 |
| Tuplakisaviikonloppu takana. Tai ainakin puolitoistakisaviikonloppu. |
Jämille lähtö
tapahtui tänä vuonna vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Aiempina
vuosina kisa on ollut hieno tapahtuma, mutta nyt tiedot ennen kisaa
olivat vähän heikot. Etenkin uusittu lähtöjaottelu tuntui
erikoiselta. Ensimmäiseen lähtöryhmään pääsi vain muutama
kymmenen kuskia, ja naiset lähtivät vielä välissä ennen
”pääjoukkoa”. Henkinen isku oli tietenkin kova, kun en päässyt
ensimmäiseen lähtöryhmään, mutta etenkin syyt tälle jaolle
jäivät hämäriksi. Lähtö on kuitenkin lentokentän kiitorataa
pitkin ja sen jälkeen 10 km suht leveää raittia, joten ahdasta ei
ainakaan ole. Etenkin ikäluokkien kilpailu palkintosijoista olisi
mahdotonta myöhemmästä startista.
Noh; itselleni
lähteminen oli sikäli helppoa, että tavoitteeksi pystyi asettamaan
maaliin tulon oman lähtöryhmän kärkiporukassa. Liikkeelle
lähdettiin rennon reippaasti ja ensimmäisen parikymmentä
kilometriä meitä oli 5-10 kuskia ketkä kävivät vetämässä ja
jonkinlainen letka tuli perässä. Välikirin jälkeen
kisakeskuksessa otettiin ehkä hieman lisää vauhtia ja n. 20 kuskin
joukko oli kasassa. Tuolla porukalla ajettiin sähkölinjan
polkuosuudelle (n.35-40km), missä kärkeen meni nuorempi kaveri ja
sai revittyä porukan rikki. Itse olin onneksi heti hänen perässään,
joten mukavasti säilyin ”kärjen” mukana. Polkupätkät menivät
tämän jälkeen mukavaan tahtiin ja meno tuntui kovalta mutta vielä
rennolta.
Hiekkatieosuuksien
alkaessa n. 50 km kohdalla alettiin sitten ajamaan. Jäljellä oli n.
7 hengen porukka, ja etenkin muutaman kaverin vetovuorot olivat
rajuja. Yhden (harvoista enää tässä vaiheessa) oman vetoni
jälkeen meinasin tipahtaa, mutta sain vielä mäessä puristettua
itseni kyytiin. Tämän jälkeen 10 km olikin minulta roikkumista.
Saimme tällä pätkällä naisten kolmosen ja kakkosen kiinni, mikä
osoittautui minulle hyväksi asiaksi.
65 kilometrin
tienoilla alkaa viimeinen asfalttipätkä lyhyehköjen polkumäkien
jälkeen. Tässä sitten kävi kylmät, kun täytyi vain seurata
muiden häviämistä kaukaisuuteen. Jaloista ei vain irronnut
tarpeeksi paukkuja, jotta olisin saanut polulla tulleen muutaman
metrin raon umpeen, joten en enää päässyt letkan kyytiin.
Tästäkin henkisestä iskusta toivuin, kun takaa tuli naisten
kolmonen, jonka takarenkaaseen jäin roikkumaan. Eihän siinä
herrasmiesmäinen olo ollut, kun hän pariin otteeseen viittoi minua
vetämään, mutta ei vain enää irronnut. Sitä paitsi ajakoon itse
palkintonsa...=)
Oikeus kuitenkin
tapahtui paria kilometriä ennen maalia, kun töpeksin (mielestäni
hieman ihmeellisessä) hiekkapolkukurvissa ja jalka sai pienen
krampin kaatumisessa. Veturini sai siis ajaa rauhassa maaliin ja itse
sain todeta, että ei; minkäänlaista puristusta loppuun ei vain
löydy. Maalissa ei kuitenkaan ollut mikään loppuunajettu olo,
sillä loppupätkä tuli yrityksestä huolimatta suhteellisen
hitaasti.
Ennakkofiiliksistä
huolimatta kisa oli taas todella hieno. Ajoporukka oli juuri oikea ja
meno reipasta. Jämillä huoltopisteiden toiminta vaihtopulloineen
tekee vaan edelleen vaikutuksen. Sijoitus 20. yleisessä säilyi
tasan ennallaan viime vuotisesta, mutta ero kärkeen pieneni neljä
minuuttia, joten pienen voiton tuossakin voi yrittämällä nähdä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti