On se upea päivä
ihmisen elämässä, kun kisakausi alkaa! Takana viisi kuukautta traineritreenejä,
viikon mittainen maantieleiri Espanjassa huhtikuun alussa, n. 10 maantielenkkiä
huhti-toukokuulta sekä kolme maastolenkkiä. Talvikausi meni erinomaisesti: koko
puolivuotiseen mahtui vain yksi viikon mittainen treenitauko talviflunssan
takia ja liikkuvan pyörän päällä ehti huomata, että kunto on selvästi parempi
kuin viime kesänä. Viikkotuntimäärät ovat pyörineet kymmenen tuntumassa pyörän
selässä. Nyt kesäkaudelle tuntimäärät luultavasti hieman kasvavat, mutta
intensiteettiä lienee syytä tiputtaa.
Tälle vuodelle
Evoc MTB:n reittiä oli ennakkotietojen mukaan jonkin verran muutettu. Edelleen
luvassa olisi kaksi kierrosta, mutta polkua olisi enemmän. Perinteistä poiketen
ilma oli hieman viileän puoleinen 10 pilvistä astetta (viime vuosina Evocit
ovat järjestäneet auringonpaisteen, mutta tänä vuonna paikalla oli 600 maastokuskia
ilmankin).
Kisa lähti
liikkeelle lyhyellä saattoajolla ja vaikka kuvittelin asettuneeni aika etuosaan
lähtökarsinassa, näytti edellä olevan vähintään 100 kuskia. Polulle
siirryttäessä ajeltiin sopuisasti letkassa menon tuntuessa yhtä aikaa kevyeltä,
raskaalta sekä oudolta. Alun helppojen polkupätkien jälkeen kivikkopolut
tuntuivatkin sitten kamalilta. Edellisen päivän sateiden tuoma pieni
pintaliukkaus ei myöskään auttanut. Periaatteessa olisi tehnyt mieli mennä
kovempaa ja ohitella edellä meneviä, mutta teknisesti ajo oli täydellisen
hukassa, joten tyydyin jonossa ajeluun. Reittiin oltiinkin tehty aika isoja
muutoksia: pääosin noudatettiin vanhaa reittiä, mutta uusia polkuja oli aika
paljon ja joitain linjauksia oli vedetty täysin uusiksi. Parinkymmenen
kilometrin kohdalla suunnittelin jättäväni maastopyöräharrastuksen sikseen.
Kierroksen
viimeinen vajaa kymppi oli kuitenkin suurin piirtein ennallaan ja teknisesti
paljon nopeampaa alustaa. Noin 10 hengen letkasta pari kaveria lähti itsekseen
irti, ja hetken kuluttua teki mieli lähteä perään. Sainkin heidät polkubaanoilla
kiinni, ja kierroksen vaihtoon tultiin kolmen hengen porukassa. Meno alkoi
maistua vähän paremmalta, ja polkujen taas alkaessa siirryin peesiasetelmiin.
Tavoitteena oli vain selvitä jotenkin mukana parikymmentä kilometriä
hankalammilla poluilla. Ilmeisesti maastotuntuma alkoi hiljalleen löytymään,
sillä pysyinkin aika vaivattomasti edellä ajaneen kuopiolaisen perässä eikä
enää harmittanut. Nopeampien baanojen alkaessa tarjouduin ottamaan vetovuoron
ja lähdin ajamaan kauempana edellä näkyvää selkää kiinni. Tuntui hyvältä saada
jalat kunnolla töihin ja ajamisessa alkoi olla kilpailun makua. Ajoseura jäi
taakse ja kolmisen kilometriä ennen maalia edessä näkyi vielä yksi selkä. Sitä
olikin kiva jahdata ja vielä mukavampi tavoittaa lopun asfaltilla. Ajelin
hetken perässä ja koska ei huvittanut jättää mitään loppukiriin, sain nykäistyä
riittävän eron lopun tienylityksen jälkeen.
Maalissa oli
hieno olo nousujohteisen ajamisen ansiosta. Toinen kierros oli n. minuutin
ensimmäistä nopeampi, mutta vielä enemmän kyse oli tuntumasta.
Sijoituksellisesti tulos ei ollut kovin upea, mutta tämä johtui pääasiassa
siitä, että mukana oli paljon enemmän (myös kärkipään) kuskeja kuin viime
vuonna. Lisäksi parin-kolmen minuutin aikaparannus olisi nostanut sijoitusta 10
pykälää, joten aika tiukkaa oli. Kunnon puolesta tulos oli aika hyvä:
reittimuutosten takia muiden (minua paremmin sijoittuneiden) ajat heikkenivät
viime vuodesta n. 2-5 minuuttia, minulla parani n. 4 minuuttia.
Eiköhän tässä
harrastamista vielä jatketa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti