdessa viikossa
löydettävä uinuva pyöräilijä. Alkuun näytti (ja tuntui)
pahalta, mutta jotain pohjia kai on, kun jonkinlainen siedettävä
suoritustaso kuitenkin palautui tuossa ajassa.
Pientä oikomista rastille 24. |
Saimme lopulta
kasaan kolmen hengen porukan ja ilmoittauduimme 100 km pyöräsarjaan (joukkueet Kymijoen Kyynel 1, 2 ja 4).
Tarjolla oli sarjat 50, 100 ja 160 km sekä juosten että pyörällä.
Aikarajat pitemmillä matkoilla olivat molempiin sarjoihin 24 ja 30
tuntia. Matkat oli mitattu semiaggressiivisen juoksijan
reittivalintoja pitkin. Idea 100 km matkalla oli kiertää 26 rastia
oikeassa järjestyksessä rastin numero 6 sisältäessä
uintitehtävän. Järjestäjä julkaisi ainoastaan rastien
koordinaatit, muu jäi osallistujien varaan. Syyskelin lisäksi
maustetta hommaan tuo starttiaika, joka oli klo 20:00.
Markku ja Sanna
kantoivat päävastuun karttavalmisteluista ja reittisuunnittelusta.
Itse olen ollut sitä mieltä, että maastopyöräily on
parhaimmillaan silloin, kun katse on luotuna tiukasti kolme metriä
eturenkaan eteen eikä reitiltä pysty eksymään vaikka yrittäisi.
Minkäänlaista kokemusta seikkailu- tai suunnistuskisoista minulla ei ollut, joten kaikki olisi uutta. Tietysti yritin olla mukana suunnittelussa, mutta parempi ehkä että
ne jotka osaavat, myös tekevät. Meille sopivasta tavoiteajasta ei
oikein ollut ensikertalaisina tietoa, mutta ajomatkalla paikan päälle
tuntui aika luontevasti syntyvän konsensus siitä, että 12 tuntia
voisi olla aika lähellä todellisuutta.
Paikan päällä
säädettiin 1,5 tuntia ja ryhmityttiin lähtöalueelle kuuntelemaan
nokkahuilukonsertti. Tämän jälkeen matkaan n. 50 muun eri matkoja
ajavan pyöräilijän kanssa. Rastille 1 ajettiin letkassa hyvinkin
reipasta vauhtia pehmoista hiekkatietä pitkin. Joku rohkea käytti
tässä myös ensimmäisen oikomismahdollisuuden. Ainakaan aikaa
tuossa eivät säästäneet, mutta fiilikseen varmasti pääsi. Rasti
2 löytyi myös letka-ajelun ansiosta nopeasti. Tuolla pätkällä
kuitenkin ehdin vähän ihmetellä, että kuinka porukka tunnistaa
oikean pikkutieristeyksen ihan reippaassa vauhdissa ja säkkipimeässä.
Rasti 3 olikin jo retkeilyreitillä ja vaati maastopyöräilyä. Eikä
oikea polunalku löytynyt ihan ensiyrityksellä. Rastille 4 teimme
sitten muista poikkeavan reittivalinnan: ajoimme vitoselle ja haimme
nelosen jalan, sillä muuten olisi pitänyt työntää pyöriä
metsässä yli 500 metriä. Tämä korvattiin nyt parin kilometrin
jalkapatikalla. Ratkaisu oli selvästi hermoja säästävä, mutta
GPS-seuranta näytti, että takkiin kyllä tuli ajallisesti aika
reilusti. ”Juostessa” tuli tosin mukavan lämmin. Rasti 5 olikin
sitten helppo, ja siitä oli lyhyehkö tiesiirtymä uimaan rastille
6. Karhusolan Tiukunen odotti meitä perillä märkäpuvussa ja
pyysi kauniisti riisumaan. Itselläni kävi tuuri, kun sain vielä kuivat
pelastusliivit. Tuonelan joutsen odotti silitystä 5 m laiturin
päästä. Matka sinne meni hyvin nopeasti, mutta paluumatka
laiturille tuntuikin jo aika pitkältä. Ylös noustessa 2-asteinen
ilma ei tuntunut enää pahalta. Kuten ei myöskään järjestäjän
tarjoama grillimakkara nuotiolla.
Täydessä vauhdissa leveällä hiekkatiellä jossain rastin 11 tienoilla. |
Matkaa oli
kuitenkin jatkettava. Rastille 7 piti taas vähän
jalkasuunnistaakin, mutta se löytyi Sannan ansiosta helposti
supasta. Rasti 8:kin löytyi sujuvasti, vaikka matkalla piti
metsätieristeyksessä vähän pohtia. Rastilla onnistuimme myös
auttamaan kaveria, joka oli etsinyt sitä n. 10 minuuttia. Me
löysimme sen heti, vaikka järjestäjän tulkinta hiidenkirnusta
olikin aika lavea. Tällä rastilla 160 km jalkamiesten kärki myös
sai meidät kiinni. Seuraaville rasteille saavuimmekin heidän
kanssaan tasatahtia. Rasteille 9 ja 10 ajoimme leveämpää tietä
kiertoreittiä, sillä emme halunneet riskeerata. Varmasti meille
oikea valinta, mutta osaavammat oikaisivat aika reilusti. Matkalla
rastille 11 pidimme ensimmäisen pizzatauon, jonka aikana pari
joukkuetta meni ohitse. Samalla pätkällä oli myös pieni
erimielisyys rastin sijainnista, joka itsessään oli hyvin selkeä.
