XCM Korkeakangas, 11.7.2016

Valkeakosken marakisa oli jo jäämässä väliin, mutta tulipa viime tipassa lähdettyä. Aika moni kuitenkin vaikutti tämän jättävän välistä, sillä osallistujamäärä ei kovin valtava ollut.  Viikon sateista huolimatta reitti oli yllättävän kuiva ja aurinko paistoi lähes koko ajan, vaikka ukkonen kulkikin läheltä ja muutama pisara tipahti. Reitti muodostui kolmesta 21 km kierroksesta ja yksi kierros kahdesta n. 10 km lenkistä, karkeasti kahdeksikon muotoinen reitti siis. Viime vuotisesta SM-kisasta matkaa oli vähän lyhennetty jättäen (onneksi) kaikkein raastavimmat paikat pois. Tällaisenaan reitti sopi minulle aika hyvin.

Matkaan lähdin Tahkon kramppien jäljiltä hieman varovaisemmin. Ensimmäisen lenkin kivisellä polkupätkällä meno oli pienessä jonossa vähän tökkivää. Lenkin lopun jyrkässä nousussa tuttu kokeneempi kaveri tuli ohi, ja ajattelin ajella hänen perässään ainakin puolimatkaan, koska vauhti olisi luultavasti tasaista. Ensimmäisen kierroksen toisella lenkillä meitä oli n. neljän hengen porukka ja vauhi tuntui hyvältä, joskin hieman rauhaliselta. Mutta näin jäisi paukkuja viimeiselle kierrokselle.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä tämä porukka kuitenkin hajosi, kun muut jäivät vaihtelemaan juomapulloja. Jatkoin itsekseni, ja hyvissä voimissa teknisehkö polku kulkikin lentämällä. Maasto tasoittuu kyllä kummasti, jos vain jaksaa pitää vauhtia. Ajoin pari kaveria kiinni nousussa ennen toista lenkkiä, josta tulikin sitten kohtalaisen tuskainen. Olin selvästi innostunut liikaa toisen kierroksen alkupuoliskolla sillä 30-40 km väli ei meinannut kulkea lainkaan, vaikka ajelin porukan mukana.

Laskettelurinteen nousussa toisella kierroksella. (Kuva Mikko Rantanen)

Kolmannelle kierrokselle lähdin vain ajatuksella päästä maaliin. Edellä ajoi kolme kaveria, mutta en ottanut paineita tuossa porukassa pysymisestä vaan rauhoitin menoa. Hieman yllättäen herrat eivät kuitenkaan kadonneet horisonttiin heti, vaan pysyin suurin piirtein perässä. Kivikkopolulla porukka harveni , kun meno yhdellä kaverilla lopahti ja kaksi muuta näyttivät karkaavan.  Sain heidät kuitenkin kiinni laskettelurinteen nousussa. Porukassa ajo loppui kuitenkin kisakeskuksen kohdalla, kun yksi teki pienen ajovirheen polkunousussa ja vähän jäi, enkä itse enää pysynyt edellä menneen perässä.  Viimeisellä kympillä ajettiin muutaman kymmenen metrin välein aika pitkälle kunnes loppupuoliskolla tuntui siltä, että edellä ajava kannattaa ottaa pienessä nousussa kiinni. Ajelimme sitten peräkkäin maaliin asti pääasiassa hänen vetämänään. Lopputaistoa ei saatu aikaiseksi, kun kaverilla jalat jumittivat pahasti. Onneksi ajettiin eri sarjoissa.

Tälläkään kertaa en siis onnistunut pysymään missään suunnitelmassa, mutta maalissa tuntui suhteellisen hyvältä. Ylikovaa ajamista kannattaisi ehkä yrittää välttää. Erityisen positiivista oli, ettei missään vaiheessa tuntunut mitään kramppeihin viittaavaa, ilmeisesti menneen viikon ajelut olivat kohdallaan. Sijoitus 12 kuulostaa aika hyvältä, mutta kertonee enempi osallistujamäärästä kuin kovasta ajosta.