Korso 96 MTB, 26.5.2018

Korsossa olin taas mukana 64 kilometrillä. Koko toukokuu on ollut pelkkää kesäkeliä, joten ainakaan teoriassa treenailua ei ole estänyt mikään. Paitsi työ ja muut vapaa-ajan vietteet. Olisi tehnyt mieli lähteä kokeilemaan, kuinka kovaa tänään on ”täysillä”, mutta jostain syystä jaloissa hieman painoi, ja Ojalan Henkan lähtöviivahaastattelussaan antama vinkki häntäpään kuskeille säästellä viimeiselle kympille tuntui olevan suunnattu minulle. 

Hieno kuva. Ja paljonhan näitä tuntui menevän. (Kuva: Ilkka ja Anu Lastumäki)

Lähdin siis liikkeelle rauhallisesti, ja ohi tuntui menevän 200-300 kuskia. Asfalttialoitukset ovat tympeitä. Polkujen alkaessa jonomuoto kuitenkin löytyi, mutta ajaminen oli aika tökkivää massan keskellä. Hiljalleen kuitenkin jokin rytmi löytyi. Pyrin ajelemaan letkoissa, mutta pari kertaa lyhyillä siirtymillä ajoin edempänä menneen letkan kiinni. Näin mentiin, kunnes kierroksen puolivälissä tuntui aika raskaalta; kulkua ei juuri ollut. 96-matkaa taittanut Kopyn Jukka tuli takaa ohi ja alkoi häviämään. Kierroksen loppupuolen polut kuitenkin alkoivat kulkea paremmin, ja aivan kierroksen lopussa olinkin taas Jukan perässä.

Täyttömäen päällä ensimmäisellä kierroksella. (Kuva: Ilkka ja Anu Lastumäki)

Toiselle kierrokselle lähdettiin Jukan vedolla ja takarenkaaseeni oli ilmestynyt jonkinlainen letka. Jukka tekikin tyypillistä omaa vahvaa suoritustaan eikä antanut letkan (näkyvästi) häiritä. Polen käytöstä edellä oli hauska seurata, vauhti tuntui mukavalta, ja polut sujuivat paljon paremmin kuin ensimmäisellä yrityksellä. Tuntui hyvältä. Jukka jäi kierroksen puolivälin huoltoon, jolloin veturi hävisi. Itse armottomana peesailijana en kuitenkaan tuntenut solidaarisuutta takana tulevia kohtaan, vaan päätin vähän kiristää tahtia. Letka jäikin muutamalla polkaisulla (jos eivät jääneet kaikki huoltoon), ja ajaminen alkoi maistua vielä paremmalta. Edestä ilmestyi selkiä muutaman minuutin välein. Jostain syystä vain on paljon hauskempaa kisan loppupuolella ohitella muita, kuin valua hitaasti alaspäin...

Täyttömäelle olin ajatellut ottaa kaiken irti, kun edeltävällä sorasuorallakaan ei ketään näkynyt edessä. Hyvin lyhyen puristuksen jälkeen edessä oli kuitenkin muutaman hengen letka, enkä viitsinyt ruveta etuilemaan. Mäen huipulla tarjosin letkassa ajelleelle co2-kapselin, jottei tarvitsisi taluttaa viimeisiä kilometrejä maaliin. Loppukilometreillä ei ketään enää näkynytkään, joten maaliin sain saapua aika rauhassa.

Omakuva. Koska on kiva ajaa pyörällä kivikossa, kun takaiskari toimii. Toisin kuin Rajamäellä.

Korson rata on kyllä varmasti yksi parhaista, mutta jokin taas mätti suorituksessa. Maalissa oli varsin hyvä olo, mutta ilmeisesti ensimmäinen kierros oli todellakin aivan liian hidas. Vertailemalla loppuaikoja Evoc MTB:n aikoihin, niin suoritus oli n. 7 minuuttia heikompi suhteessa muihin saman tasoisiin kuskeihin. Eli takkiin tuli. Se puolestaan ei ollut varsinainen yllätys, että viime vuodesta aika heikkeni reilusti ja samoin sijoitus, ollen 34. Tulee olemaan todella mielenkiintoista nähdä, saako vielä kesän kuluessa kuntoa ylös, vai saako parin-kolmen kuukauden laiskottelusta talvella maksaa koko kesän. Eipä sillä, että asialla valtavaa merkitystä olisi... Jyvässeudulla sitten seuraavaksi, luulisin!

