Korso 96, 2.6.2019

Korson rata on lempparireittejäni: paljon nopeaa polkua, muutama siirtymä ja muutama pieni tekninen paikka. Korkeuseroja ei ole kovin paljoa, mutta kukaan ei ole täydellinen. Tälläkin kertaa uskallus riitti vain maracupin kahteen kierrokseen. Valmistautuminen oli lähinnä palauttelua parista ensimmäisestä kisasta, aika fiilispohjalta tuli mentyä.

Olin henkisesti valmistautunut Korsolle tyypilliseen auringonpaisteeseen, mutta sadeaamuhan se sitten odotti. Kymmenen lämpöastetta tuntui vähän viileältä, mutta ennuste lupasi kuivaa ja lämpenevää kisaa. Päätin uskoa tähän vaikka sadesumua tipahteli 20 min ennen starttia. Viivalla sai kuitenkin odotella kuivassa, joten hyvältä näytti. 

Korson tavaramerkit: mäntymetsä + lentokone. (kuva: Reijo Nieminen)

Tällä kertaa päätin ottaa paikan vähän edempää ja pitää sen alkurynnistyksen ajan. Saattoajossa asfaltilla taas porukka pyrki pakkautumaan edelle, mutta oma asemani säilyi aika hyvin. Polulle pääsin hyvän tuntuisessa letkassa ja vauhti oli aika erinomainen. Ensimmäisillä pienillä siirtymillä sai puristaa ihan kunnolla, että pysyi hyvissä peesiasetelmissa. Meitä muodostui n. viiden hengen letka, jossa päätin pysyä kyydissä. Nousuosuuksilla tuntui aika tiukalta, ja hieman ihmettelin porukan menohaluja. Kierroksen loppupuolella meitä oli enää kaksi yhdessä muutaman mentyä menojaan ja jonkun jäätyä taakse. Sain kuitenkin korjattua tilanteen kirimällä täyttömäen nousussa edellä menevät kiinni. Viimeiset kilometrit jojoilin porukan perässä ja olo oli vähän luovuttava.

Toiselle kierrokselle lähdettiin taas n. viiden hengen voimin ja alun polkubaanat mentiin suhteellisen kovaa. Yritin roikkua kyydissä ja pohdiskelin kauanko tätä jaksaisi. Hieman yllättäen pienessä nousussa kuitenkin kävikin niin, että porukka ympäriltä alkoi hyytyä ja meitä oli enää kaksi jatkamassa menoa. Samalla vauhti tuntui jotenkin tippuvan, sillä sykkeet eivät enää huidelleet kovin korkealla. Saimme kuitenkin pian kiinni edeltä muutamia kuskeja, ja tästä sai taas vähän lisävoimaa. Roikuin tyytyväisenä kokeneemman herrasmiehen perässä kunnes hän teki hieman huonomman ajolinjavalinnan ja tuli minun vuoroni vetää. Vauhti ei ainakaan noussut, mutta ilmeisesti kaverilta rytmi sekosi ja ajo meni siten sooloiluksi. Koitin vähän kiristää vauhtia ja saada sykettä ylös, mutta lenkkivauhtiin se jäi. Kierroksen lopulla edellä alkoi vielä yksi selkä vilkkua. Tästä innostuneena tuli yritettyä vähän liikaa ja kokeiltua paikallisen kallion pehmeyttä. Kehuin kovaan ääneen omaa suoritustani (mihin metsästä kannustaen vastattiin) ja aloitin jahdin uudestaan. Lopun tekniikkatestissä sain kuitenkin kaverin kiinni ja maaliin tultiin hyvässä sovussa.

Toisen kierroksen suorittaminen näyttää siltä, miltä tuntui: ajelua (mutta ei nyt ihan huonoa). (kuva: Reijo Nieminen)

Kisasta jäi aika paljon tuntemuksia. Alku tuntui pahalta, mutta ilmeisesti monesta muusta sittenkin vielä pahemmalta. Toinen kierros tuntui alun jälkeen ihan lenkkiajelulta. Hönkää olisi ollut enempäänkin, mutta jaloista ei oikein irronnut. Sijoitus oli 17., mikä on oma korsoennätykseni. Aika parani viime vuodesta n. 15 min mikä oli osin odotettavissa, mutta toisaalta myös oikein hyvin, sillä kärjen ajat heikkenivät ykkösminuutteja (reitissä oli joitain muutoksia, joten viime vuosien ajat eivät ole ihan suoraan vertailukelpoisia). Lisäksi Rajamäen tuloksiin verrattuna taisin parantaa joitain minuutteja suhteessa muihin. Lopputulema: hyvältä näyttää. Paitsi pyörä, jonka perä tuntui väljältä  ja takakiekko on entinen.

