Messilän
Finlandia houkutteli taas lähes kuukauden kisatauon jäljiltä.
Hienot kesäkelit olivat kerryttäneet ajotunteja pohjille ihan
mukavasti. Olisihan se kuitenkin pitänyt arvata, että jossain
vaiheessa todellisuus taas palaa maailmaan. Nyt se tapahtui kesken
ajomatkan kisapaikalle: lämpötila 14 astetta ja vesisade.
Fiiliskuskin fiilikset vähän tipahtivat, ja vähän harmitti, että
ilmoittautuminen oli kahdelle kierrokselle.
Lähtökarsinassa
oli tällä kertaa reilusti tilaa; täyden matkan kuskeja oli
arviolta reilut 30. Joko keli, tai sitten samana viikonloppuna
järjestettävät Imatra MTB ja Jämi84 saattoivat verottaa
osallistujia. Startista jono muodostui ja jopa hajosi nopeasti.
Kärkiryhmä hävisi aika nopeasti ja itse jäin ajamaan kahden
hengen porukassa. Toinen teki kuitenkin pienen ajovirheen heti
ensimmäisen varsinaisen polkupätkän alkuun, minkä jälkeen
jatkoin soolona. Polut tuntuivat aika liukkailta johtuen ehkä siitä,
että tämä oli ensimmäinen kerta, kun ajoin Mezcaleilla märässä.
Ajo kuitenkin kulki siedettävästi.
Kauhee meno. Tai hyvin feikattu. (Kuva: Mikko Rantanen) |
Kohta puolen
tunnin jälkeen ajoin virolaisen kaverin kiinni, mutta sen jälkeen
ei ketään enää näkynytkään. Takaa kuului välillä vinkuvia
jarruja ja jossain vaiheessa kaveri takaa kävi moikkaamassa, mutta
jäi jälleen reilusti taakse. Ajamisessa oli jotenkin erikoinen ote.
Sykkeet pysyivät aika alhaalla lukuun ottamatta pahimpia
nousupaikkoja. Kivikkoiset polut ja laskut menivät kohtalaisen
mukavasti, mutta niistä olisi nauttinut kyllä paljon enemmän
kuivalla kelillä. Puolentoista tunnin kohdalla alkoi tuntua siltä,
että homma riittää. Vauhti piti pitää kahden kierroksen tasolla
eikä missään näkynyt ketään, joten kilvanajon fiilis oli
poissa. Päätin kuitenkin tutkailla oloa kierroksen vaihdossa.
Viimeiset
nousupätkät tuntuivat ihmeen raskailta, vaikka syke oli aika
alhaalla. Ei siis vain irronnut. Numero irti ja suihkuun. En
kuitenkaan ollut ainut keskeyttäjä, sillä samoilla ajoilla
ensimmäisen kierroksen ajaneista yllättävän moni sai tarpeekseen.
Kun keli on hankalan puolella, niin neljän tunnin suoritus vaatii jo
innokkuutta. Datan mukaan yhden kierroksen suoritus kävi
keskitasoisesta treenistä, normaalista kisasuorituksesta oltiin aika
kaukana. Nyt täytyy katsoa onko ennen cup-finaalia sopivia kisoja
tarjolla, vai tuleeko taas kuukauden kisatauko.