Evoc MTB, 12.5.2018

Kesä tuli rytinällä. Jotenkin se on mukavampi kisata helteessä, kuin nihkeässä kymmenessä lämpöasteessa. Palauttelin reittiä mieleeni n. 10 kilometrin verran, minkä aikana seuraan lyöttäytyi englantia puhuva kaveri. Hän kertoi kisaavansa nyt ensi kertaa Suomessa. Muuta vinkkiä en osannut antaa, kuin että jos haluaa kovaa ajaa, niin lyöttäytyy vaikka Evoc-paitaisen perään. Starttiviivalla kaveri olikin eturivissä.

Itse lähdin hieman taaempaa ja rauhallisemmin liikkeelle. Jaloissa ei kuitenkaan erityisesti painanut, joten annoin sykkeiden kuitenkin nousta korkeammalle kuin olin ajatellut. Muuten alku kulki mukavahkosti, mutta kivikkoa ja juurakkoa oli enemmän kuin muistin. Ilmeisesti lämmittelykaverinikin hieman yllättyi sekä kärjen vauhdista että maaston hankaluudesta, sillä alle 10 km kohdalla hän ilmestyi näkyviin ja vähän tupeksi. Tämä puolestaan johti siihen, että häntä väistäessäni kaaduin itsekin pehmeään pusikkoon.

Kierroksen toinen puolisko on teknisesti paljon helpompaa ja tänne muodostuikin pieni ajoporukka. Vauhti ei ollut kamalan kova, mutta hieman raskaalta se vain tuntui. Vetovuoroa tarjottiin, mutta skippasin omalta osaltani todeten, että toiselle kierrokselle on vähän hidastettava. Kierroksen lopussa kuitenkin tuli vähän intoa, joten ajoin edempänä menneen porukan kiinni, ja kierroksen vaihtoon tultiin 10-20 hengen letkassa.

Toisen kierroksen alkupuolisko mentiin n. 10 hengen porukassa. Tekniset pätkät menivät yhtä huonosti kuin edelliselläkin yrityksellä. Kierroksen puolivälissä näkyi edellä KoPyn M18-sarjalaisen Kasperin selkä samaan aikaan, kun letka hajosi osiin. Ajoin Kasperin kanssa tasatahtia samalla kun hän yritti tavoittaa sarjassaan kolmantena ajavaa. Kolmonen saatiinkin kohta kiinni ja ohi mentiin uppohiekkanousussa. Kasperin vauhti oli aika sopivaa, enkä uskaltanut mennä edelle polkupätkillä, etten pilaa hänen kisaansa esim. kaatumalla eteen. Lopun nopeille tiepätkille tullessa en oikein osannut päättää lähdenkö ajamaan kovaa vai chillailenko maaliin. Tein siltä väliltä ja ajelin muutaman hengen porukan mukana. Maaliin tullessa syntyi vielä vajaan sadan metrin ja kolmen hengen loppukiri, mistä irtosi toinen sija.

Vauhdin puolesta suoritus ei ollut erityisen kova. Kisa oli tavoitellun nousujohteinen, mutta sykkeiden puolesta tuli ajettua kovempaa kuin ajattelin. Sinänsä mukava, että toissapäiväinen ei erityisemmin tuntunut, mutta vauhti verrattuna sykkeisiin oli kyllä pieni pettymys. Kello ja sijoitus kertovat vain aika armottomasti nykykunnon, mikä on kyllä ihan treenikauden mukainen. Täytyy toivoa, että rauhalliset treenit nostavat pikkuhiljaa kuntoa viime kauden alun tasoa kohti.