Kuusankoski MTB, 18.5.2019

Kuusankoski MTB, eli kotikisa. Tällä kerralla vielä vähän enemmän kotikisa, sillä KoPy oli nyt KuUS:n rinnalla järjestäjänä ja allekirjoittanut vastasi radasta. Tehtävä oli vaativuudeltaan sopiva (eli helppo), sillä reitti oli täysin sama kuin vuonna 2018. Ulkopyöräilylliset seikat yhdessä järjestelyiden kanssa saivat kuitenkin aikaiseksi sen, että viikko oli kohtalaisen kuormittava, ja starttiviivalla oli kaikkea muuta kuin tuore ja iskevä olo. Kolme kierrosta + starttilooppi, yhteensä n. 52 kilometriä olisi kuitenkin väännettävä. Hellettä lähentelevä kesäkeli oli houkutellut väkeä viivalle todella hyvin kansallista kärkeä myöten. Mittareita siis löytyi.

Kuva: #waterproofsport

Tällä kertaa lähtö ei ollut äärimmäisen räväkkä. Onneksi niin, sillä eräällä Antilla edestä katkesi ketju, mikä aiheutti pientä väistelyä. Sain kuitenkin hyvän paikan alkupolulle siirryttäessä, eikä ruuhka haitannut. Vesiesteiden kohdalla pääsin muutamista hitaammista vielä ohi ja loppupolun koitin tavoittaa edellä meneviä. Ihan ei riittänyt, mutta varsinaiselle kierrokselle lähdettäessä olin kuitenkin jonon jatkona ja sykkeet punaisella. Tyydyin peesailemaan jonossa, joka harveni n. neljään kuskiin nousujen alkuun mennessä. Nousut tuntuivat aika neutraaleilta ja vaikka vauhti oli ollut aika reipas, ei varsinaista väsymistä tuntunut. Ulkoilureittiosuus mentiin parin eri kaverin vedolla hyvää kyytiä, kärkeen ei tehnyt mieli mennä.

Ensimmäisen kierroksen loppupuolella (Kuva: Tarjaliisa Raitanen)

Toiselle kierrokselle lähdettiin viiden hengen porukalla, mutta alkupolun jälkeen punapaitainen kaveri alkoi tekemään eroa. Hetken päästä 50-sarjan kärki lähti jahtiin ja itse piti tehdä päätös. Pelotti liikaa, joten jäin ”mukavuus”-alueelle. Osasyynä pelkoon oli se, että viikkoa aiemmin olin hävinnyt hänelle lähes 10 minuuttia, joten usko kykyihin ei tänään riittänyt. Koko kierros mentiinkin sitten jäljelle jääneellä kolmikolla. Ja koska meitä oli kaksi KoPyläistä tässä porukassa, annoimme kohteliaasti vieraan vetää lähes koko ajan, kun kerran intoa tuntui olevan. Finaalipolulle tein harvinaisen onnistuneen taktisen liikkeen ja menin kärkeen, kun arvelin jäykkäperän hyytyvän vieraassa juurakossa. Näin kävikin, mutta myös oma kaveri jäi jälkeen.

Kolmannelle kierrokselle sain siis lähteä sooloilemaan. Pieni epävarmuus kävi mielessä, että löytyisikö takaa porukka, joka ajaa ulkoilureitillä kiinni, mutta karkuun piti yrittää. Vaikka vauhti oli ollut ihan hyvää tähän saakka, tuntui voimia olevan ajaa punaisella. Nyt nousut pistivät jo kunnolla puuskuttamaan. Suorilla säästelin sen verran, että jos olisi pakko, olisi vähän paukkuja kiriä viimeiseen kuntoratanousuun ennen polkua. Missään ei silti näkynyt ketään (paitsi kierroksella ohitettavia), joten kaikkein tiukimman loppurutistuksen joutui jättämään väliin. (Tulihan se Antti tietysti jossain kohdassa kierrosta takaa ohi, mutta jotenkin ei huvittanut tarttua siihen kyytiin.)

Maalissa puuskututti aika kovasti. Silti tuntui henkisesti ihan hyvältä, koska nyt olin saanut yllättävän hyvin jätettyä paukut metsään. 50-sarjan voittaja kävi ihmettelemässä, etten ollut lähtenyt hänen kyytiinsä. Tämä jäi kyllä hieman harmittamaan, koska kahdestaan ajettuna kolmas kierros olisi luultavasti ollut nyt yksin ajettua kevyempi ja aika olisi voinut olla pari minuuttia parempi. Tai sitten olisi tullut hyyty. Silti parannusta viime vuoteen tuli lähes 10 minuuttia, ja jäipähän tavoitetta kauden seuraaviin kisoihin pysyä Pekan peesissä.

