Jämi84, 11.9.2021

Jokin kognitiivinen häiriö aikaansai ilmoittautumisen Jämille. Startti klo 10, joten 250km matkaan sai lähteä ns. riittävän aikaisin. Sääennuste lupasi tunhua. Silti fiilis oli aika hyvä, koska mielikuvissa Jämilla pääsee ajamaan porukassa kovaa. Reittihän on hyvin helppoa maastoa: jonkin verran polkua, mutta pääasiassa leveää uraa tai hiekkatietä. Ei tuolla silti cycloilla ajella.

Paikan päällä oli juurikin luvattua sateen-sadesumun sekoitusta ja 12 lämpöastetta. Ennen starttia ilman märkyys kuitenkin loppui, eikä maastokaan vaikuttanut mitenkään läpimärältä. Osallistuijia oli murto-osa menneiden vuosien sadoista, mutta ei viivalla yksinäiseltä tuntunut. Jämillä osallistumisjärjestelmä "pakottaa" kaikki osallistujat ikäsarjoihin, joten mieleen hiipi ajatus, että ajaisikohan tässä ihan palkinnoista. Ajatus häipyi supernopsaan kun näin osallistujalistan, missä mm. Ojala, Visuri, Sairanen ja Järvinen löytyivät samasta sarjasta.

Startti oli suhteellisen rauhallinen, n. 30 kuskin kärkiryhmä pysyi koossa kymmenisen kilometriä ja alkukilometrit mentiin 45km/h lenkkisykkeillä. Juuri ennen kilpailukeskukselle palaamista 10 kilometrin jälkeen porukka katkesi pari kuskin päästä edestä. Kukaan ei alkuun halunnut vetää väliä kiinni, mutta kun naisten sarjan kakkonen innostui aloittamaan vedon, pitihän se väli vetää loppuun kiinni. Hieman harmittavasti väli tuli kiinni juuri ennen kilpailukeskusta mistä lähtee terävät harjunousut. Niinpä veto kostautui nousuissa ja tipuin (muiden mukana pysyneiden ohessa) kärkiletkasta. Meistä muodostui 7-8 hengen kakkosletka, joka kesti n. 40 km tienolle, missä aiemmin ykkösporukasta pudonnut HHCMB:n kaveri lähti sähkölinjan polulla omille teilleen. 45 km harjunousussa tapahtui lopullinen hajoaminen, kun ylhäällä meitä oli enää neljä porukassa. Tämän jälkeen saimme kiinni pari edeltä tippunutta kaveria, mutta itsellänikin teki aika tiukkaa muutamissa polkunousuissa. Silti oli hauskaa, kun helpoilla peruspoluilla pidettiin hyvinkin reipasta tahtia.

Habaneron kuski oli välillä vilahdellut edellä ja meidänkin ryhmämme oli välillä vähän vaihtekevilla väleillä, mutta 50 km tienoilla tilanne vakiintui. Edellä mennyt hävisi lopullisesti, ja yksi kaveri putosi kyydistä. Jäljelle jäi aktiivisen oloinen Orbea-kuski ja LaPyn väreissä ajava Lux-mies. Orbea-kaveri veti aika pitkiä vetovuoroja reippaasti ja itse yritin auttaa parhaani mukaan. Jossain 60:n jälkeen LaPyn kuski veti (pyynnöstä ja reilusti) yhden vedon, mikä kostautui seuraavalla polkupätkällä, kun hän tipahti kyydistä. Loput parikymppiä ajoimme kahdestaan. Itse koitin pitää vetoni kovina ja suhteellisen lyhyinä, Orbea-mies puolestaan veti pitempään. Vauhtia on peesistä vähän paha arvioida. Kun alkoi näyttää siltä, että sijoitukset ratkotaan kahdestaan, piti pohtia taktiikka. Kaveri oli vaikuttanut selvästi kovemmalta kuskilta, joten odotukset eivät olleet korkealla. En kuitenkaan kehdannut peesailla koko loppua, vaan vedin viimeisen(/-set?) nousut n. pari kilometriä ennen maalia. Tarjosin vetopaikan vajaata kilometriä ennen maalia. Kaveri veti nätisti pienen hetken ja sen jälkeen tarjosi lyhyen nykäisyn, millä teki 10 metrin eron. On se jännä miten noin pientä koloa vain ei saa kiinni parin sadan metrin matkalla, kun ei pysty.

Maalissa olo oli hyvä. Jostain syystä kramppi pelotti 50km tienoilta saakka, mutta onneksi turhaan. Keskisyke oli aika matala, mutta se kertoo enemmän kisan luonteesta kuin siitä, ettei olisi tullut yritettyä. Sooloillut HHCMB:n kuski oli alle minuutin päässä. Jos olisi ollut hereillä tai tajuissaan, niin jälkiviisaana parivetona kaveri olisi ollut otettavissa kiinni, kun olo ei ollut lainkaan loppuunajettu. Mutta juuri tämä on Jämin hienous. Mukana on ihan oikeaa maastopyöräilyä, ja oikeilla valinnoilla pystyy ajamaan selvästi omaa tasoaan kovempaa. Normimarassa HHCMB:n kaveri on n. 10 min kovempi kuski. Tosin oli nyt ero absoluuttiseen kärkeenkin oli n. puolet perusmarasta.