Tällä kertaa suurpiirteisempi kartanlukutapa oli se oikea. Seuraava
rastiväli oli helppo siirtymä, mutta loppu tarjosi taas pienen
lämmitelyn, kun rasti oli metsämäen päällä. Rastille 13
ajettiin jälleen metsäteitä ja mäkiä, sekä koitettiin pysyä
kärryillä risteyksistä. Siirtymä rastille 14 oli todella pitkä
meidän reittiämme; oikojat säästivät reilusti aikaa. Rasti
löytyi tutulla varmuudella pienen metsärämpimisen jälkeen lammen
rannasta. Metsässä vilkkuvat muut valot tietysti aina vähän
auttavat. Rasti 15 oli suhteellisen lähellä ja helppo, mutta matkan
mäet alkoivat jo tuntua. Läheisellä rastilla 16 kartanolla
puolestaan oli järjestäjän tarjoama vesipiste, jota hyödynsimme
ruokailun ohessa.
Rasti 17 oli taas
lähellä. Löysimme sen rautaisella osaamisellamme helposti (= hyvä
tuuri ja toinen joukkue), mutta ymmärrän hyvin, että joku tuon
etsimiseen hiekkakuopasta käytti ihan reilusti aikaa. Metsähiekkatie
rastille 18 (Kiikalan lentokentän lähellä) oli aika pehmeä, mutta
matka taittui mukavasti. Rasti itsessään oli helppo, etenkin kun
juoksusarjan kärki ilmestyi juuri sopivasti luoksemme pieneltä
polulta, joka vei suoraan rastille. Miten nuo suunnistajat oikeasti
löytävät nämä polut?
Tässä vaiheessa
matkaa oli takana 8 tuntia ja tankovalo alkoi indikoimaan punaista,
joten vihdoinkin pääsi vaihtamaan ensimmäiset akut. Hyvä näin,
sillä rasti 19 Kultalammella olikin seikkailu. Rastin lähestymiseen
Sanna otti suoremman ja ehkä haastavamman reitin, Markun kanssa menimme
(ennakolta) CX-ystävällisempää kiertopolkua. Meidän polkumme
käytännössä hävisi pois ja vaikka juoksukärki taas antoi
rastivinkin, niin olimme vähän hukassa. Sanna löytyi kuitenkin
läheltä valojen perusteella ja poimimme rastin. Rastilta
poistumiseen meillä oli selkeä ennakkosuunitelma, mutta olimme
Markun kanssa tulleet rastille aika erikoisesta suunnasta, joten
oikea lähtösuunta ei ollut oikein selvillä. Riittävän pitkän
arpomisen jälkeen oikea suunta ja polku kuitenkin löytyi.
GPS-seuranta taas jälkikäteen vähän lohdutti, sillä
samanaikaisesti toinenkin joukkue oli hukassa samalla rastilla ja
vielä paljon pahemmin.
Polkupätkä
rastilta 19 pois oli aika hankala ajaa pimeässä, mutta tielle
päästyämme siirtymä rastille 20 oli aika sujuva (vaikka itse olin
taas risteysten kanssa aika hukassa). Jälkiviisaana rastin 19 kanssa
olisi voinut toimia paljon fiksummin. Kai se on vain kokemus ja
tuntuma, joiden perusteella osaa päättää oikein, kannattaako
joskus oikoa vai kiertää. Rastin 20 jälkeen oli taas (viimeinen)
pizzatauko. Lisäenergia taisi tulla vähän myöhässä, sillä
väsymys iski päälle porukkaan. Tilannetta ei helpottanut se, että
vaikka nyt päästiin ajamaan useampi kilometri asfalttia tutuissa
maisemissa, niin vastatuuli / viima oli aika ikävä. Kaiken tämän
pohjalta rastille 21 mennessä teimme kunnollisen suunnistusvirheen.
Lisämatkaa ei nyt kauhean paljoa tullut, mutta virhe oli hyvin
typerä. Eli väsytti. Rastille 22 pääsimme kuitenkin taas
sujuvasti 160-juoksukärjen kanssa viimeiset pari sataa metriä samaa
matkaa. Taas jatkaessamme teimme ensimmäisen oikean oikaisun metsän
läpi pyörien kanssa. Hyvin meni (100 metriä) ja matka jatkui.