Evoc MTB, 11.5.2019, Rajamäki

On se upea päivä ihmisen elämässä, kun kisakausi alkaa! Takana viisi kuukautta traineritreenejä, viikon mittainen maantieleiri Espanjassa huhtikuun alussa, n. 10 maantielenkkiä huhti-toukokuulta sekä kolme maastolenkkiä. Talvikausi meni erinomaisesti: koko puolivuotiseen mahtui vain yksi viikon mittainen treenitauko talviflunssan takia ja liikkuvan pyörän päällä ehti huomata, että kunto on selvästi parempi kuin viime kesänä. Viikkotuntimäärät ovat pyörineet kymmenen tuntumassa pyörän selässä. Nyt kesäkaudelle tuntimäärät luultavasti hieman kasvavat, mutta intensiteettiä lienee syytä tiputtaa.

Tälle vuodelle Evoc MTB:n reittiä oli ennakkotietojen mukaan jonkin verran muutettu. Edelleen luvassa olisi kaksi kierrosta, mutta polkua olisi enemmän. Perinteistä poiketen ilma oli hieman viileän puoleinen 10 pilvistä astetta (viime vuosina Evocit ovat järjestäneet auringonpaisteen, mutta tänä vuonna paikalla oli 600 maastokuskia ilmankin).

Kisa lähti liikkeelle lyhyellä saattoajolla ja vaikka kuvittelin asettuneeni aika etuosaan lähtökarsinassa, näytti edellä olevan vähintään 100 kuskia. Polulle siirryttäessä ajeltiin sopuisasti letkassa menon tuntuessa yhtä aikaa kevyeltä, raskaalta sekä oudolta. Alun helppojen polkupätkien jälkeen kivikkopolut tuntuivatkin sitten kamalilta. Edellisen päivän sateiden tuoma pieni pintaliukkaus ei myöskään auttanut. Periaatteessa olisi tehnyt mieli mennä kovempaa ja ohitella edellä meneviä, mutta teknisesti ajo oli täydellisen hukassa, joten tyydyin jonossa ajeluun. Reittiin oltiinkin tehty aika isoja muutoksia: pääosin noudatettiin vanhaa reittiä, mutta uusia polkuja oli aika paljon ja joitain linjauksia oli vedetty täysin uusiksi. Parinkymmenen kilometrin kohdalla suunnittelin jättäväni maastopyöräharrastuksen sikseen.

Kierroksen viimeinen vajaa kymppi oli kuitenkin suurin piirtein ennallaan ja teknisesti paljon nopeampaa alustaa. Noin 10 hengen letkasta pari kaveria lähti itsekseen irti, ja hetken kuluttua teki mieli lähteä perään. Sainkin heidät polkubaanoilla kiinni, ja kierroksen vaihtoon tultiin kolmen hengen porukassa. Meno alkoi maistua vähän paremmalta, ja polkujen taas alkaessa siirryin peesiasetelmiin. Tavoitteena oli vain selvitä jotenkin mukana parikymmentä kilometriä hankalammilla poluilla. Ilmeisesti maastotuntuma alkoi hiljalleen löytymään, sillä pysyinkin aika vaivattomasti edellä ajaneen kuopiolaisen perässä eikä enää harmittanut. Nopeampien baanojen alkaessa tarjouduin ottamaan vetovuoron ja lähdin ajamaan kauempana edellä näkyvää selkää kiinni. Tuntui hyvältä saada jalat kunnolla töihin ja ajamisessa alkoi olla kilpailun makua. Ajoseura jäi taakse ja kolmisen kilometriä ennen maalia edessä näkyi vielä yksi selkä. Sitä olikin kiva jahdata ja vielä mukavampi tavoittaa lopun asfaltilla. Ajelin hetken perässä ja koska ei huvittanut jättää mitään loppukiriin, sain nykäistyä riittävän eron lopun tienylityksen jälkeen.

Maalissa oli hieno olo nousujohteisen ajamisen ansiosta. Toinen kierros oli n. minuutin ensimmäistä nopeampi, mutta vielä enemmän kyse oli tuntumasta. Sijoituksellisesti tulos ei ollut kovin upea, mutta tämä johtui pääasiassa siitä, että mukana oli paljon enemmän (myös kärkipään) kuskeja kuin viime vuonna. Lisäksi parin-kolmen minuutin aikaparannus olisi nostanut sijoitusta 10 pykälää, joten aika tiukkaa oli. Kunnon puolesta tulos oli aika hyvä: reittimuutosten takia muiden (minua paremmin sijoittuneiden) ajat heikkenivät viime vuodesta n. 2-5 minuuttia, minulla parani n. 4 minuuttia.

Eiköhän tässä harrastamista vielä jatketa…