Kuusankoski MTB, 10.5.2018

Kisakausi 2018 käynnistyi kotikisalla Kuusankoskella. Tunnelma oli orastavan epävarma, sillä maastoajelut olin aloittanut n. 1,5 viikkoa ennen kisaa ja trainerilukemat olivat n. 10 % vuotta 2017 alempana. Noh, tämä oli kuitenkin vähintään puolitietoinen strategia, sillä viime vuonna kuormitus kauden alkaessa oli jo korkealla, ja kovat treenit yhdessä touko-kesäkuun kisojen kanssa johtivat pieneen väsymykseen. Tänä vuonna rakennetaan kuntoa vähän rauhallisemmin.

Viivalla. (kuva: Niko Konka)

Kisapäivänä ei olisi voinut olla parempi keli, ja viivalle ilmestyikin hyvä määrä kuskeja. Tällä kertaa ihan maan kärkimiehiä ei ollut paikalla, mutta varsin uskottavia kisojen kiertäjiä löytyi. Puolivitsillä heittämäni kisataktiikka sitten lähtikin toteutumaan, kun alun sakkolenkillä edellä ajoi naisten kärkinimi Alusniemi. Päätin roikkua perässä nin kauan kuin jaksan. Jaksamista kesti n. kierroksen puoliväliin, kun urheilukeskuksen pururatanousussa piti todeta, että jos aion ajaa kaikki kolme kierrosta, niin on ehkä syytä hieman rauhoittaa tahtia.

Ensimmäisen kierroksen loppupuolella tuli takaa pari kaveria ohi. Sain heidät kuitenkin viimeisellä polkupätkällä taas kiinni, ja toinen kierros menikin sitten enemmän tai vähemmän heidän vedollaan.

Viimeiselle kierrokselle sain sitten lähteä sooloilemaan, kun yksi selkä oli hävinnyt horisonttiin ja toinen jäi pyöräilyurakkansa tehneenä odottamaan polkujuoksun alkua klo 14. Alkukisan raskaasta menosta huolimatta voimia oli aika hyvin, etenkin kun päätin panostaa sykkeiden pitämiseen kurissa. Eihän tämä tietenkään onnistunut, mutta meno maistui hyvältä. Urheilukeskuksen nousuihin ei tosin enää liiemmin yritystä löytynyt. Kierroksen loppupuoliskon aikana pyrin pitämään reipasta vauhtia ajamatta itseltäni jalkoja alta.

Urheilukeskuksen toinen polkulasku toisella kierroksella. Melkeen hyppäs. (kuva: Niko Konka)

Muutaman viimeisen kilometrin aikana matkalta löytyi muutama kierroksella ohitettava. Kaikkien kanssa yhteispeli sujui hienosti, mutta ilmeisesti hämäännyin kuitenkin sen verran, etten huomannut takaa lähestyvää kilpakumppania. Aivan viimeisen polkupätkän lopulla tajusin jonkun olevan perässä, ja kaveri totesikin juuri ennen asfaltille siirtymistä (n. 300 m maaliin), että loppukiriksi taitaa mennä. Tämähän on aina ilo kuulla, vaikka voimien puolesta olisi voinut jättää väliinkin. Ei muuta kuin kaikki peliin, ja rinnakkain mentiin pieneen maalinousuun saakka, jonka lopulla sain pienen eron ja lopulta kirivoiton. Kerrankin.

Kyllä se kisan ajaminen auringonpaisteessa taas muistutti, miksi tätä haluaa tehdä. Lopputulos oli kuntoon nähden varmasti ihan ok, sillä kovempaakaan en olisi päässyt, ja edellä oli vain seitsemän yleisessä sarjassa. Yksi ennätyskin tuli, kun muutenkin tiukan loppupuristuksen päälle tuli tuo reipas kiri, missä Garmin kellotti uuden maksimisykkeen. Kummakos joutui maalissa vähän puhaltelemaan...

Ylihuomenna Rajamäelle. Siellä otetaan kauden mahdollisesti ainut taktisesti järkevä kilpailu. Ehkä.