Kuusankoski MTB, 10.5.2018

Kisakausi 2018 käynnistyi kotikisalla Kuusankoskella. Tunnelma oli orastavan epävarma, sillä maastoajelut olin aloittanut n. 1,5 viikkoa ennen kisaa ja trainerilukemat olivat n. 10 % vuotta 2017 alempana. Noh, tämä oli kuitenkin vähintään puolitietoinen strategia, sillä viime vuonna kuormitus kauden alkaessa oli jo korkealla, ja kovat treenit yhdessä touko-kesäkuun kisojen kanssa johtivat pieneen väsymykseen. Tänä vuonna rakennetaan kuntoa vähän rauhallisemmin.

Viivalla. (kuva: Niko Konka)

Kisapäivänä ei olisi voinut olla parempi keli, ja viivalle ilmestyikin hyvä määrä kuskeja. Tällä kertaa ihan maan kärkimiehiä ei ollut paikalla, mutta varsin uskottavia kisojen kiertäjiä löytyi. Puolivitsillä heittämäni kisataktiikka sitten lähtikin toteutumaan, kun alun sakkolenkillä edellä ajoi naisten kärkinimi Alusniemi. Päätin roikkua perässä nin kauan kuin jaksan. Jaksamista kesti n. kierroksen puoliväliin, kun urheilukeskuksen pururatanousussa piti todeta, että jos aion ajaa kaikki kolme kierrosta, niin on ehkä syytä hieman rauhoittaa tahtia.

Ensimmäisen kierroksen loppupuolella tuli takaa pari kaveria ohi. Sain heidät kuitenkin viimeisellä polkupätkällä taas kiinni, ja toinen kierros menikin sitten enemmän tai vähemmän heidän vedollaan.

Viimeiselle kierrokselle sain sitten lähteä sooloilemaan, kun yksi selkä oli hävinnyt horisonttiin ja toinen jäi pyöräilyurakkansa tehneenä odottamaan polkujuoksun alkua klo 14. Alkukisan raskaasta menosta huolimatta voimia oli aika hyvin, etenkin kun päätin panostaa sykkeiden pitämiseen kurissa. Eihän tämä tietenkään onnistunut, mutta meno maistui hyvältä. Urheilukeskuksen nousuihin ei tosin enää liiemmin yritystä löytynyt. Kierroksen loppupuoliskon aikana pyrin pitämään reipasta vauhtia ajamatta itseltäni jalkoja alta.

Urheilukeskuksen toinen polkulasku toisella kierroksella. Melkeen hyppäs. (kuva: Niko Konka)

Muutaman viimeisen kilometrin aikana matkalta löytyi muutama kierroksella ohitettava. Kaikkien kanssa yhteispeli sujui hienosti, mutta ilmeisesti hämäännyin kuitenkin sen verran, etten huomannut takaa lähestyvää kilpakumppania. Aivan viimeisen polkupätkän lopulla tajusin jonkun olevan perässä, ja kaveri totesikin juuri ennen asfaltille siirtymistä (n. 300 m maaliin), että loppukiriksi taitaa mennä. Tämähän on aina ilo kuulla, vaikka voimien puolesta olisi voinut jättää väliinkin. Ei muuta kuin kaikki peliin, ja rinnakkain mentiin pieneen maalinousuun saakka, jonka lopulla sain pienen eron ja lopulta kirivoiton. Kerrankin.

Kyllä se kisan ajaminen auringonpaisteessa taas muistutti, miksi tätä haluaa tehdä. Lopputulos oli kuntoon nähden varmasti ihan ok, sillä kovempaakaan en olisi päässyt, ja edellä oli vain seitsemän yleisessä sarjassa. Yksi ennätyskin tuli, kun muutenkin tiukan loppupuristuksen päälle tuli tuo reipas kiri, missä Garmin kellotti uuden maksimisykkeen. Kummakos joutui maalissa vähän puhaltelemaan...

Ylihuomenna Rajamäelle. Siellä otetaan kauden mahdollisesti ainut taktisesti järkevä kilpailu. Ehkä.