Pirkka MTB, 16.9.2018

2018 XCM SM-kilpailu ja cup-finaali Ylöjärvellä. 90 kilometrin SM-matkalle en edes haaveillut, mutta alustava fiilis oli, että 60 kilometrin cup-matkalla olisi kiva ottaa kaikki irti. Pirkan rata on teknisesti aika helppo, mutta nousuja on riittävästi osan ollessa myös mukavan ikäviä. Kunto tuntui olevan tämän kauden mittapuulla kohdallaan ja rata sekä keli (14 astetta + aurinko) suosivat. Lähtöaamuna tuntui kuitenkin jännältä kurkussa. Eihän se ole syy jättää lähtemättä, mutta automatka ei sitä täysin hoitanutkaan, vaan toi lisäksi pienen päänsäryn. Voi hitsi.

Perillä kuitenkin ajattelin, että jotain täytyy ajaa kun paikalle vaivautui, joten ilmoittauduin yhdelle kolmenkympin kierrokselle. Lähtöviivalla sitten katselin kun edeltä porukka hävisi mäkeen viisi minuuttia ennen omaa starttia. Ja sama melkein toistui omassa lähdössä. Yksi porukka lähti yllättävän kovaa ja hävisi alkunousun jälkeen. Jupisin itsekseni, mutta halusin uskoa oman ”tasaisen reippaan” tahdin toimivan pidemmän päälle. Reitti oli olemukseltaan kuiva, mutta kivet ja juuret olivat ikävän liukkaita ja kosteita. Onneksi niitä oli siedettävän vähän. Ajo kulki oloon nähden siedettävästi, ja muutamia oman matkan ohiteltaviakin onneksi löytyi. Ohittelua sai kyllä tehdä aika reippaasti kun pitemmän matkan kuskeja alkoi löytymään. Lopulta ei ollut mitään tietoa ketkä olivat milläkin matkalla.

Rantanen napsii aina vauhdikkaan näköisiä kuvia. Eipä vääristellä todellisuutta siellä putken takana. (Kuva: Mikko Rantanen)

Vauhdin ja sykkeet sain pidettyä aika korkealla, mutta olo oli kohtalaisen jumissa oleva. Sama koski ajamista, sillä renkaat tuntuivat lipsuvan koko ajan ja ylämäistä ei tullut ohiteltavien kanssa juuri mitään. Loppupuolella onnistuin jopa kippaamaan nurin käytännössä suoralla polulla. Samoin tein kolme pientä harhaanajoa, joista sai palata vähän takaisin ja jahdata taas jo kertaalleen ohitettuja. Viitisen kilometriä ennen maalia takaa tuli kovaa ohi kaveri Akilleksen vaaleassa paidassa, joka innosti roikkumaan perässä. Hyvällä vedolla vauhti vähän nousi ja sainkin pari kuskia (taas) kiinni. Ihan varma en ollut nousujen määrästä ennen maalia, mutta yhdessä onnistuin taas vähän tupeksimaan ja lopulta olin tunnistavinani viimeisen seinänousun. Siihen ei kyllä enää ollut intoa puristaa. Veivasin mäen ylös ja kiihdytin loppupätkän maaliin.

Ajo oli vauhdiltaan suhteelilisen reipasta, mutta kaikin tavoin todella tukkoisen tuntuista. Lopputuloksena oli kuitenkin 30 kilometrin kolmas sija, joten kai tuo meni kuitenkin kohtalaisesti. Valitse taistelusi.

Kotiinviemiset. Pitäähän se kuvata, kun kerrankin saa pokaalin! =)

Kauden yhteenveto

Alkukauden tuntuma kantoi koko kauden. Talven laiskottelusta johtuen kunto laahasi vähän koko ajan. Varsinaisesti tätä ei voi pitää huonona asiana, sillä intoa riitti hyvin myös syyskauteen ja ajotunteja on tullut tasaisen reilusti koko kesän ajan. Oli itse asiassa varsin mukava ajella fiiliksen mukaan ja nauttia kesästä. Viime vuonna vauhti oli kova, mutta homma lässähti jo heinäkuussa. Nyt kisoissa ja stravasegmenteillä tietysti vähän harmitti, kun ajat laahasivat kaiken aikaa. Kovien ulkotreenien tekeminen tuntui vähän hankalalta; vasta muutamat trainerivedot elo-syyskuun sateissa muistuttivat totuudesta.

Kauteen 2019 olisi tarkoitus taas saada kunto hieman koholle. Strategiana on kohtuullisen systemaattinen harjoittelu riittävällä määrällä kovia treenejä ja ilman kovin pitkiä treenitaukoja. Tuntimäärät pysynevät ennallaan, joten mitään kovin erikoista tasonnostoa ei liene luvassa. Olisi hienoa löytää sellainen suorituskyky, mikä palkitsisi kisoissa mutta ilman itsensä hyydyttämistä. Luotan siihen, että tämä pk-kesä maksaa itsensä takaisin talven ja ensi kesän aikana. Uusi pyörä (tai kaksi) olisi tietysti kiva...