Takaisin
sateeseen… Tai ainakin siltä tuntui, kun saavuin paikalle tihkusateiseen
12-asteiseen Laajavuoreen. Ennuste tosin lupasi kuivempaa ja lämpenevää, joten
ei muuta kuin vähän pyörittelemään lämpimikseen. Reitti oli sama kuin
edellisinä vuosina ja hyvin mielessä, joten tutkailin vain, onko luvassa mutaa
vaiko vain vähän märkää. Yllättävän kuivalta vaikutti, joten kolmelle 24km
kierrokselle pystyi lähtemään aika rennoin mielin. Lisämukavuutta toi se, että
pyörä alkoi taas olemaan paremmassa iskussa uusien kiekkojen ansiosta.
 |
| Kärki startin jälkeen (kuva: Sanni Laurinmäki) |
Startissa jäin
vähän tarpeettoman taakse, mutta toisaalta taktiikkana oli ottaa alku vähän
rauhallisemmin, ettei tulisi samanlaista hyytymistä kuin Korkeakankaalla. Vähän
enemmän tuli takapakkia, kun kaksi kisaajaa kaatui heti startin jälkeen suoraan
eteen, jolloin reunoilta paineli porukkaa ohi. Näin joutui alun nousevalla
tiellä vähän kiristämään. Jonossa mentiin hyvin nätisti alkukilometrit ja ainut
häiriö oli se, että kosteuden takia lasit meinasivat huurtua pahasti. Se
kuitenkin helpotti kohta, ja huomasin ajelevani n. viiden hengen letkassa.
Tahti tuntui vähän rauhalliselta, mutta hillitsin itseni, ja välillä mäkipätkillä
vauhti tuntui kuitenkin ihan riittävältä. Kierroksen loppupuolen Ässänousuun
päätin vähän panostaa, ja ajoin edempää muutaman selän kiinni. Myös Kypärämäen
nousussa näkyi edellä selkiä, ja päätin hypätä heidän kyytiinsä toiselle
kierrokselle. Molempiin nousuihin tulikin ihan mukavat ajat.
 |
| Laskettelukeskukselle laskettelua 1. kierroksella. (kuva: Antti Saarimaa) |
Toisen kierroksen
peesailin uudessa n. neljän hengen letkassa. Edempänä vilkkui välillä väriä,
mutta annoin niiden vilkkua. Vauhti tuntui lopulta taas vähän rauhalliselta,
mutta päätin pysyä porukassa ja panostaa viimeiseen kierrokseen. Jälleen
Ässämäessä ajelin pari selkää kiinni, mutta tällä kertaa vähän kevyemmällä
iskulla. Tästä jatkoimme puolimatkaa ajavan kuopiolaisen kanssa Kypärämäkeen.
Kuopiolainen ajoikin nousun aika reippaasti loppukirihengessä, joten oli mukava
roikkua mukana - etenkin kun ohitimme nousussa yhden viiden hengen porukan,
joka jäi heittämällä jälkeen.
Kolmannelle
kierrokselle sain perinteisesti lähteä itsekseni. Nyt voimia tuntui olevan aika
hyvin ja päätin ettei takaa ihan noin vain tulla kyytiin. Nostin tahtia sen
minkä kykenin vauhdin kyllä todennäköisesti pysyessä korkeintaan ennallaan.
Kaikkiin mäkiin ”iskin” sen minkä pystyin ja homma tuntui toimivan, kun edeltä
löytyi välillä muutama ohitettava. Parissa kohdassa takanakin tuntui olevan
liikettä, mutta erot olivat aika selkeitä. Kierroksen toisella puoliskolla
näkyi enää kierroksella ohitettavia (mieleenpainuvimpana puskassa makaava
kaveri, joka kärsi kovaan ääneen krampeista – väitti pärjäävänsä). Viimeiselläkin
kerralla lopun nousuihin pystyi vielä laittamaan kaiken peliin. Tuntui hyvältä.
Maalissa tietysti
vähän väsytti, mutta ei juuri lainkaan verrattuna edellisviikon suurin piirtein
saman kestoiseen taisteluun. Vauhdinjako oli ilmeisen onnistunut. Viime
vuodesta aika parani tietysti reilusti, mutta myös toissavuoden ihan hyvästä
ajasta lähti n. 8 minuuttia. Sijoitus oli ihan sopiva 19. ja suhteessa muihin
kilpailijoihin saattoi aika olla pari minuuttia parempi kuin kauden aiemmissa
kisoissa. Varsin hyvillä mielillä voi siis aloittaa neljän viikon kisatauon: kuuteen
viikkoon tuli ajettua viisi maratonia ja keskimäärin nousujohteisesti.
(Pieni pohdinta
muistiin itselle: Jos oikeasti haluaisi ”hyviä” tuloksia, pitäisi alussa pystyä
ajamaan selvästi kovempaa. Nyt koneen käynnistelyyn menee aika paljon aikaa ja
silloin loppupuolella sopivaa tahtia ajavat letkat ovat jo kaukana. Tosin kai
tässä lopulta on vain kyse siitä, että treeniä-treeniä…)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti