Lauantain Jämin
jälkeen Imatralla ajettiin sunnuntaina maracupin kisa. Aikaisempina
vuosina on kovasti tehnyt mieli Imatralla käydä, ja nyt kun
kalenterissa sille oli tilaisuus, niin pitihän se lähteä. Ennen
ilmoittautumista piti vain päättää, että lähdenkö cupin kisaan
ajamaan 60 km suhteellisen rauhallisesti, vaiko puolikkaalle ajamaan
ns. täysillä. Koska kuitenkin on kivempi ajaa kovaa, eikä Jämin
jälkeen tuohon varmaan paukkuja olisi kolmeksi tunniksi, niin
päädyin lyhyelle matkalle.
 |
| Odotellessa. Edustusasu ei ehtinyt eilisestä kuivua. (Kuva: Jaana Hokkanen) |
Reitistä minulla
ei ollut mitään käsitystä, mutta starttialueen puheista osasin
odottaa nopeatempoista kisaa. Lähtö olikin reipas, ja alun
ulkoilureittipitoinen 5 km mentiin aika vauhdikkaasti. Eikä vauhti
erityisemmin laskenut seuraavien viiden kilometrin poluille. Reitti
oli melkoista ylös-alas -menoa, joten sekin varmaan teki menosta
kovatempoista. 10 km kohdalla takavaihteet alkoivat rutisemaan, eikä
vaihde pysynyt oikein päällä. Seuraavat 5 km menivät lähinnä
toivomiseen, ettei tarvitse pysähtyä. Sijoituksesta ei ollut oikein
käsitystä, kun lyhyen ja pitkän matkan kuskeja ei erottanut
toisistaan. Arvelin kuitenkin olevani kärkiviisikossa tässä
vaiheessa.
15 kilometrissä
kisakeskuksen kohdalla vaihteet korjasivat itse itsensä, ja pystyin
taas keskittymään ajamaan. Nyt alkoi tosin vauhtikin jo vähän
puuskututtamaan. Kohta tuo kasassa ollut n. 5 hengen porukka saapui
lyhyelle mutapätkälle, missä porukassa ollut Imatran kaveri
huitaisi vauhdilla kärkeen. Selvästi kaveri tiesi mitä teki, sillä
mutapätkän jälkeen alkoi tekninen ylämäkipolku, joka oli vaikea.
Eihän tuo teknisesti mikään mahdoton ole, mutta kun polkua ei
tunne lainkaan ja ei ole täyttä luottoa omaan jaksamiseen ja
vaihteisiin, niin olipa kamala muutaman sadan metrin ajosuoritus. Ja
olihan se polku vähän pintaliukaskin...=)
Porukka siis
hajosi polulla, mutta sain polun päättäneessä nousussa pari
edeltä jo hävinnyttä kaveria napattua taas kiinni. Vähän matkan
päästä toisella polkupätkällä he kuitenkin karkasivat, kun
pääsivät sujuvasti ohi hitaammasta kaverista, jonka perään itse
jäin hetkeksi (ihan saamattomuuttani kylläkin). Hetken lepuuttelun
jälkeen sain taas itseäni niskasta kiinni, ja ajo jatkui. Kunnes se
päättyi 25 km huollon jälkeiseen alamäkeen, kun litkut
suihkusivat eturenkaasta.
Pikainen
laskutoimitus kertoi, että vaikka ärsytti, niin olisi nopeampaa
laittaa sisuri, kuin taluttaa maaliin. Kuuden minuutin sähläämisen
jälkeen (juu, nyt pumppu vaihtuu kapseleihin) matka jatkui. Hetken
päästä sain yhden 4-5 hengen letkan kiinni ja ajelin tuossa
porukassa viimeiselle polkupätkälle. Polulle menin kärkeen ja
ajoin minkä ihmeellisen tuntuisella eturenkaalla uskalsin. Nyt
jaksoin jopa runtata viimeiseen nousuntöppyrään ja edellä menevä
tuli näkyviin, mutta maalisuora oli valitettavan lyhyt.
Loppusijoitus oli
8., mikä tuntuu ihan ok:lta. Hauskaa oli huomata, että vaikka ajo
tuntui vähän raskaalta, niin tuollaisen puolitoistatuntisen pystyi
kuitenkin aika reippaasti ajamaan, vaikka edellisenä päivänä tuli
jalat ajettua tyhjäksi. Tosin 60:ltäkin olisi varmaan aika hyvän
sijoituksen saanut, mutta kyllä vauhdissa olisi pitänyt aika lailla
höllätä. Eli matkavalinta oli ihan oikea. Ensi vuonna sitten ehkä
koko rahalla, kun nyt reitin tietää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti