Kesä on ollut
”kesä”, mutta Tahkolle kirkastui. Kisaa edeltävänä iltana
tutstuin uuteen loppulaskuun ja haistelin tunnelmaa. Molemmat olivat
kohdillaan. Tosin vuoden päästä lasku on varmaan vauhdikkaampi,
kun se saadaan viimeisteltyä. Maasto vaikutti muutenkin olevan
kunnossa, joten ajan parantamiselle ei näyttänyt olevan esteitä.
Myös lähtöryhmityksiä oltiin muutettu ja ryhmiä pienennetty
häsläyksen vähentämiseksi.
 |
| Edeltävä ilta, asia käynee selväksi. Aika jännästi tuo takarengas sattui kuvaan... |
Starttiin päädyin
”kolmanteen riviin”. Lähtö ei ollut mitenkään aggressiivinen,
mutta n. 30 metrin jälkeen tuli tulppa, mikä johti kaverin
kaatumiseen juuri edessä. Ei se varsinaisesti haitannut, mutta
jälkijoukkoonhan siinä putosi. Alkuasfaltilla ja ulkoilureitillä
pääsi kuitenkin vähitellen ylöspäin, ja ensimmäisen kerran
omassa tahkohistoriasssani sain ajaa kaarisillan yli.
Asfalttitiellä Nilsiään ilmeisesti koko porukka olikin nipussa ja
jonoutuminen tapahtui ensimmäiselle polulle. Oli pieni yllätys että
polulla edessäni ajoi Jussi Veikkanen, joka oli selvästikin ollut
tosissaan sanoessaan lähtevänsä vain nautiskelemaan. Mummonmäessä
Veikkanen jäi (!), ja ajelin sopivassa porukassa reipasta vauhtia
vältellen punarajaa.
Kinahmia ei
tälläkään kertaa tarvinnut ajaa ylös, mutta eipä se haitannut.
Kinahmin polut pääsisi samoilla tehoilla kovempaakin jos
maastotuntuma olisi parempi (= osaisi ajaa mutkapolkua) ja latu
vapaa. Hienolta tuntui silti. Eskolaan tulin tällä kertaa hyvissä
voimissa ja hiekkatielle ilmestyimme kahden hengen porukassa. Kaveri
aloitti hyvän 50 km/h vedon (mistä vauhti onneksi hieman laski) ja
otimme edestä kiinni yhden yksinäisen kuskin, jonka kanssa saimme
hyvän vetoringin pyörimään kolmestaan. Kinahmi II:lle tullessa
olimme saaneet edestä kiinni isomman porukan.
Mäen päälle
tullessa oli viime vuonna synkkää, mutta nyt olin näköjään
oppinut. Polkupätkät kulkivat mukavasti ja vähän kovempaakin
olisi ehkä voinut ajaa, mutta tuntui turhalta pyrkiä ohi, kun samaa
tasoa edellä menevätkin olivat. Kalkkiruukin huollon kohdalla
lisäsin vähän vauhtia ja meno tuntui todella mukavalta. Edellinen
porukka pääosin jäi ja saavutin edeltä pari kuskia. Polkuosuuden
päätyttyä perässäni ajanut kaveri oli ilmeisesti täysin hämärän
rajoilla, kun alkoi kehumaan kivikkoajoani vaivattoman näköiseksi.
Ilmeisesti hyvin joustava pyörä saa menon näyttämään
smuutimmalta kuin miltä se tuntuu...=)
Ennen
asfalttipätkän alkua piti hieman kiristää, jotta sain kiinni
edellä menneen 5-6 hengen porukan. Porukassa tapahtui pientä
juomapullosähläystä, mutta silti saatiin hyvä vuoroveto
aikaiseksi. Tuulivaaran nousuihin tullessa huomasin, että olimme
yhden kaverin kanssa porukasta irti, ja tämäkin pian jäi
nautiskelemaan. Nousujen ja seuraavien liukkaiden kivikkopolkujen
aikana ajoimme epämääräisillä väleillä parin edellä menneen
ja perässä tulleen kanssa. Tässä alkoi jo hieman matkavauhti
tuntumaan. Ensin näytti siltä, että edellä menevät karkaavat,
mutta Rahasmäen (?) nousussa pääsin taas tuntumaan ja jopa jonkun
ohi. Lopun polkulaskut ja tiepätkät menivät silti omassa seurassa.
En tiedä onko
loppupätkien rytmityksessä jotain erikoista, mutta heti kun el
Grande alkoi, ilmestyi takareiteen varoittamaton minikramppi. Onneksi
se vain säikäytti ja hävisi. Nousun alun otin silti rauhassa.
Edellä menneet ilmestyivät näkyviin, joten lisäsin vähän
vauhtia ja ohittelin muutaman kuskin – joku innostui jopa
tarttumaan kyytiin. Loppulaskuun lähdin tyhjään mäkeen pari
kuskia perässä. Laskeminen oli ihan kivaa, mutta ei varmasti
tyylikästä saati kovin vauhdikasta. Ei takaa rumia kuitenkaan
huudeltu. Hauska tyssäsi ihan laskun lopussa siihen, että
takarengas tyhjeni kertalaakista. Reikä oli sen verran iso, ettei
litkuista ollut hyötyä ja maali sen verran lähellä, ettei
sisurihommiin kannattanut ryhtyä. Porukkaa lappoi ohi, kun
nilkuttelin maaliin.
 |
| Kuvatodiste. Loppulaskun loppupuolella 29:n edellä. (Kuva: Ivo Kraus) |
 |
| Tämä kuva on joitain sekunteja edellisen jälkeen. Takarengas on lytyssä ja vauhteja pois heinikon puolella. (Kuva: Tarja Kivirinta) |
Aika oli 3:05:45,
mikä jäi harmittavasti tavoitteesta ja jopa viime vuodesta
puolitoista minuuttia. Sijoitus kuitenkin parani kuusi pykälää
39:ään. Mutta... Jotta jäisi hyvämieli, niin ennen kuin rengas
hajosi, ajoin muutaman metrin 29:ksi sijoittuneen edellä. Lopun
kisailut olisivat voineet mennä pari sijoitusta miten päin tahansa,
mutta aika olisi ollut jotain 3:02 -alkuista. Edelleen päälle kolme
tuntia, mutta viime vuotta paremmin. Lisäksi tuntuma on, että uusi
lopun linjaus on seinänousuineen hitusen vanhaa hitaampi.
Spekulointi on
hauskaa, mutta loppuaika silti päälle 3 h. Ensi vuonna uudestaan;
vieläköhän jaksaa metsästää kolmosen alitusta...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti