Edellisestä
Luukin käynnistä oli vierähtänyt arviolta viitisen vuotta, joten nyt olikin
kiva lähteä kokeilemaan sikäläistä maastoa cup-kisassa. Viime kerralla kisaa
piti ajaa muistaakseni kolme kierrosta, mutta nyt rata oli muutettu täysin täysmatkan
ollessa yksi 55 km kierros. Kuvitelmissa siinsi helpohkoa polkua ja aika paljon
ulkoilureittiä. Meni puoliksi oikein.
Paikalle päästessä
ilmoittautumisjonolla oli pituutta hetken seisoskelun perusteella reilusti yli
puoli tuntia. Käänsin siis rutiinit päälaelleen ja kävin ajelemassa vähän
reitin alkua ja loppua ilman numeroa. Näytti pintakostealta ulkoilureitiltä.
Numeron sain lopulta 15 min ennen starttia, ja tästä saikin siirtyä lähes
suoraan lähtöryhmitykseen. Kuulutukset menivät täysin ohi kaiuttimien
sijoittelujen takia ja startti oli hieman hämärä, mutta liikkeelle päästiin
aika hyvässä sovussa. Oma paikka jäi vähän taakse, eikä n. 5 kilometrin
ulkoilureittipätkällä juuri pystynyt parantelemaan. Se ei juuri haitannut,
sillä seuraavat vajaat 8 kilometriä olivat pääosin liukasta, teknistä ja
hankalaa polkua. Ajaminen ei sujunut lainkaan, eikä asiaa auttanut parin sentin
paksuinen keppi takavaihtajan välissä. Onneksi ei pysyviä vaurioita. Neljän
minuutin pummi isolla porukalla ei myöskään nostanut mielialaa.
Seuraavat n. 12
km ajettiin taas nopeaa ulkoilureittiä. Oma ajo sujui lähes siedettävästi
enimmäkseen ahvenanmaalaisessa seurassa. Saimme myös kiinni (tai lähes kiinni)
muutaman kuskin edeltä. Laskettelumäen nousussa tuntui ihmeen tiukalta.
Vauhtiralli päättyi sitten parin kilometrin mittaiseen tekniikkatestiin, minkä
jälleen enemmän tai vähemmän reputin. Tahti oli kuitenkin jotakuinkin samalla
tasolla kuin edessä ja takana menevillä. Polku oli onneksi suhteellisen pian
takana, minkä jälkeen alkoi käytännössä 30 kilometrin loppuralli maaliin:
hiekkatietä, muutama kilometri asfalttia, sekä paljon ulkoilureittiä. Aluksi
suorittaminen näytti vähän heikolta, mutta 35 kilometrin kohdalla
asfalttinousussa tavoitin edellä menneitä. Tästä eteenpäin tulikin tasaisin
väliajoin joku selkä edellä vastaan, kun pääsi ajamaan ylös-alas-hapenottoajoa.
Viimeisenä saavutin tamperelaisen läskikuskin, jolla oli todella hyvä vauhti
viimeiset 10 kilometriä. Lopun lyhyillä polkupätkillä meinasi vähemmän
yllättäen mennä vähän sähläämiseksi, mutta koska loppukirinousu oli asfalttia,
oli kaluston puolesta suhteellisen helppo työ hoitaa kaksintaistelu kotiin.
Oikeastaan koko
kisan ajan oli jotenkin haluton fiilis. Ehkä se johtui pilvisestä
pintakosteasta kelistä ja siitä, että maastoajot ovat olleet hyvin vähissä,
ehkä jostain muusta. Radalla flow oli poissa ja rytmitys oli jotenkin
epämiellyttävä. Polkujen teknisyys oli aika överi: missään muussa XCM-kisassa
ei ole tarvinnut jalkautua näin paljon. Merkinnät olivat pääosin ”ihan ok”,
mutta hyvin harvat väärät polut oli suljettu, eikä mistään risteyksestä ollut
ennakkovaroitusta. Pummi roikkui ilmassa. Ehkä reilut 50 km vain on vähän liian
paljon merkattavaa. Muutenkin ajaisin vieraassa maastossa ennemmin useampia
kierroksia, kun reitti tulee tutuksi ja tietää mitä on luvassa. Lisäksi
ilmoittautumisruuhka oli erikoinen. Kaikkein eniten kuitenkin hämmästytti kuuluttajan
ilmoitus mahdollisesta sanktiosta, mikäli palkittavat eivät ilmaannu
palkintojenjakoon. Mitä ihmettä?
Sijoitus 13 on
lukuna yllättävän hyvä, ilman pummia ja paremmalla fiiliksellä olisi voinut
olla 10-sakissa. Top-7:n takana erot olivat aika valtavia. Kuntokäyrän on
kuitenkin myönnettävä olevan alaspäin, ja mieli alkaa jo valmistautumaan
harjoituskauteen. Jos joku kisa kuitenkin vielä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti