maanantai 9. syyskuuta 2019

Luukki MTB, 8.9.2019


Edellisestä Luukin käynnistä oli vierähtänyt arviolta viitisen vuotta, joten nyt olikin kiva lähteä kokeilemaan sikäläistä maastoa cup-kisassa. Viime kerralla kisaa piti ajaa muistaakseni kolme kierrosta, mutta nyt rata oli muutettu täysin täysmatkan ollessa yksi 55 km kierros. Kuvitelmissa siinsi helpohkoa polkua ja aika paljon ulkoilureittiä. Meni puoliksi oikein.
Paikalle päästessä ilmoittautumisjonolla oli pituutta hetken seisoskelun perusteella reilusti yli puoli tuntia. Käänsin siis rutiinit päälaelleen ja kävin ajelemassa vähän reitin alkua ja loppua ilman numeroa. Näytti pintakostealta ulkoilureitiltä. Numeron sain lopulta 15 min ennen starttia, ja tästä saikin siirtyä lähes suoraan lähtöryhmitykseen. Kuulutukset menivät täysin ohi kaiuttimien sijoittelujen takia ja startti oli hieman hämärä, mutta liikkeelle päästiin aika hyvässä sovussa. Oma paikka jäi vähän taakse, eikä n. 5 kilometrin ulkoilureittipätkällä juuri pystynyt parantelemaan. Se ei juuri haitannut, sillä seuraavat vajaat 8 kilometriä olivat pääosin liukasta, teknistä ja hankalaa polkua. Ajaminen ei sujunut lainkaan, eikä asiaa auttanut parin sentin paksuinen keppi takavaihtajan välissä. Onneksi ei pysyviä vaurioita. Neljän minuutin pummi isolla porukalla ei myöskään nostanut mielialaa.
Seuraavat n. 12 km ajettiin taas nopeaa ulkoilureittiä. Oma ajo sujui lähes siedettävästi enimmäkseen ahvenanmaalaisessa seurassa. Saimme myös kiinni (tai lähes kiinni) muutaman kuskin edeltä. Laskettelumäen nousussa tuntui ihmeen tiukalta. Vauhtiralli päättyi sitten parin kilometrin mittaiseen tekniikkatestiin, minkä jälleen enemmän tai vähemmän reputin. Tahti oli kuitenkin jotakuinkin samalla tasolla kuin edessä ja takana menevillä. Polku oli onneksi suhteellisen pian takana, minkä jälkeen alkoi käytännössä 30 kilometrin loppuralli maaliin: hiekkatietä, muutama kilometri asfalttia, sekä paljon ulkoilureittiä. Aluksi suorittaminen näytti vähän heikolta, mutta 35 kilometrin kohdalla asfalttinousussa tavoitin edellä menneitä. Tästä eteenpäin tulikin tasaisin väliajoin joku selkä edellä vastaan, kun pääsi ajamaan ylös-alas-hapenottoajoa. Viimeisenä saavutin tamperelaisen läskikuskin, jolla oli todella hyvä vauhti viimeiset 10 kilometriä. Lopun lyhyillä polkupätkillä meinasi vähemmän yllättäen mennä vähän sähläämiseksi, mutta koska loppukirinousu oli asfalttia, oli kaluston puolesta suhteellisen helppo työ hoitaa kaksintaistelu kotiin.
Oikeastaan koko kisan ajan oli jotenkin haluton fiilis. Ehkä se johtui pilvisestä pintakosteasta kelistä ja siitä, että maastoajot ovat olleet hyvin vähissä, ehkä jostain muusta. Radalla flow oli poissa ja rytmitys oli jotenkin epämiellyttävä. Polkujen teknisyys oli aika överi: missään muussa XCM-kisassa ei ole tarvinnut jalkautua näin paljon. Merkinnät olivat pääosin ”ihan ok”, mutta hyvin harvat väärät polut oli suljettu, eikä mistään risteyksestä ollut ennakkovaroitusta. Pummi roikkui ilmassa. Ehkä reilut 50 km vain on vähän liian paljon merkattavaa. Muutenkin ajaisin vieraassa maastossa ennemmin useampia kierroksia, kun reitti tulee tutuksi ja tietää mitä on luvassa. Lisäksi ilmoittautumisruuhka oli erikoinen. Kaikkein eniten kuitenkin hämmästytti kuuluttajan ilmoitus mahdollisesta sanktiosta, mikäli palkittavat eivät ilmaannu palkintojenjakoon. Mitä ihmettä?
Sijoitus 13 on lukuna yllättävän hyvä, ilman pummia ja paremmalla fiiliksellä olisi voinut olla 10-sakissa. Top-7:n takana erot olivat aika valtavia. Kuntokäyrän on kuitenkin myönnettävä olevan alaspäin, ja mieli alkaa jo valmistautumaan harjoituskauteen. Jos joku kisa kuitenkin vielä…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti