MTB Green Race, SM, 27.8.2016

Mielakan MTB-sprintti meni ohi ressun takia ja MTB-Jotos piti skipata ajankäytöllisistä syistä. Näytti jo siltä, että kisataukoa tulee enempi, mutta 27.8 järjestettiin Taivassalossa MTB Green Race, joka oli samalla SM-kisa. Päiväreissuun oli mahdollisuus ja koska keli oli kohdallaan, niin mikäpä siinä. SM-luokkaan ei tällä aikataululla (ja ehkä kunnollakaan) ollut asiaa, mutta XCM-cupin startti oli samaan aikaan ja käytännössä siis sama asia.

SM-kisan arvoinen maali.

Ennakkoon tiesin vain että reitti on vaativa ja aikaa menee; kärjen aika olisi n. 3,5 h. Reittiin kuului 6 km starttilooppi sekä neljä 15 kilometrin kierrosta. En juurikaan ehtinyt reittiin tutustua, mutta kiviä tuntui olevan ja merkkaus näytti erinomaiselta.

Startissa jäin tietoisesti vähän taaemmas, sillä halusin ottaa alun rauhassa ja tutustua reittiin. Jos aikaa menisi reilusti päälle neljä tuntia, niin paikkansa ehtisi kyllä löytää. Starttiloopin muutaman kilometrin hiekkatieajelu ei juuri ihmeelliseltä tuntunut ja varsinaista kierrosta edeltävälle parin kilometrin polkupätkälle mentiin nätisti koko porukan jonossa. Rakoilu alkoi tietysti heti, sillä polulle oli kyllä kiviä ja lyhyitä nousuntöppyröitä ripoteltu. Varsinaisen kierroksen alkaessa kärki oli tottakai mennyt, mutta porukka oli vielä aika iso.

Aika pian kierroksella selvisi, että tänään riittäisi jumppaa. Perinteistä neulaspolkua ei ollut lainkaan, vaan kiviä, juuria, mutkia, nousuja ja laskuja. Varsinaisia mäkiä ei ollut, mutta eipä niitä osannut kaivata. Polku oli ”märän kuiva”, eli pääsääntöisesti kuiva, mutta tietty perusmärkyys polulla liukastutti paikkoja. Vauhti ei ekalla kierroksella tuntunut erityisen kovalta, mutta sykkeet huitelivat taivaissa. Se tietysti vähän huolestutti pitkää päivää silmällä pitäen. Kierroksen loppupuoliskon muutaman kilometrin tiepätkä tuntui ihan hyvältä, mutta sykkeet olivat edelleen ihan liian korkealla.

Toiselle kierrokselle lähdin n. seitsemän hengen porukassa. Heti alusta asti ajaminen tuntui vähän paremmalta. Ensimmäisellä kierroksella ajo oli ollut todella tökkivää, kun isommassa porukassa joku töpeksii aina, minä itse muiden mukana. Nyt oli paljon rennompi ajaa; sykkeet ehkä vähän laskivat ja viimeksi tökkineet paikat menivät ajamalla. Kierroksen alkuosalla huomasin, että muu porukka oli yllättäen jäänyt jälkeen ja sain ajella aika rauhassa. Ajoin jonkun edellä menneen kiinni ja koitin nauttia poluista (niin... tykkään ”kovaa” ajamisesta, eikä max. 10 km/h -polku oikein sitä ole. En vaan osaa). Kierroksen toisella puolikkaalla olin jopa hyödyksi, kun rengasrikon kärsinyt kuski tarvitsi apua venttiilin avaamiseen.

Kolmas kierros alkoi ihan siedettävällä fiiliksellä. Väsytti, mutta kisan jälkimmäinen puolikas tuntui ihan realistiselta ajettavalta. Edellä oli näkynyt jossain vaiheessa vilaus sinistä, joten vaikka ajelin itsekseni, niin jotain toivoa ajoseurasta oli. Jossain n. 6 km tienoilla sain kaksi kaveria edeltä näkyviin ja fiilis nousi. Tunnelma myös laski nopeasti, sillä juuri kun oli pääsemässä heidän kantaansa, niin pehmeä kallio kutsui vastustamattomasti. En ottanut tarpeeksi huolellisesti kalliolta tiputusta, vaan tangon yli oli mentävä. Nopeasti selvisi, että kunnon kolhuja ei tullut, joten matka jatkui. Tästä meni n. puoli minuuttia, niin Henri Ojala tuli kierroksella ohi. Meno oli aika vakuuttavan näköistä, hänelle tuo ei ollut 10 km/h-polku. Takaa tuli myös enempi itseäni vastaan ajava kaveri ohi, joka sai näppärästi hiekkatielle mennessä edellä menneet siniset paidat kiinni. Itse sain sooloilla hiekkatien.

Veikkaus 1: Kuva on 2. kierrokselta. Veikkaus 2: Kuva on aika tarkkaan siitä, missä kyvyt loppuivat ihan konkeettisesti 3. kierroksella. (Kuva: Samu Laine)

Kilpailuohjeen mukaan reitti menisi kiinni puoli tuntia voittajan maaliintulon jälkeen. Tiesin, että tuohon aikarajaan ehtisin helposti, joten neljäs kierros vielä kutsuisi varvauksesta huolimatta. Säästelin siis vielä voimia, vaikka jotenkin epäilin, että kisa saattaisi loppua seuraavaan maalilinjan ylitykseen. Kierroksen lopussa sain vielä ohitellakin joitain kavereita, vaikka heidän sarjansa jäikin mysteeriksi. Ja niinhän siinä kävi, että kun ylitin maalilinjan, niin sivuunhan siitä ohjattiin. Ihmeellistä oli se, että vähän perässä tullut SM-sarjan kaveri pistettiin jatkamaan ajoa. Vaikka tietysti oli helpottavaa lopettaa reiluun 50 kilometriin, niin silti harmitti. Paukkuja olisi vielä ollut jäljellä ja ajamaanhan tänne oltiin tultu – ja olin vähintäänkin reilusti ohjeen aikarajoissa (alle 10 min Ojalasta).

Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mitä neljännestä kierroksesta olisi tullut. SM-puolella tuli sippaamisia ja nousuja. Viimeinen kierros olisi varmasti ollut ”ikävä”, mutta haluan kuvitella, että hyvin-seois-menny, Ajohan kulki oikeasti aika huonosti, mutta tuohon maastoon olen ihan suht tyytyväinen suoritukseen. Kellon mukaan 1. ja 2 kierros menivät samaan vauhtia ja kolmannella meni pari minuuttia pidempään.

Loppusijoitus jäi vähän avoimeksi, kun SM-lähtijöitä ja cup-kisaajia kohdeltiin eri tavoin. Cup-lähtijöistä olin neljäs, mutta edellä ovat kai sitten kaikki SM-lähdön 18 maalinntulijaa (M /yleinen).

Ratanahan Taivassalo on todella upea; kaikesta näkee, että vaivaa on nähty. Minulle tuo on kuitenkin sen verran vaikea, että sateella ei ole tuohon metsään asiaa. Mutta jos ensi vuonna paistaa aurinko, niin ehkä voisi kokeilla, jos saisia ajaa koko matkan...