Matkalla rastille 23 oli taas ihan konkreettista hyötyä siitä etten
ollut yksin. Olin taitellut kartan typerästi, ja olisin ajanut
suoraan rastille 24. Kun minut taas autettiin kartalle, oli 23 aika
selkeässä paikassa. Rastille 24 mennessä päästiin taas
oikaisemaan metsämäen yli. Onneksi täällä meni jokin
poluntapainen; lisäksi aiemmin kulkeneiden jäljet auttoivat. Rasti
itsessään löytyi mukavasti mutta oli ilmeisesti riittävän
hämäävä, sillä matkalla näkyi metsässä etsiviä valoja aika
reilusti väärässä paikassa.
Valjennut aamu viimeisellä rastilla. Ei tunnu missään. |
Rastilta 24
alkoikin sitten ”loppukiri”. Vauhti pysyi siis rauhallisena,
mutta loppu alkoi jo häämöttää. Jaksaminenkin parani selvästi.
Rasti 25 oli suhteellisen selkeässä paikassa korkean jalkaisin
kiivettävän mäen päällä, mutta olin piirtänyt omaan karttaani
reitin sopivan huolimattomasti, joten en ollut rastia lähestyttäessä
tai sen vieressä ollenkaan kartalla. Rasti 26 olikin enää
nautiskelua, kun sai vielä uudestaan kiivetä toisen kallioisen mäen
päälle.
Maaliin tulimme
n. 130 km ajaneena juuri alle 13 tunnin, mikä oli yllättävän
lähellä ummikkona veikkailtua 12 tuntia. Vertailun vuoksi tietysti 100 km
pyöräkärjen aika oli 9:33 ja 160 km kärjen 11:41. Vaikka aikaa
meni ihan reilusti, niin sijoitus omassa sarjassamme oli n.
puolivälissä, joten sijoituksellisestikin suoritus oli lopulta
varsin ok (vaikkei nyt mitään sijoituksia edes haettu). Satasen
juoksukärki tuli maaliin n. puoli tuntia meidän jälkeemme ja 160
km juoksun voittoaika oli 21 tuntia. (Tulokset:
https://www.dropbox.com/s/uy4m7d96hltuc0i/Synkkis_tulokset_2016.pdf?dl=0). Jos ajasta jotain huonoa pitää todeta, niin olisi ollut kiva olla maalissa pimeällä, kun lähtökin tapahtui pimeässä.
Tapahtumasta jäi
siis kaikin puolin hieno fiilis. Valvottu yö tietysti pyöristää
vähän muistikuvia, mutta hauskaahan tuo on. Keli oli käytännössä
niin hyvä kuin lokakuun lopussa vain voi olla: pari astetta lämmintä
ja maasto oli rutikuiva. Oli täysin liioittelua kiusata XC-täpäriä
virittämällä siihen lokasuojat. Mutta teen sen silti uudestaan,
jos tällaiseen eksyn: 12 tuntia takapuoli märkänä ei juuri
houkuta. Olisihan tämä tietysti muutenkin ihan erilainen yö, jos
vettä tulisi tai olisi 8 astetta pakkasta.
Huh... Tulipa
pitkästi tekstiä, mutta minkäs teet. Homma vain on niin mukava
pikakelata läpi. (GPS-pikakelaus:
http://www.tulospalvelu.fi/gps/2016synkkis/?v=m3)
Muistilista itselleni ensi vuoteen:
- Pukeutuminen oli täydellinen
- Merinovilla-alusasu (uintiin saakka puuvillapaita), päällä pyöräily-t-paita
- Lyhyet pyöräilybibsit tuomassa pehmusteen
- Gore-tex kuorihousut
- Ohut softshell-takki
- Gore-tex maiharit (Kultalähteellä kiitin itseäni, vaikka lukoista jouduinkin siis luopumaan)
- Buffia päässä ja kaulassa
- Softshell-sormikkaat
Muuta mainittavaa
- Reittisuunnitteluun pitää käyttää kunnolla aikaa. Ja rasteista pitää olla tarkat lähetsymiskartat ja/tai -ohjeet. Nyt oli hyvä valmistautuminen porukan osalta, mutta itse olin mm. huolimaton.
- Tuskin opin suunnistamaan seuraavaksi kerraksi, joten sopivaa aggressiivisuutta voisi reittiin hakea, mutta ei liioitellen. Itsekseni en pääse reittiä maaliin.
- Teiden nimistä voi olla apua.
- Akkuja oli jopa liikaa: Fenix BC30 on hyvin säästeliäs täystehoa himmeämmällä. Kypärävaloa voi muuten vain säästellä.
- Kypärävalon akun voisi asentaa siten, ettei akkua tarvitse aina irroitaa kun ottaa repun selästä...
- Syötävää tarvitsee pitkään suoritukseen. Jos aikaa pitää hakea, niin voinee syödä kerralla enemmän ja nopeammin.
- Matalan sykkeen touhussa ei juuri geelejä viitsinyt käyttää.
- Lämpö pysyy hyvin yllä, jos sopivin välein järjestää itselleen vähän rämpimistä.
- Karttateline on pakollinen. Lisäksi olisi hyvä olla valo, jolla karttaa on näppärä lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti